NAKAMBALE AMBOMAAN SUURI VANHUS

Artikkeli Inkeriläisten Viesti -lehdessä 1/1959

Suomen Lähetysseuran viettäessä 100-vuotisjuhlaansa nousevat esille erityisesti sen lähettijoukon patriarkaaliset hahmot, joista tunnetuin ja ansioitunein on koulukirjoissa mainittu inkeriläissyntyinen M a r t t i R a u t a n e n. Hän oli Länsi-Inkeriläisen pienen kodin kasvatti, maaorjan poika, josta tuli ambokansan kirjakielen. isä ja kunniatohtori. Hän kuoli 1926 oltuaan Ambomaalla 56 vuotta. Kun vielä lisäämme hänen Uuden Testamentin käännöksensä ja eräät muut kirjat, lienemmekin kertoneet tästä asiasta tavallisimmat tietomme.

Mutta tässä yhteydessä me haluamme kuitenkin esitellä lukijoillemme lähemmin tämän suuren poikamme.

Martti Rautanen syntyi Inkerissä Novasolkan seurakunnassa marraskuun 10 päivänä 1845. Inkerissä elettiin tällöin vielä maaorjuuden aikaa, joten Martti-pojan koti oli köyhä, mutta vakavasti kristillinen. Suomessa heränneen lähetysharrastuksen kevättuuli toi hengähdyksen Inkerinmaallekin. Martti Rautasen matalassa majassa tunnettiin lähetysasiaa kohtaan lämmintä harrastusta. Martillakin oli mahdollisuus lukea Lähetyssanomia, minkä vaikutuksesta poika tuli vakuuttuneeksi siitä, että Jumala kutsui häntä lähetyssaarnaajaksi, jonka oli vietävä Kristuksen evankeliumia kauas pakanoitten keskuuteen.

Kun Suomessa v. 1862 avattiin lähetyskoulu, ilmestyi Martti Rautanen sen ensimmäisten oppilaitten mukana sinne. Alkutietojen täydellinen puute tuotti hänen opinnoissaan suuria vaikeuksia. Tarmokkaasti hän kuitenkin suomalaisella sisulla ponnisteli eteenpäin, käyttäen loma-aikansakin opiskeluun. Hänellä ei ollut erikoista lukupäätä ja terveyskään ei ollut kehuttava. Lähetysseuran, johtokunta tämän vuoksi epäröikin lähettää häntä vasta valitulle lähetysalalle Afrikkaan peläten, ettei hän menestyisi työssään. Mutta ihminen näkee ulkomuodon, Herra sydämen. Viimeinen oli tuleva ensimmäiseksi. Rautanen vihittiin yhdessä toisten kanssa lähetyssaarnaajaksi kesäkuun 10 päivänä 1868 ja seuraavana juhannuspäivänä hän lähti matkaan. Etevämmiksi ja terveemmiksi arvostellut toverit kuitenkin kaikki varsin lyhyen työkauden jälkeen joutuivat toimistaan pois. Martti Rautasesta tuli Ambo-lähetyksen "isä" ja kansan kasvattaja pakanuudesta kristillisyyteen.

Siihen aikaan kesti matka Suomesta Lounais-Afrikkaan kaksi vuotta. Se oli hyvin vaivalloinen ja rasittava, varsinkin loppumatka, mikä oli tehtävä härkävaunuilla poikki vedettömien hieta-aavikoitten. Oli tunkeuduttava läpi aarniometsän, missä vain puita kaatamalla päästiin eteenpäin. Heinäkuun 10 päivänä 1870 pidettiin ensimmäinen jumalanpalvelus työmaalla, mikä sitten on ollut lähes yhdeksänkymmentä vuotta Suomen lähetysystävien herpaantumattoman mielenkiinnon ja rakkauden kohteena.

