Kylien karttoja
Toksovan murre
”Mie olim piikatyttö. Miul ei ommaa talloo olt vakinaista. Mie pieneks jäin, ko äit ja isä kuoliit. Mie jo yheksäst vuuves läksin itsejäin elättämmää. Miult isä kuol, miul tais olla kolm vuotta Sit miul ol yheksän vuotta, ko äit kuol. Sit ko äit kuol, sit naapurin emäntä otti miut likaks ja mie kasvoin heil neljäätoist vuotee ast. Hyö ko läksiit heinäniityl, mium pit lasta katsoo, lattijat pyyhkii, astijat pessä. Minnuu ain sannoit likka-Mariks. Miul tul neltoist vuotta, mies sanoin: ”Mie lähem piijaks.” Hyö sannoit: ”Älä mää, ole meil, myö siul käyvvää maksamaa palkkaa.” Siihen ast hyö ei maksaneet, muutko syöttiit ja nututtiit. Mie sanoin: ”Em mie käy teil olemaa, teil sannoot ain likka-Mariks”.
(Mari Olkkonen, s. 1907. Poroskylä, Toksova. Elettinpä ennen Inkeris. Mullonen, 2004)