ARVI KEMPPI
Laulaja

 

 

 

 

 

Arvi Kemppi syntyi Toksovassa, Himakkalan kylässä vuonna 1931, kuoli 2.10.2008 Espoossa.

Perhe karkotettiin 1930-luvulla Siperian Jakutiaan. Vuonna 1952 Kemppi muutti Petroskoihin. Hänen selviytymistarinansa Asevelvollisuusaikana hänen hyvä laulutaitonsa kiinnitti huomiota ja Leningradin sotilaspiirin kuoron solistina Kempille tarjoutuikin tilaisuus katsoa maailmaa myös Neuvostoliiton ulkopuolella. Kuoro konsertoi myös Suomessa.

1990-luvun puolissa välissä Kemppi muutti Suomeen, jossa yritti jatkaa laulajan uraansa. Arvi esiintyi ahkerasti yksin ja eri ryhmien kanssa. Helsingissä hän kuului röntyskäperinnettä vaalivaan kansantanssiryhmään. Helsinkiläisille Arvi tuli tutuksi kauppakeskuksissa ja Rautatieasemalla, jossa hän nauhurin säestyksellä viihdytti ohikulkijoita. Vielä kesällä 2008 hän osallitui juhlaviikoilla Art goes kapakka-tapahtumaan.

 

 

 

 


Etusivu - Historia - Merkkihenkilöt - Kartta