Pakanuuden tuhatvuotinen korpi oli siihen aikaan Ambomaalla koskematon. Elävä Jumala tuntematon. Tavat olivat sanoinkuvaamattoman julmat ja raa'at. Kirjallisuudesta ei voitu puhuakaan. Pakanallinen taikausko määräsi ihmisen elämässä kaiken. Käsityskyky oli heikko. Tuulessa kedolla hyppivää paperipalasta pelättiin, koska luultiin sitä naamioiduksi viholliseksi. Härkävaunua pidettiin kummallisena elukkana, mikä oli niin mielistynyt härkiin, että seurasi niitä vapaaehtoisesti. Vainajien henkiä pelättiin. Kuolemasta ei uskallettu puhuakaan. Villi heimopäällikkö oli kuningas ja noidat määräsivät yksinvaltiaina ihmisten elämästä ja kuolemasta. Ei siellä Jumalan sanaa ikävöity eikä lähetyssaarnaajia evankeliumin levittäjinä vastaanotettu. F akanat toivoivat lähetyssaarnaajilta saavansa ampuma-aseita ja väkijuomia, mitä he olivat aikaisemmin siellä käyneiltä orjakauppiailta saaneet. Tällaisessa pakanuuden korvessa aloitti inkeriläisen maaorjan poika Martti Rautanen suuren vapautustyön Jeesuksen pyhässä nimessä.

Alusta alkaen Rautanen piti tärkeänä tutustua perin pohjin kansan elämään, katsantotapoihin ja perehtyä sen kieleen. Siinä onkin selitys hänen suureen menestykseensä työssään. Hänellä oli suuri kyky asettua kehittymättömän kansan kannalle ja opettaa sille eri asioitten aakkosia tavalla, mitä se ymmärsi. Vähitellen hän saavutti niin suuren luottamuksen ja vaikutusvallan, että hänen neuvoaan kysyttiin kaikissa asioissa. Niin kansa kuin heimopäällikötkin kuuntelivat hänen sanojaan ja noudattivat niitä.

Vastuksitta ja vaikeuksitta tämä kaikki ei suinkaan käynyt. Hänen yli puolen vuosisataa Afrikassa viettämältään ajalta olisi paljon kerrottavaa juuri tästä: nälkää, janoa, sairautta, heimopäälliköitten juonitteluja, portugalilaisten orjakauppiaitten ryöstöretkiä ja monenlaista muuta kärsimystä. Pysyvänä muistona alkutaipaleen vaikeuksista hänellä oli leukavamma, minkä sai erään raivostuneen mustan pakanapojan puunuijasta. Mutta kaikesta hän suoriutui suurella uutteruudella ja kärsivällisyydellä. Pää pystyyn! oli hänen mielilauseensa.

Seurauksena tästä oli, että hän sai nähdä mustat mielet avautuneina evankeliumille. Pakanuudesta kääntyi ihmisiä tuhansittain kristinuskoon hänen saarna- ja opetustyönsä tuloksena. Kristinuskon juurtumisen ja leviämisen mukana versoi muukin, sivistys. Päästiinpä niinkin pitkälle, ettei vain mustia opettajia, vaan mustia pappejakin Rautanen saattoi vihkiä virkaan.

Martti Rautanen oli rukouksen mies. Joka aamu hän jätti työnsä rukouksessa Jumalan käsiin ja iltaisin kiitti Jumalaa siitä, mitä päivän kuluessa oli saanut toimittaa. Herran eteen hän astui aina pienintäkin matkaa alkaessaan ja kiitti matkan päätyttyä. Päivääkään ei mennyt, ettei hän olisi ollut polvillaan Herran edessä. Sellainen mies löytää vaikeinakin hetkinä avoimen oven armoistuimen luo. Ja sieltä kuuluu rohkaiseva kehotus: Pää pystyyn!

Juuri tässä, täydellisessä antaumuksessa Herran työhön piili se salaisuus, mikä pidätti Martti Rautasen paikoillaan silloinkin, kun ystävien rivit harvenivat. Niinpä hän sanoikin usein: Ellei Herra aja minua pois työalaltani, ei kukaan sitä voi tehdä.

Martti Rautanen oli harvinaisen etevä kielimies. Hän osasi äidinkielensä suomen, lapsuudessa opitun venäjän, saksan, englannin, hollannin, latinan, kreikan, afrikaansin, hereron ja ndongan kieltä. Kahden viimeksi mainitun kielen perusteellinen tuntemus teki hänet päteväksi siihen työhön, mikä on hänen pysyväisin muistomerkkinsä: Raamatun kääntämiseen. Vuosikymmenet hän muitten tehtäviensä lomassa teki tätä hänelle rakasta käännöstyötä. Osa osalta Raamattu ilmestyi Ambo-kielelle ja 1924 työ oli valmis. Silloin koko Raamattu ilmestyi painosta. Tästä työstä Rautaselle annettiin lempinimi Ambomaan Agricola. Mustat olivat saaneet inkeriläiseltä Jumalan mieheltä kalleimman lahjan, mitä mikään kansa voi toiselle antaa, omakielisen Jumalan sanan. Martti Rautanen julkaisi mustia seurakuntalaisiaan varten monia muitakin kirjoja, mm. virsikirjan, minkä monet virret ovat hänen omia kirjoittamiaan.

