ANTTI
HÄMÄLÄINEN
Kirjailija
Antti Hämäläinen syntyi Skuoritsassa
14.7.1897 ja kuoli Maariassa 24.4.1976.
Antti Hämäläinen valokuvasi jatkosodan aikana Inkerin maisemia ja ihmisiä ja kokosi niistä teoksen Kadonnutta Inkeriä.
Antti ja Sylvia Hämäläisen kodissa oli Antin keräämää kiinnostavaa kansatieteellistä
esineistöä, mm. arvokas rukinlapakokoelma, joka nyt on Kansallismuseossa.
Erityisesti Lapin ja sittemmin Inkerin kansatieteellisen perinteen
kerääminen oli Antin elämässä hyvin keskeinen asia. Siinä hänellä oli tukena
myös toinen tärkeä harrastus, valokuvaus. 1938 ilmestyi hänen ensimmäinen
kirjansa Koltta-Lappia sanoin ja kuvin. Edellisenä vuonna hän kuitenkin oli
jo jättänyt Lapin ja siirtynyt Turun piirin tarkastajaksi. Perheen elämää järkytti vaimon yllättävä kuolema Koti oli nyt
Turussa vuonna 1938.
Sylvian yllättävä ja läheisiä syvästi järkyttänyt poismeno jäi sitten samana
syksynä alkaneen sodan varjoon. Antti osallistui talvisotaan Lapissa, ja
1943 hän oli mukana johtamassa inkeriläisten siirtymistä sodan jaloista
Suomeen. Tällöin hän myös sai aineiston kuvateoksiinsa Lapin sota (1940,
teksti yhteistyössä kenraali K. M. Walleniuksen kanssa) ja Kadonnutta
Inkeriä (1944). Myöhemmin valmistui vielä pari Lappi-aiheista teosta. 1943
Antti oli solminut toisen avioliiton opettaja Tellervo Salmisen kanssa.
Inkeristä tulivat heidän luokseen asumaan Antin sisar ja tämän tytär
lapsineen. Elämänsä viimeiset vuodet vietti Antti Tellervon hoidossa
osittain halvaantuneena ja kuoli kodissaan Turussa 24. 4. 1976.