Hietamäen ensimmäinen koulu ja toinen koko Inkerissä, perustettiin vuonna 1839 kirkon viereen. Opetusta annettiin sunnuntaisin. Hietamäen koulusta tuli vakituinen kirkkokoulu vuonna 1866. Koulu toimi P. Niukkasen talossa. Opettajaksi tuli Kolppanan seminaarista valmistunut Adam Ruotsi. Vuodesta 1868 koul toimi J. Jamalaisen talossa. Vuonna 1871 aloitti Sunkuran koulu Annamoisiossa ja toinen kirkon lähellä. Rospeekan koulu perustettiin vuonna 1872. Jamalaisiss ja Somerokankaalla avattiin koulut 1898. Vuonna 1889 Annamoisiossa oli 95 oppilasta, Rospeekassa 100 oppilasta ja Sunkuran koulussa 94 oppilasta.
Myös ammattikoulutusta annettiin. Kutomakoulu perusetttiin vuonna 1890, suutari- ja satulaseppäkoulu vuonna 1898 Kaukasiin, vuonna 1902 paja- ja ajokalukoulu sekä nikkarikoulu 1906.Hietamäen kirjasto aloitti toimintansa vuonna 1881 ja se oli 1800-luvun lopulla Inkerinmaan laajin kirjasto. Sen nidemääräksi ilmoitettiin 1664. Sunkuran kylään perustettiin kutomakoulu vuonna 1896. Palokunta aloitti toimintansa vuonna 1902 ja samoihin aikoihin myös maamiesseura, jonka esimiehenä oli A. Jamalainen. Hietamäkiset isännät harjoittivat ”kullanajoa” Pietarista eli ajoivat pelloille lantaa.
Ensimmäisen maailmansodan alla Hietamäen Jamalaisiin/kuvat/ ja Alakylään perustettiin osuuskaupat.
Myös yhdistystoiminta oli vilkasta. Raittiusravintolat toimivat Sunkuralla ja Rospeekassa. Naisyhdistys ja ompeluseura perustettiin 1892, torvisoittokunta 1899, palokunta 1902. Sunkuraan avattiin osuuskauppa ensimmäisen kerran 1906 ja uudelleen 1916. Sunkuran maamiesseura perustettiin 1905 ja Rospeekan osuuskassa 1913. Nuorisolle ole kaksi biljardipelipaikkaa (1914)ja Innalan nuorisoseura 1917. Hietamäellä pidettiin havumetsän laidassa suuri kansanjuhla vuonna 1889. Hietamäen
oma juhlapyhä oli Pietarinpäivä.
Inkeri 14.4.1898
Keisarillisten majesteettien luona pääsiäistervehdyksellä kävi 44
kunnanvanhinta Pietarin, Tsarskoje Selon ja Pietarhovin piirikunnista.
Näiden joukossa oli melkoinen joukko suomalaisiakin:
Pietarin piiristä Moskovan kunnan vanhin A Hölkker, Haapakankaan T Raninen,
Lempaalan P Weikkolainen, Kuivasin M Tirronen, Korkiamäen Y Pönniö.
Tsarskoje Selon piiristä Hatsinan kunnan P Hyppönen, Tuutarin S Kapanen,
Koshelevan P Hynninen, Liissilän A Wirkkunen, Mosinan T Mullo, Pokrovan M
Nikkarinen, Skuoritsan A Junninen. Pietarhovin piiristä Sunkuran kunnan J
Toikka, Ropsun A Juutinen