Venjoen murre
”Meil ol yks selnen ämmä, hiä ties niit taikoi. Kerran ko meil käi sauna palamaa, säkenet lensiit talon katol, tuul sellain, ja alettiin vallaa talon kattoo. Se ämmä tul, käi kolmet kertaa saunan ympär, höpsytti sil valkial äyrämöisen myssyllään, mitä lie lukent, ja säkenet alkoit lentää karjamual päin. Sit hiä viskas vettä tullee yhen ämpärlisen ja tul alkoi sammmuu.
Juhannusen uatton hiä korjas kaikellaisii kukkasii: haukehinii, kirokastikkaisii, hyleheinii, ruumiinvuoteita.. Kevväil ko ajoi ensimmäiset kertaa lehmii karjaa, ni ei hiä antan minjankaa ottaa vitsaa kättee. Hänel ol jo valmen virpopusokka, siihen ol viel pistetty haukheinii ja kirokastikkasiii. Sit hiä viel ripusti kenkärontkon lehmän kaulaa ja pan sinne pirunpaskaa. Se ol sellas haisevaa pihkaa, se ei palant ilmitulel, se savus ja se savu ol niin pahhaa. Hiä sanoi, jot sitä savvuu pelkäjäät pahat henet, sit ei tule lehmäl mittää vahinkoo.”
(Katri Tuhkanen, s. 1898. Sopola, Venjoki. Elettiin ennen Inkeris. Mullonen 2004)