ADAM KURIKKA
Kunnanvanhin

 

 

 

 



Uusi Suometar 11.2.1879

Kurikka Adam Tuomaanpoika

Adam Tuomaanpoika Kurikka, yksi etevimpiä ja valistuneimpia talonpoikia Inkerinmaalla, kunnanvanhin Tuuterin seurakunnassa, nukkui pitkällisen taudin perästä kuoleman uneen viime tammikuun 22 pnä 1879. Hänestä lausuu eräs lähettäjä Pyhän Marian seurakunnasta: Vainaja ansaitsee kaiken kunnioituksen, sillä hän oli eläissään ahkera ja neuvokas perheen isäntä, hyvä puoliso ja kelpo isä lapsillensa, viisas ja taitava kunnan vanhin ja hoitaja. Terävä järjeltään, ponteva tahdoltaan ja selväsilmänen käsitykseltään kun oli, oli hän arvossa pidetty ja suosittu ylimyksiltään ja alistetuiltaan. Hän oli mies, joka tiesi mitä tahtoi ja edisti innokkaasti sivistyksen ja valon levitystä sekä omassa perheessään että kansassa. Neljä lapsistansa lähetti hän kouluun Helsingin kaupunkiin, jossa yksi tytär oli jo päättänyt koulunsa ja 3 vieläkin siellä oppiansa jatkaa.

Vainaja oli syntynyt Tuutarissa, jonne hänet myös haudattiin. v 1818. Hän oli käynyt maanviljelyskoulua, johon kouluun hän kirjoitettiin oppilaaksi v 1835 ja päätettyään koulukäyntinsä 1841, arvolauseella ”kiitettävä” sai hän kohta hoidettavaksi talon. Vuonna 1846 sai hän hyvästä taloushoidosta esivallan palkinnoksi mustaviheriän viitan kultareunuksilla; v 1858 valittiin ”fidateliksi” ja 1860 kunnioitettiin kaikkein armollisimmasti ”pitsiviitalla”; v 1862 vapautettiin hän erinomaisen hyvän käytöksen ja taloushoidon tähden rekryyti-velvollisuudesta; 1863 sai hyvästä palveluksesta ”kiitoslehden”; valittiin samana vuonna ”Golovaksi”; 1864 ”Starssinaksi” ja sai hopea-metaljin Stanislain ritarikunnan nauhassa kaulassa kannettavaksi; otti eron virastansa, mutta valittiin uudestaan 1867 ”Starssinaksi”, jota virkaa hän sittemmin toimitti viimeisiin aikoihin asti; 1868 sai hän nykyisen Prawlenian-koulun (Wiittalan) perustamisesta ”kiitoslehden”; 1872 korkeimmasta käskystä hopea-metaljin Annan ritarikunnan nauhassa kaulassa kannettavaksi.

Vainaja otti pontevasti osaa sekä kirkko- että Prawlenia-koulujen perustamisessa, rakennutti v 1877 kirkkokoulun uudestaan ja korjautti Prawlenia-koulua. Yltäänsä oli vainaja mies, jonka toimi ja tahto lausui: kansalle valoa! Tällainen talonpoika ansaitseekin tulla kunnioitetuksi.


 

 

 

 

 

 

 

Etusivu - Historia - Merkkihenkilöt - Kartta