Ruotsissa asuva Ania Monahof syntyi Leningradissa vuonna 1929. Hänen juurensa ovat venäläis-inkeriläis-suomenruotsalaiset. Monahofin isovanhemmat ovat kotoisin Siverskajasta, Koprinan seurakunnasta, jossa Anian perhe vietti kesiään suvun idyllisessä huvilassa.

Toisen maailmansodan aikana Monahofin perhe evakuoitiin Viron kautta Suomeen, josta matka jatkui edelleen Ruotsiin. Ania oli tuolloin 15-vuotias. Monahof on työskennellyt matkanjohtajana ja kirjailijana. Hän on kirjoittanut useita omaelämäkerrallisia teoksia. Hän on saanut Siirtolaisinstituutin kulttuuripalkinnon vuonna 1989. Nykyisin Monahof asuu Loftahammarissa ja hänellä on kirjoittamista varten mökki Olshammarissa Vätternillä.

Suomeksi on ilmestynyt mm. omaelämäkerrallinen teos Kärsimyksen pyhät kyyneleet, 1997.

Ruotsininkeriläinen kirjailija Ania Monahof syntyi vuonna 1929 Leningradissa. Hänen isänsä oli venäläinen pankinkamreeri ja amatöörinäyttelijä ja hänen äiti inkeriläinen konserttilaulajatar, joka jätti esiintymisen 30-luvun loppupuolella. Anian inkeriläinen mummo Katri Kostiainen asui Siverskajassa ja hän on ollut Anialla erikoisen rakas ja tärkeä apu kertomalla vanhoista ajoista, tavoista ja omaisista. Hän oli nuorena asunut Pietarissa ja laulanut Pyhän Marian kirkkokuorossa.

Ania kertoo ensimmäisessä kirjassaan lapsuudestaan Leningradissa sekä Inkerissä, jossa perhe vietti kesänsä mummolassa. Kaupungissa he asuivat kahdeksan muun perheen kanssa isossa vanhassa hienoston asunnossa, jossa oli 13 huonetta mutta vain yksi keittiö, jossa joka perheellä oli oma pöytänsä, ja yksi vessa, johon aamulla aina oli pitkä jono. Anian kertomistapa on rapsodista ja luvut ovat lyhyitä. Mutta joka luku panee lukijansa perästäpäin ajattelemaan sitä, mitä hän on lukenut. Ensimmäisen kirjan nimi on "Genom graniten", suomeksi se on käännettynä Kärsimyksen pyhät kyyneleet -niminen ja se onkin ainoa kirja joka on käännetty ja painettu suomeksi.

Toisessa kirjassa, "Tillflykten" (= Turvapaikka) kerrotaan sodasta ja muutosta saksalaisten valloittamalta alueelta sodan jaloista Eestiin. Perhe joutui Leppäsaaren kylää lähellä Venäjän rajaa ja asuivat siellä noin vuoden. Kerran Ania kävi mummonsa kanssa Siverskajassa käymässä, mutta kaikki, jotka tapasivat heidät sanoivat, että heidän oli mentävä takaisin Eestiin, ennenkuin oli liian myöhäistä. Isä oli jäänyt Leningradiin ja menehtyi siellä saksalaisten piirityksen aikana. Vähän ennen joulua 1943 heidät sitten evakuoitiin Suomeen, jonne he tulivat jouluaattona.

Kolmas kirja "Mot stjärnan" (= Kohti tähteä) kertoo ajasta Suomessa jossa perhe asui Turussa. Tammikuussa 1945 he lähtivät pakolaisina Ruotsiin Raumalta. Heitä oli kymmenen pakolaista ja kaksi henkilöä miehistöä pienessä kalastusveneessä mutta perille he pääsivät myrskyisen matkan jälkeen. Alussa he asuivat Gävlessä ja siellä oli muitakin inkeriläisiä, joten siellä Katri-mummo oli kovin aktiivinen ja järjesti suomenkielistä seurakuntatoimintaa. Hän piti sekä pyhäkoulua lapsille että rippikoulua nuorille, lauloi kuorossa ja julisti. Hän oli yhteydessä suomenkielisiin pappeihin sekä Ruotsissa että Suomessa ja kutsui heitä Gävleen pitämään jumalanpalveluksia ja konfirmaatiotilaisuuksia.

Gävlessä Ania oli ompelutöissä, mutta luettuaan ruotsalaísen kirjailijan Vilhelm Mobergin romanit Amerikan-siirtolaisista, jotka olivat lähteneet matkalle juuri smoolantilaista nälänhätää karkuun, hän muutti Smoolantiin, joka on maakunta Etelä-Ruotsissa. Hän tunsi syvästi, että smoolantilaiset ja inkeriläiset olivat saanet kokea samanlaisia vaikeuksia. Siellä hän alkoi kirjoittaa vapaa-aikoinaan.

Anialla on tytär, kolme poikaa ja yksi kasvattilapsi. Hän on naimisissa kolmannen kerran.

1970-luvulla Ania työskenteli oppaana 16 vuotta. Hän vei matkajoukkoja Suomeen ja Eestiin, taidematkoille Leningradiin ja Moskovaan, transsiperialaista rautatietä myöten itään, lentäen Samarkandiin, Tasjkentiin ja Israeliin.

Ania on yhteensä kirjoittanut kuusi kirjaa. Yllämainittujen omaelämäkerrralisten kirjojen lisäksi hän paneutui inkeriläiseen historiaan ja kirjoitti neljännessä kirjassaan "Svarta torpet" (= Musta pirtti) Katri-mummonsa isän Simon elämästä siitä saakka kun hän nuorena näki isänsä isäntänsä pahoinpitelyn jälkeen menehtyvän, maaorjuuden lakkauttamisesta ja Simon elämän noususta omassa kodissaan kunnon maanviljelijäksi. Tässä kirjassa Ania on kertonut paljon inkeriläisestä folkloresta ja vanhoista tavoista inkeriläisissä kylissä. Se on Simon rakkaustarinan taustana.

Anian viides kirja "Simos dotter Katrina" (= Simon tytär Katrina) kertoo hänen Katri-mummonsa elämästä, lapsuudesta Inkerissä, lauluopinnoista Pietarissa, vallankumouksesta, avioliitosta ja tyttäristä sekä heidän elämästään. Se loppuu siihen, kun Ania syntyy.

Kuudennessa kirjassaan "Sjung min själ" (= Laula sieluni) Ania jatkaa kertomistaan omasta elämästään, nimittäin ensimmäisistä vuosista Ruotsissa. Yhteensä hänen kuusi kirjaansa kuvaavat inkeriläisen perheen elämää noin 90 vuoden aikana Inkerissä, Pietarissa, Eestissä, Suomessa ja Ruotsissa. Kaikissa kirjoissa Anian usko ihmisten hyvyyteen, Jumalan apuun ja rakkauteen loistavat läpi. Alussa ruotsalaisilla kriitikoilla oli vaikea ymmärtää, kuinka Ania saattoi olla niin täynnä optimismia ja luottamusta, vaikka hän monasti kertoi niin järkyttävistä kohtaloista. Hänen kirjansa ovat Ruotsissa olleet kovasti lukijoiden suosiossa ja hän on myös saanut eri palkintoja, etenkin ensimmäisestä kirjastaan.

Anian viisas ajatelma on että kaikilla ihmisillä on syntymästään joku tehtävä. Hänen on kertoa maailmalle kaikesta väkivallasta heikkoja vastaan ja protestoida. Hän nostaa lapsen sormen aikuisten maailmaa vastaan.

 

 

 

 

 

 

 

Etusivu - Historia - Merkkihenkilöt - Kartta