ARMAS HIIRI
Runoilija
Kääntäjä

 

 

 

 


Armas Mishin (kirjailijanimeltään Armas Hiiri) on syntynyt 15.02.1935 Järvisaaren Mujalla.

Viiritsassa Vuonna 1941 perhe evakuoitiin Siperiaan, jossa poika opiskeli venäjänkielisessä koulussa ja äidinkieli unohtui melkein kokonaan. Muutettuaan vuonna 1949 Karjalaan Mishin kävi pedagogisen instituutin ja valmistui venäjän kielen ja kirjallisuuden opettajaksi. Hän aloitti kirjailijauransa venäjänkielisenä runoilijana kokoelmalla V dorogu (Matkalle, 1961).

Unohtunut äidinkieli kyti kuitenkin hänen sisimmässään ja löysi ulospääsyn runoissa. Ensimmäinen suomenkielinen kokoelma oli Ikkunani katsoo maailmaan (1976). Sitä seurasivat runokirjat Juuret avaruuteen (1970) sekä Kotikyläni pääskyset (1986). Tuoreimmista mainittakoon Inkeriläisen laulu (1995) ja Sillä aikaa kun siivet kasvaa (2000), joissa keskeiseksi aiheeksi on tullut Inkeri, lapsuuden maa.

Armas Mishin on myös ahkera runouden kääntäjä. Suurimpia menestyksiä ja saavutuksia on kunnioitusta ansaitseva monivuotisen tutkimus- ja käännöstyön tulos E. Lönnrotin Kalevalan uusi venäjännös, jonka hän teki yhteistyössä tunnetun kansanrunouden tutkijan ja kääntäjän E. Kiurun kanssa (1998). Nykyään Armas Hiiri johtaa Karjalan Tasavallan kirjailijaliittoa.

 

 

 

 

Armas Hiiren runoja

Inkerin ja kotikylän kaipuuta on kymmenissä Hiiren runoissa:

Koko elinaikani
Samaa matkaa -
Kotimaahani palaan
Kaikkia liikennevälineitä käyttäen
Viimeiset virstat kuljen
Jalkapatikassa.
Mutta tänäänkin
Olen yhtä kaukana
Määränpäästä -
Inkerinmaastani.

 


Etusivu - Historia - Merkkihenkilöt - Kartta