Kaprion linna
Uusi Suometar 14.2.1882
Inkerinmaalta IV
Pietarhovin piirikunta (ujesti) sulkee rajainsa sisälle, kokonaan taikka osaksi seitsemän suomalaista kirkkokuntaa, tämän lisäksi vielä suomalais-virolaisen seurakunnan Kronstatista. Kirkkokunnat maalla ovat: Kaprio, Gubanitsa, Spankova, Serebetta, Ropsu, Hietamäki ja Tyrö.
Kaprion rajana idässä ovat Tyrön ja Serebetan seurakunnat, etelässä Gubanitsa ja Valkeakirkko, lännessä Kattila ja Soikkola ja pohjassa Suomenlahti. Kaprio on siten myöskin rantaseurakunta, vaikka ainoastaan harvat suomalaiset kylät ulottuvat merenrannalle ja niistä muutamat varsin kaukana kirkolta. Kirkko on merenrannasta kymmenen virstan päässä tiheästi asutussa seudussa melkein keskellä seurakuntaa, lukuun ottamatta vasta mainittuja kaukaisia rantakyliä Tyrön seurakunnan rajalla, johon Kapriosta tulee 20-30 virstan paikoille. Näitä kyliä varten on rakennettu Ojankylään erityinen rukoushuone, jossa pidetään jumalanpalvelusta säännöllisesti kerta kuukaudessa ympäri vuotta.
Kaprion seutu on vanhastaan kuuluisa, tiheästi muinaismuistoilla sijattu, joista kuuluisin rauniolinnoitus Kaporia. Täällä tapaa kaikkialla outoja suomalaisilta kuuluvia paikan nimiä, joiden huolellinen korjaus olisi suotavaa, ennen kuin ne kokonaan muistojen yli jäävät, muutosten uhriksi joutuvat. Vieläkin on Kaprion ympäristö, kuten mainittu, tiheästi asuttu puoli, mutta katoo silminnähtävästi suomalaisena seutuna. Täkäläisen luterilaisen seurakunnan asukasluku ei nouse enää puoleentoistakaan tuhanteen henkeen, vaikka perin venäläisiä kansallisuudeltaan paikkakunnan vanhassa, pysyvässä väestössä tuskin nimeksikään tapaa.
Syynä suomalaisuuden katoamiseen täällä on pidettävä se asia, että venäjänuskoisten inkeroisien, ehkä parempi vepsäläisten ja vatjalaisten, ja luterin uskoisten suomalaisten väli ei ole Kaprion ja Soikkalan puolella läheskään niin suuri kuin muutamissa muissa Inkerinmaan suomalaisissa seuduissa. Kapriossa puhuvat, ensinkin, suomalaiset ja inkeroiset melkein samaa perin murteellista, paikoin vepsän, paikoin vatjan voittavata suomenkieltä, eikä niin kuin esim Serebetassa ja Tyrössä, joissa inkeroisien suomenkieli eroaa paljossa perin suomalaisen väestön omasta kielestä. Sitte, toiseksi, Kaprion luterinuskoiset ovat melkein kaikissa kylissä sekoitetut venäjänuskoisten kanssa, joka asia ei ensinkään ole tavallista kaikkialla Inkerinmaalla. Ja vihdoin, kolmanneksi, on Kaprion puolen luterinuskoisten uskonnollinen käsitys aivan samalla kannalla kuin venäjänuskoistenkin heidän parissaan, niin että täällä on monesti vaikea päästä perille, mitä uskontoa oikeastaan seurataan; luterilaisilla on paljon venäjänkirkon tapoja ja venäjänuskoiset taas yhtä mieluusti käyvät kuulemassa meidän pappien saarnoja kuin omienkin pappiensa opetuksia. Tästä seuraa se asia, että avioliitot suomalaisten ja inkeroisien kesken ovat aivan tavalliset ja tiheät, eikä kansa täällä pidä sitä ensinkään kartettavana asiana, että tätä tietä perheet ja vähitellen koko kyläkunnat venäjänuskoisiksi muuttuvat ja ajan päästä venäläisiksi tulevat.
Lukutaitoa tuskin täällä nimeksikään löytyy. Virsikirja, joka muuten Inkerinmaankin suomalaisissa taloissa voipi useampia olla, on Kaprion puolella monellekin luterinuskoiselle outo kappale. Vieläkin vieraammat kansan kesken ovat täällä muut kirjat, jopa hengellisetkin, mainitsematta maallisia ja sanomalehtiä, joita täällä ei voi nimeksikään tavata.
