Kylien karttoja

Vuolen kirkko.
S. Paulaharju
Vuonna 1891 Vuolelle perustettiin kirjasto ja 1900-luvun alkuvuosina siellä toimi myös maamiesseura esimiehenään J. Ahava. Vuonna 1912 paikkakunnalla oli seitsemän osuuskauppaa. Ennen vallankumousta Vuolella toimi 12 koulua ja Matoksissa kaksiluokkainen yläalkeiskoulu.
Kunnallisen hallinnon ja metsähallinnon keskus oli Matoksi. Oikeus toimi kunnantalossa, jota vastapäätä sijaitsi välskärin johtama terveystalo lääkevarastoineen. Samassa talossa asui myös kunnan kätilö. Postitoimisto ja poliisipäällikkö olivat entisessä hovin rakennuksessa.
Vuolen joen varrella toimi neljä myllyä ja tiilitehdas.
Miikkulaisten asukkaat kalastivat Laatokalla, jossa harjoitettiin myös rahtiliikennettä. Kusnetsovin posliinitehdas toimi 1900-luvun vaihteeseen saakka Murjanjoen rannalla.
Hovin väkeä ja sen ympärille muodostunutta venäläisväestöä varten Matoksissa oli myös kreikkalaiskatolinen kirkko. Noin kuuden kilometrin päässä sijaitsevat Sohvolan ja Mikittalan kylät olivat inkerikkojen asuttamia.
1920-luvulla kunnallishallinnon lakkautuksen jälkeen Vuole, Miikkulainen, Lempaala ja Toksova yhdistettiin Kuivaisin piiriksi.