Teppo Repo syntyi Soikkolanniemellä Viistinän kylässä. Poika jäi isästään orvoksi 3-vuotiaana ja varttui äitinsä hoivissa ja osallistui perheen elatukseen paimenena jo varsin nuorella iällä. 1913 hän siirtyi Suomeen työnhakuun. 1920-luvulla hän rakensi ensimmäisen paimenhuilun. Kansanmusiikin tutkijat löysivät Revon 1934, minkä jälkeen hän tuli tutuksi kaikille suomalaisille. Repo kuoli 75-vuotiaana Helsingissä 5.1.1962.
Inkeriläisten viesti 3/1963
Henkilökuva
TEPPO REPO
Suuri kansansoittaja
Teppo Repo, Inkerin laulumaiden viimeinen paimenpoika, kuten toinenkin Inkerin kuuluisuus, runolaulaja Larin Paraske, kuului siihen inkerinsuomalaisheimoon, joka tuhatkunta vuotta sitten omaksui kristinuskon kreikkalaiskatolisessa muodossa. Uskonsa tähden inkeroiset joutuivat siirtymään 1600-luvuilla Sisä-Venäjälle, osan silti jäädessä Inkerin syrjäkyliin, missä toisuskoisten sorto ei ollut niin voimakas.
Teppo Repo, alkuperäiseltä nimeltään Feodor Nikitanpoika Aleksandrov, syntyi Länsi-Inkerissä, Saikkolan pitäjän Viistinänkylässä. Poika jäi jo 3-vuotiaana orvoksi isän kuoltua, mutta äidin holhouksessa varttui niin, että pääsi paimeneksi ensin omaan, sitten naapurikylään ja kehittyi mieheksi. Kun sopivaa ammattialaa ei löytynyt kotiseudulla ja synnyinmaassa, hän siirtyi vuonna 1913 Suomeen työnhakuun. Ensimmäisen maailmansodan aikana hän oli tsaarin armeijan kersanttina ja käyrätorven soittajana. Sotaväestä vapauduttuaan hän palasi Suomeen ja toimi täällä ensin passipoliisina, myöhemmin ornpelukoneasentajana Singer Yhtymänsä eläkeikään asti.
1920-luvun taitteessa hän rakensi täällä ensimmäisen paimenhuilun ja soitteli perheensä iloksi sekä naapurien nautinnoksi. Kansanmusiikintutkijat 'löysivät Revon vuonna 1934, minkä jälkeen hän ja hänen huilunsa tulivat tutuiksi koko Suomen kansalle. Kun Teppo Repo otti käsiinsä jonkin pillin, minkä muotoisen tahansa tai vaikkapa vain pelkän puun lehden, tuohipalan taikka ruohon alkoi se soida ja soi ihmeen kauniisti. Kun yleisradiosta tiedusteltiin nykyiseltä professori 0. A. Väisäseitä 1930-luvun alkupuolella paimenpillin soittajaa ja pyydettiin tästä lausuntoa, totesi hän heti, että kyseessä oli nero. Hän ihastui Tepon ensimmäiseen paimensäveleeseen niin, että pyysi heti toistamaan sen. "En mie toista kertaa osaa, mie soitan omasta päästä". Toisin sanoen hän sävelsi itse jokaisen esityksensä. Häneltä onkin tallennettu nauhalle ja levylle satakunta "omasta päästä" sävellettyä sepitelmää.
Monien radio- ja eri juhlatilaisuuksien esiintymiensä lomassa hän teki matkan Saksaan ja Ruotsiin, missä Tukholman Skanssenilla esiintyi mm. Jussi Björlingin kanssa. Revolla oli ystäviä läheltä ja kaukaa. Japanin prinssi Konoye ja Ruotsin Lennart ovat saaneet häneltä lahjana paimenhuilun. Samoin tunnettu italialainen Suomi-ystävä Pavolini, jolle Repo sävelsi erään kauneimmista soitteistaan: Pavolinin sävelmän. Lahjoitettuaan The Metropolitan Museum of Artille Amerikkaan paimensoittimiaan, hän sai vastalahjaksi kunniakirjan sekä elinkautisjäsenkortin. Kaksi vuotta sitten sattunut puolison menetys vähensi Teppo Revon henkisiä ja fyysisiä voimia niin suuressa määrin, että vakava sairaus alkoi saada hänestä yliotteen. Mutta vielä hän kykeni esittämään paimensävelmiään hullulla, torvilla sekä kanteleellaan radiossa, televisiossa, suurissa kansallisissa juhlatilaisuuksissa ja jaksoi elokuvatakin. Muun muassa venäläissuomalaisessa elokuvassa 'Sampo' hänet nähtiin soittamassa muinaissuomalaista kannelta. Samoin hän aloitti paimenhuilullaan Inkerin kirkon 350-vuotismuistojuhlan Yliopiston juhlasalissa marraskuussa 1960.
Teppo Revon elämänkaari katkesi Helsingissä 5.1.1962 75-vuotiaana. Hänet kätkettiin Malmin hautausmaahan saman kuun 12. päivänä. Hautaustilaisuudesta muodostui arvokas surujuhla. Siunauspuheen piti pastori Paavo Unkari. Saattojoukossa nähtiin omaisten lisäksi runsaasti ystäviä. työtovereita, heimoväkeä ja suomalaisia tiedemiehiä. Kalevalaiset Naiset olivat järjestäneet Kestikartanoon arvokasohjelmaisen muistotilaisuuden. Täällä muun muassa tehtiin ehdotus, että Kalevalaiset Naiset tulisivat huolehtimaan muistomerkin pystyttämisestä Inkerin suurelle kulttuurilähettiläälle. Esitys sai omaisten suostumuksen ja läsnäolijoiden yksimielisen kannatuksen. Tähän yhtyy mielihyvin Inkeriläisten Yhdistys ja varmaan moni muu heimo- ja kulttuurijärjestö.
Teppo Repo, kesän poika, on poissa, mutta hänen muistonsa elää keskuudessamme. Hän oli vaatimaton, avulias, luotettava, hyvä ihminen, tunnustettu taiteilija ja suuri persoonallisuus.