Kouluja suomalaisella opettajalla ei Kapriossa ole koskaan ollut, eikä ole vieläkään. Venäläisiä kouluja on täällä riittävästi, yksi kaksiluokkainen hallituksen kustantama koulu Kaprion venäläisessä kirkkokylässä ja toiset kaksi koulua lähikylissä, molemmat maalaishallinnon hoidossa olevia. Että suomalaisen koulun puutos on Kapriossa kovin kipeä kohta, sen ovat täkäläiset hengellisen elämän vartijat kyllä huomanneet. Apukassa Pietarissa on tarjonnut Kaprion seurakunnalle 400 ruplan suuruisen kouluavun, jos vaan koulu täällä toimeen saataisiin. Mutta täkäläisen kansan alhainen hengellinen kanta ja sitkeä vanhoillaan oleminen ovat tähän saakka saaneet olla ylipääsemättömänä muurina kaikille kouluyrityksille Kaprion kulmalla. Venäläisetkin koulut ovat täällä enemmän yksityisten taikka hallituksen ylläpitämiä kuin itse kansan suosimia ja kustantamia.
Maanviljelys on Kaprion puolella vaan puolittainen elatuskeino. Toisena puolena on syrjätöissä käyminen; miehet kotoisessa halon- taikka kalan vedossa, joita viimeisiä käydään ostamassa saarista Suomenlahdessa ja aina yli lahdenkin ja kaukaisessa isvossikan ajossa Kronstatissa ja Pietarissa; naiset kotoisissa lasi- ja paperitehtaissa, joita täällä on hyvin tiheässä, taikka kaukaisissa ”tarhamiesten” tarhoissa Pietarin ympäristössä. ”Kapporkka” (kapriolainen) nimitys on yleinen kaikilla niillä naisilla, jotka näissä tarhoissa työtä tekevät. Syrjätyön ohella on täällä myöskin kotiteollisuutta vähäisen. Saviset keittopadat ja maitopadat, joita Inkerinmaan emännät vuosittain hyvin paljon käyttävät, ovat etupäässä Kaprion kylien työtä. Erittäin on tämä teollisuus ennen kukoistanut Ojankylässä, Hirsikonnussa ja Joensuussa, mutta rautapatojen vallalle päästyä on patojen teko näissä kylissä mennyt miltei mitättömiin, yksityiset talot sitä vieläkin harjoittavat. Samaten tehdään Kaprion kylissä paikoin puuastioita, saavia, ämpäriä ja pyttyjä, kiskotaan suuret määrät kattopäreitä ja punotaan paljon mertoja päreestä, sekä kuoritusta että kuorimattomasta vitsasta. Puisia atranvaanaita, telkiä ja vempeleitä (luokkia) valmistetaan myöskin joskus myötäväksi. Varakkaammat pitävät metsäkauppaa: ostavat herroilta metsätarhoja ja myövät sitte joko halkoina taikka hirsinä hyvän voiton kanssa. Rantakylissä on kalanpyynti (hailia, kuoreita, ahvenia ja särkiä) monesti hyvin edullinen. Täkäläiset ojat: Vepsänjoki (Musta oja), Voronka ja Sista antavat myöskin kaloja. Vielä ajavat rantakylät paljon aluksilla, vieden vuosittain tuhansin sylin halkoja, hirsiä, kiviä ja hiekkaa Pietariin.
Kansa Kaprion kulmalla on vilkasta. Toimeentulo täällä ei näytä erittäin rasittavalta, mutta varallisuus ei ole läheskään yleinen, eikä missäkään erittäin kiitettävällä kannalla. Rikkaus ylipäänsä on täällä muutamien yksityisten käsissä, jotka joko ovat rahti-isäntiä taikka useammin puotimiehiä ja kapakanpitäjiä. Tapojen yksinkertaisuus ja elämän perin vähäiset aineelliset vaatimukset ovat saaneet tähän saakka rauhassa rehottaa Kaprion kylissä. Yhdessä tämän kanssa ihmeteltävä kestäväisyys ja ahkeruus työn teossa ovat varjelleet täkäläisen rahvaan suuremmista veroveloista, vaikka maanviljelys, kuten mainittu ei läheskään korvaa kansan pienen elämän vähäisiä tarpeita. Mutta isvossikat ja kapporkat tuovat tännekin yhä uusia tapoja ja uusia vaatimuksia. Ylellisyys erittäin vaatteuksessa ja viinan juomisessa alkaa yhä enemmän täällä vallita, eikä liene enää kaukana se aika jolloin Kaprionkin mies on kärsivä puutosta ja kurjuutta, jos ei vaan ajanmukainen siveellinen voima pääse täälläkin aikakautista turhuutta rajoittamaan ja ihmisten tapoja oikealle tielle ohjaamaan.
A. T. (Abram Tiisnekka)
