TANELI LUUKKOINEN
Sissipäällikkö
Sissipäällikkö Taneli Luukkoinen oli ison vihan aikaisista sissipäälliköistä huomatuimpia, inkeriläinen syntyjään, kuten useimmat muutkin sissit eli "kivekkäät", jota nimitystä sekä ystävät että viholliset käyttivät heistä aikaisimman, tarunomaisen sissipäällikön, inkeriläisen Kivekkään mukaan. Aluksi nämä sissit olivat vain järjestäytymättömiä talonpoikaisjoukkoja, jotka kävivät partio- ja hävitysretkillä mielensä mukaan vihollisen valtaamilla alueilla. Mutta sittemmin muodostettiin heistä kiinteämpiä osastoja, ns jalkarakuunoita, ja heidät liitettiin valtakunnan vakinaiseen sotavoimaan. Aikaisemman vapaan luonteen nämä joukot edelleenkin säilyttivät. Niitä käytettiin tiedustelupalvelukseen, vihollisen häiritsemiseen ja yllätyksiin. Niillä oli myös omat päällikkönsä. Kuri ei aina suinkaan ollut mallikelpoinen. Kun niikseen tuli, eivät sissit totelleet saamaansa käskyä, mutta milloin he olivat partioretkellä, he osoittivat suurenmoista rohkeutta ja pelkäämättömyyttä, urhoollisuutta ja neuvokkuutta. Viholliset pelkäsivät heitä ja saadessaan kiinni kohtelivat heitä tavallisina rikollisina. Hurjuutensa ja häikäilemättömyytensä takia sissit olivat rasitukseksi myös siviiliväestölle vihollisen valtaamilla alueilla. Ja kun tätä väestöä rangaistiin sissien toiminnan johdosta, se muuttui monin paikoin niille vihamieliseksi.
Luukkoinen näyttää tulleen jo Maijdellin aikana kapteeniksi ja sai omasta pyynnöstään vuonna 1711 Nierothilta majurin valtakirjan. Viimeksi mainittuna vuonna jalkarakuunoja oli kaksi komppaniaa, niissä yhteensä 211 miestä. Osasto kuului tällöin Armfeltin joukkoihin, jotka yrittivät Savosta käsin katkaista Viipurin ja Pietarin välisen yhteyden. Luukkoinen samosi joukkoineen Inkerinmaalle saakka. Elokuussa samana vuonna hän ryhtyi Viipurin lähellä taisteluun paljon vahvempaa vihollista vastaan "talonpoikain viekkaiden kertomusten johdosta" ja hävisi taistelun sekä joutui itse luutnantti Tillaisen kanssa vangiksi. Hänen onnistui kuitenkin paeta, mutta hänet saatiin kiinni ja pantiin ankaraan vankeuteen. Mahdollisesti vankien vaihdossa hän pääsi vapaaksi. Kerrotaan hänen myöhemmin joutuneen uudelleen vangiksi muutamalla partioretkellä yhdessä kapteeninsa Pietari Longströmin kanssa ja välttyneen varmasta kuolemasta, häntä kun pidettiin tavallisena ryöstäjänä, aivan viime tingassa esittämällä upseerinvaltakirjansa. Hänet vietiin nyt yhdessä Longströmin kanssa Moskovaan, mistä he kuitenkin pääsivät jo muutaman päivän päästä pakenemaan. Muuan tieto mainitsee hänen tämän jälkeen liikkuneen Viipurin tienoilla ja yllättäneen itsensä tsaari Pietarin eräästä herraskartanosta päivällistä syömästä; läheltä piti, ettei tsaari joutunut Luukkoisen käsiin.
Kuuluisan Isonvihan aikaisen sissipäällikön Taneli Luukkoisen henkilöstä ja perhesuhteista ei ole juuri minkäänlaista tietoa olemassa; eipä edes hänen kuolinvuottaan eikä vaimonsa nimeä tunneta historiallisessa kirjallisuudessamme. Kansallinen Elämäkerrasto ilmoittaa ainoastaan, että hän luultavasti kuoli sotavankina Pietarissa ja että hänen nimeltä tuntematon vaimonsa meni uusiin naimisiin miehensä entisen sotatoverin, kapteeni Bartold Anthonin kanssa. Tarkastaessani Suurta Pohjan sotaa koskevia asiakirjoja Ruotsin valtionarkistossa Tukholmassa, sattui allekirjoittanut näkemään erään kirjeen, josta ainakin Luukkoisen vaimon nimi selviää. Kirje on osoitettu Suomen armeijan ylipäällikölle, kenraali Georg Lybeckerille, ja sen on allekirjoittanut Maria Lembiäin, joka kiittää kenraalia joistakin hänen antamistaan lupauksista ja pyytää tätä ilmoittamaan, paljonko rahaa eräs nimeltä mainitsematon korkeakreivillinen ylhäisyys on lähettänyt hänen miehelleen Daniel Luckoiselle Pietariin.
Luukkoisen vaimo oli siis nimeltään Maria Lempiäinen ja kuten nimi osoittaa, epäilemättä kuului Inkerinmaan suomalaiseen talonpoikaisväestöön, josta Taneli Luukkoinen itsekin oli lähtöisin. Maria Lempiäisen kirje on päiväämätön, mutta kun se on osoitettu Lybeckerille hänen vielä ollessaan ylipäällikkönä, täytyy sen olla kirjoitettu jälkeen tammikuun 1712, jolloin Lybecker tuli uudelleen ylipäälliköksi, koska Luukkoisen tiedetään vielä 1711 retkeilleen vapaana. Vuonna 1712 tai 1713 hän siis oli sotavankina Pietarissa, ja nämä ovatkin toistaiseksi viimeiset varmat tiedot hänestä. Luukkoisen melko korkea upseerinarvo, hän oli majuri, lienee pelastanut hänet vangiksi joutuneiden sissien tavallisesta kohtalosta. Vieläpä hän näyttää saaneen vankeudessaan suhteellisen hyvää kohtelua osakseen, mikäli venäläiset sallivat hänen vastaanottaa ne rahat, joista kirjeessä oli puhe.
Vuonna 1724 Maria Lempiäinen oli jo naimisissa kapt Anthonin kanssa. Mainittuna vuonna tämä vaati "antecessar matrimoniinsa", majuri Luukkoisen oikeudenomistajana takaisin Iitin kirkon kelloa, jonka Luukkoinen oli valloittanut eräällä partioretkellään Inkerinmaalla vuonna 1711 ja seuraavana vuonna tuonut Iittiin. Kelloa ei luovutettu, koska sen katsottiin olevan yleistä omaisuutta, ja koska Iitin rovasti Paulin oli kestinyt sissejä tynnyrillä olutta maksuksi kirkonkellosta. (VA ee 14:476)
(Y.S. Koskimies, Genos 27)