Ala Sakoska s-v (1) Himasi
Kivijärvi vir.
Kurema vir.
Lätinä
Pieni Hatsina s-v
Pieni Kolppana s-v
Pieni Paaritsa s-i
Räpisi vir.

Salusi
Sernitsa
Suuri Kolppana
Suuri Paaritsa
Uusi Sernitsa vir.
Vaijala
Vakkala
Vopsi
Ylä-Sakoska s-v

Kolppanan luonto ja maisemat

Alueella oli vain muutamia luonnonjärviä ja niiden lisäksi useita tekolammikoita, tiikkejä. Kuuluisin niistä oli Ontrovan tiikki. Kun vesi oli siitä haihtunut kuumana kesänä, pohjaliete oli syttynyt palamaan. Jouten olevia kehotettiinkin lähtemään Ontrovan tiikkiä sammuttamaan.

Jokia oli useita. Inkere-joen kerrotaan alkavan Skuoritsan kirkon takana olevasta lähteestä. Joki oli erittäin kirkasvetinen ja kalkkipohja paistoi jopa kuuden metrin syvyydessä. Hatsinanmyllyn alapuolella Inkere-jokeen yhtyi Laavajoki, Svernitsanjoki ja Paaritsanjoki. Laavajoki alkoi Hatsinanjärvestä.Svernitstan joki alkoi Sahalan ja Korpikylän välillä olevasta lähteestä ja se virtasi Hatsinan keisarillisen palatsin läpi. Puiston ulkopuolella Hatsinan viemäri laski jokeen, minkä jälkeen vesi muuttui sameaksi. Sokkalan asukkaat kutsuivatkin jokea Paskajoeksi.

Hatsinasta Kuppinalle johtava maantie ylitti Paaritsanjoen Sokkolan Reisinän ja Koljonkylän maiden yhtymäkohdassa, johon oli rakennettu harmaasta paadesta komea Itisilta. Jokaisen kylän maalla Itisillan kohdalla oli lähde. Sornuanjoki oli padottu ja siihen muodostui Sornuanjärvi. Inkere-jokeen oli muodostettu patoamalla Myllykylän järvi ja Hatsinan Myllyjärvi.

Etusivu - Historia - Merkkihenkilöt - Takaisin Kolppanan etusivulle

Kolppanan kylät

- = suomalainen kylä
i = inkerikkokylä
v = venäläinen kylä
vat = vatjalainen kylä