Kylät, luonto ja maisemat

Kylien karttoja

Kylien kuvia

Tuutarin historiaa

Nykyinen Tuutari

Tuutarin murre

 


TUUTARI

Tuutarin seurakunta (venäjäksi Duderhof) perustettiin vuonna 1640. Väkiluku vuonna 1928 oli 6 100. Väestö oli enimmäkseen äyrämöisiä. Suomalaisväestö siirrettiin jatkosodan aikana Suomeen vuonna 1943.

Tuutarin nimikkopäiviä olivat Kolminaisuudenpäivä ja helluntai.

Tuutariin perustettiin palokunta 1896 ja Viitalan kylään 1910. Maamiesseura toimi 1900-luvun alkuvuosina ja sen esimiehenä olivat O. Kurikka ja A. Toivokainen. Vuonna 1912 Tuutarissa toimi neljä osuuskauppaa.

Tuutarin seurakunnan kirjasto oli lainaajamäärältään suurin.

Tuutarissa pidettiin keväällä 1901 onnistuneet laulujuhlat. Vuonna 1902 pidettiin 1902 Inkerin ensimmäiset hiihtokisat, joiden voittaja sai palkinnoksi Kalevalan.

uutarissa syntyneitä inkeriläisiä vaikuttajia ovat olleet Adam Kurikka, Matti Kurikka, Tuomas Kurikka, Albert Pettinen, Mooses Putro ja Sunien suku. Pajulan kylästä on myös Ruotsissa asuva Adam Vainikka, joka on pilakuvissa muistellut tuutarilaista elämää. Myös rovasti S. J. Laurikkala.

Tuutarin kirkonkirjoja on taltioitu Suomen sukututkimusseuran HISKI-tietokantaan. Linkki avautuu tästä.



Tuutarin vanha kirkko

Tuutarin seurakunta

Tuutari on yksi Inkerin vanhimpia seurakuntia. Se perustettiin jo Ruotsin vallan aikana, jolloin kirkko sijaitsi Kraasselassa eli Novikkalassa (Krasnoje Selossa), jonne myöhemmin rakennettiin Venäjän keisarin palatsi. Uusi kirkko rakennettiin Mölkön- eli Kirkonmäelle 1736.

Ruotsinvallan aikana pappila sijaitsi Rötsänsillan ja Kaukaisten kylien välissä. Pappila hävitettiin ison vihan aikana ja uusi kokosi Mölkönmäelle 1736. Kirkko hajotettiin 1760 ja rakennettiin uudelleen. Sen viereen valmistui toinen kivinen kirkkorakennus vuonna 1836, jossa oli 2 200 istumapaikkaa. Keisari Nikolai I oli lahjoittanut kirkon rakentamista varten suurehkon summan rahaa. Arkkitehtuuriltaan kirkosta tehtiin samantyylinen kuin keisarinnan entinen preussilainen rippikirkko. Sulkemisen jälkeen vuonna 1937 rakennus toimi klubina, mutta raunioitui sodan loppuvaiheessa.

Etusivu - Historia - Merkkihenkilöt - Karttoja