Kupanitsan murre
”Kavuttii kiukal hämärikköö pitämää. Ja sit siel kuaskuttii kuaskuloi kuka vua mitä ties ja laulettii. Mein talos olliit ihmeen ahkeroi laulamaa, viel kunis isä el ja setä. Setä ol oikein se laulajapoika. Hiä ol sotamiehnkii, ni hiä ol siel etulaulajan.
Kunis ei olt valkijaa tuvas, sinis kuaskuttii. No a sit tuas pit laksiissa kiukaalt poikkee jo, ko hämärikkö loppu. Aina sitä iltasil tehtii näppityötä, ko valot pantii. Kuka kuto sukkaa, kuka karttais, kuka keträis. Myö ain ammän panimmo kuaskumaa. Ämmä ko olkii niitä ennenvanhasii kuaksuujii. Kummitoksii ja kaikellaisii ko kuaskuis, myö vua hahatimma nauroimma.”
(Mari Speller, s. 1897, Volosova, Kupanitsa. Elettiinpä ennen Inkeris. Mullonen, 2004)