Martti Rautasen harrastuksiin kuului edellä mainitun suuren tehtävänlisäksi kasvien keräily. Hän keräsi seutukuntansa kaikki kasvit Saksan yliopistoa varten. Eräällä akaasialajilla on kasvitieteellisessä kirjallisuudessa hänen muistokseen nimenä R a u t a n e n i i. Myös eläintieteellisiä tutkimuksia hän harjoitti. Samoin säähavainnot kiinnostivat häntä ja hän oli kosketuksissa Berliinin meteorologisen laitoksen kanssa. Hän kirjoitti suuret määrät tietoja ja havaintoja kieli- ja kansantieteen alalta. Kaikella tällä on pysyvä tieteellinen arvo.

Martti Rautanen oli herttainen perheen isä. Hänen puolisonsa oli saksalaisen lähetyssaarnaajan tytär Anna Fredrika (Frieda) Klenschmidt. Rautasilla oli kahdeksan lasta, joista vain kolme eli aikuiseksi.

Rautasen perhe kävi Suomessa 1891 neljä lasta mukanaan. Näistä kolme vanhinta jätettiin tänne koulua käymään. He palasivat sittemmin kaikki vanhempiensa luo. Vanhin tytär Anna solmi avioliiton saksalaisen lähetyssaarnaaja Herman Tönjesin kanssa. Rouva Tönjes kuoli Berliinissä 1958. Poika Reinhold toimi lähetystyöntekijänä Ambomaalla ja kuoli 1927. Johanna Rautanen on suorittanut Suomen Lähetysseuran pisimmän työkauden. Hän saapui Ambomaalle 1900. Nuorin lapsista Frieda kuoli 1896. Martti Rautasen jälkeläiset, pojan viisi lasta Karl Martin Paul, Teodor Vilhelm Martin, Otto Johan Martin Rautanen, Ester Vilhelmiina Ervi ja Anna Frieda Margareta Ikonen asuvat Suomessa ja toimivat eri aloilla. Kun Suomen Lähetysseura juhlapäivänään joutuu kiitollisena katsomaan kuljettua taivalta, ei ole syytä unohtaa, että Ambomaan suuri vanhus Nakambale (nimitys johtuu pienestä lakista, jota Rautanen käytti ja mikä mustien mielestä muistutti pientä koria), on tietämättään viitoittanut tien esikuvan niille yli kahdellesadalle työntekijälle, jotka ovat saaneet kulkea hänen jälkiään saman heimon keskuudessa.

Martti Rautanen ei voinut käyttää luontaisia lahjojaan ja suurta työtarmoaan synnyinseutunsa ja vaikeissa oloissa eläneen oman heimonsa hyväksi, mutta sitä antoisampi ja kauaskantoisempi oli se pitkä päivätyö, minkä hän joutui suorittamaan Jumalan lähettinä hengellisessä pimeydessä olleiden mustien parissa ja uudeksi kotiseudukseen muodostuneen kaukaisen Ambomaan alueella.

Harvinaisen ehyt ja kaunis on Martti Rautasen, jalon Inkerin pojan elämä. Hänen kehotuksensa: Pää pystyyn! kantautuu vielä haudan takaa kuultavaksemme. Siihen sisältyy määrätty velvoitus!

Julkiseksi tunnustukseksi uhrautuvasta työstään kaukaisessa Olukondassa, Ambomaalla Lounais-Afrikassa, lähetyssaarnaaja Martti Rautanen on saanut jumaluusopin kunniatohtorin arvon, Suomen Valkoisen ruusun ja Saksan Punaisen Kotkan ritarimerkit. Martti Rautanen on haudattu maahan, missä hän suoritti pitkän ja raskaan, mutta siunausrikkaan päivätyön. .