Lempaala kuului kiellettyyn rajavyöhykkeeseen, jonne tarvittiin GPU:n lupa.

Kun Kuortti virkansa puolesta liikkui paljon, hän joutui aina Lempaalaan palatessaan pyytämään lupalappua. Muutaman GPU:n virastossa käynnin jälkeen Kuortille tehtiin ”luottamuksellinen” ehdotus: Hänen tulisi ryhtyä GPU:n palvelukseen, Kuortti tarkkailisi rajan yli tulevia porvarien urkkijoita, kuuntelisi, mitä ihmiset puhuvat Neuvostoliitosta ja ottaisi selville, keillä on sukulaisia Suomessa. Tämä oli jokaisen kunnon neuvostokansalaisen velvollisuus, ja sen - vakoilun - voisi suorittaa papin viran ohella. GPU:ssa arveltiin ja toivottiin, että nuori pappi suostuisi yhteistyöhön. Kuortti kieltäytyi ja ilmoitti, että papin ja GPU:n virka ei hänen mielestään sopinut samalle miehelle.

Papin työ Lempaalassa ja muissakin Inkerinmaan seurakunnissa vaikeutui jatkuvasti. Kaikille kirkollisille toimituksille piti olla erityinen neuvostoviranomaisen lupa. Kesken kokousta saatettiin tulla, ei kuuntelemaan juttuja ”olemattomista jumalista”, vaan tarkastamaan, onko tarvittava lupa saatu. Kastekirjoja vaadittiin nähtäväksi, jotta kävisi selville, oliko mahdollisesti joku kommunistiperhe tuonut lapsensa kasteelle. Lapsille ei saanut opettaa uskontoa. Pyhäkoulunpito ja kylänlukuset olivat ankarasti kiellettyjä. Kansakouluissakin, jotka olivat tulleet pakollisiksi, piti uskonnon sijaan opettaa lapsille ateismia. Rippikoulun pitoon tuli jonkin verran helpotusta, kun vuoden 1927 asetuksen mukaan 15 vuotta täyttäneille voitiin järjestää kaksi viikkoa kestävä kestävä konfirmaatiovalmennus.

Pastori Kuortti joutui käymään GPU:n virastossa kerran kuussa, mutta oli muuten saanut olla viranomaisilta rauhassa, kunnes tammikuussa 1929 tuli kutsu Siestarjoen GPU:n virastoon. (Kuortti 1989, 132) Tällä kertaa häneltä udeltiin mahdollisista yhteyksistä Inkerin itsenäisyyttä puuhaaviin miehiin. Kun Kuortti ehdottomasti kielsi olevansa tällaisessa mukana, häntä ”ystävällisesti” pyydettiin GPU:n palvelukseen. Kuortti tulisi saamaan hyvän palkan palveluksistaan. Kun hän kieltäytyi, hän sai vielä ajatusaikaa.

Joulukuussa 1929 Kuortti sai Pietarin GPU:ssa kuulla olevansa vastavallankumouksellinen, mutta tammikuussa 1930 tuli tuomio. GPU päätti 4.2.1930, että pastori A. A. Kuortti on vastavallankumouksellinen, jonka johdosta hän lakikirjaan 58. luvun nojalla on ansainnut korkeimman rangaistuksen, kuoleman.

Päätös tarkistettiin 26.2.1930 Moskovassa, jossa tuomio lieveni. Kuortti tuomittiin saman lakipykälän nojalla kymmeneksi vuodeksi eristetylle pakkotyöleirille. Leiri, jonne Kuortti joutui, oli Usoljen leiri lähellä Vienanmerta. Samalla leirillä oli monta tuttua miestä Inkerinmaalta. Olot leirillä olivat surkeat: työ raskasta raatamista metsässä, ruoka heikkoa, majoitus kurja, vanginvartijoina murhista tuomittuja rikollisia. Kuortti oli uhattu lähettää ”pirujen luo” ja niin näytti tapahtuneen. Hän alkoi pian suunnitella pakoa, ja sen hän toteuttikin seuraavana kesänä. Hän tiesi, että Suomi olisi 300 kilometrin päässä, ja sinne hän suuntasi matkansa. Onnistuttuaan pujahtamaan pois leiriltä Kuortti vaelsi pitkään läpi metsien. Parissa karjalaiskylässä hän sai ruokaa ystävällisiltä ihmisiltä, mutta erään kylän naiset ilmiantoivat Kuortin palkkion toivossa. Sattuman avulla Kuortin onnistui paeta punasotilaita, ja pian hän ylitti Suomen rajan. 12 päivää kestänyt pakomatka oli päättynyt.

 

 

Etusivu - Historia - Merkkihenkilöt - Kartta