www.inkeri.com Etusivu Inkerin kulttuuriseura ry Tulevia tapahtumia Inkerin kulttuurikanava Historia ja kulttuuri Uutisia Inkeri-kirjoja Inkerin tapatietoa Luettelo Inkeri-aiheisesta kirjallisuudesta Sampo-korut Sukututkimus Virtuaali-Inkeri Inkeriseuroja Suomessa Ruotsissa Virossa Pietarissa Karjalassa Muita yhdistyksiä Äänellä itkijät In English		Äänellä itkijät ry Kuvitusta Iiris Härmän ”itkuelokuvasta” Huomisen muistoja Jäsentiedote 3/2006. Kesän ja syksyn toiminnasta Ihana, kaunis ja lämmin kesä on takana. Kohta on marraskuu. Syksy tuntuu niin lyhyeltä koska lämpimät säät ovat jatkuneet pitkään täällä Helsingissä. Kesän toiminnasta mainittakoon Martta kuikan Muistoseminaari ilomantissa 7.7.06. Anna-Liisa Tenhunen piti hienon esitelmän Martan elämänvaiheista. Katso liite. Martta Kuikalle pidettiin ikimuistoinen Panihida eli muistopalvelu Parppeinvaran tsasounassa. Yhdistyksemme kunniajäsen Martta Kuikka painotti erityisesti nykyitkun hoitavaa merkitystä. Martan muistoseminaarina jälkeen pidettiin itkukurssi samassa paikassa 8.-9-7.06. Yhdistyksemme osallistui Seurasaaren Kansanmusiikkiviikonloppuun 5.-6-8.06. Mukana olivat Päivi Peittola ja Pirkko Fihlman. He kertoivat itkuperinteestä ja esittivät itkuja Pertinotsan talossa ja Karunan kirkossa. Stalinin vainon uhrien muistonjumalanpalveluksessa Helsingin Tuomiokirkossa yhdistyksemme puheenjohtaja Pirkko Fihlman esitti itkun kärsiville omaisille 7.10.06. Yhdistyksemme hallituksen jäsenet Päivi Peittola, Karoliina Kantelinen, Pirkko ja Ensio Fihlman ovat esittäneet itkuja ja kertoneet kasanperinteestä kouluissa ja järjestöjen tilaisuuksissa eri puolilla Suomea. Loppuvuoden itkukurssit 11.-12.11.2006 Itkukurssi Kouvolan Kansalaisopistolla. Ilmoittautuminen opistolle 29.10.06 mennessä. 18.-19.11.06 Itkukurssi Joensuun Seudun Kansalaisopistolla, ilmoittautuminen 3.11.06 mennessä, Kurssi liittyy Käspaikka Nyt luentosarjaan. Muuta tiedotettavaa Hallituksen jäsen Sirpa Heikkinen Tampereella julkaisee lähiaikoina levyn "entisaikaista lemmenlauluista". Yhdistyksemme jäsen Tarja Laiho pitää itkuillan Valtimonteatterissa Helsingissä 4.11.06. Tarkempia tietoja voi kysyä Tarjalta sähköposti tarja.laiho@hel.fi Viime kesän itkukurssille osallistunut keho-psykoterapeutti Päivi Valtonen, myös yhdistyksemme jäsen, etsii yhteistyökumppania: "Etsin äänellä itkenyttä lääkäriä työparikseni. olen suunnittelemassa terapeuttista ääni-ilmaisu-työpajaa. Työpajatyöskentelyssä voivat yhdistyä oma-ammattitaitoni, kehopsykoterapeuttina, psykoterapeuttina ja lääkärin ammattitaito ja kiinnostus hoitavaan äänellä ilmaisuun. Ota yhteyttä: Päivi Valtonen, puh 050-5849502, tai sähköposti paivi.valtonen@vuorovesi.net Yhdistyksemme jäsen Reija Tyrjä on aloittanut Helsingin Kalevalaisten Naisten piirissä itkusisarten tapaamis-illat Runeberginkatu 37 A 6 1. Tapaamisiltoja järjestetään: - 9.11.06 Aiheena itku ja nauru vastapainoina ja tunteiden purkajina, klo 18.00-20.00 - 23.11.06 Aiheena itkun merkitys lohduttajana klo 18.00-20.00. - 4.1.07 Aiheena onneen kiitokseen ja onnitteluun liittyvät itkut klo 18.00-20.00 - 18.1.07 Aiheena itku äidille. isälle tai sisaruksille klo 18.00-20.00 - 1.2.07 Aiheena minkälaisesta aiheesta ja mitä itkisin ystävälle klo 18.00-20.00 -15.207 Aiheena mitä ja ketä itku auttaa ja minkälaisessa tilanteessa klo 18.00-20.00 Myöhempien tilaisuuksien ajankohdat ilmoitetaan myöhemmin. Ryhmä on avoin kaikille asiasta kiinnostuneille. Lisätietoja Reija Tyrjä puh 050-3687049 tai sähköposti reija.tyrja@elisanet.fi Vuoden 2007 toiminnasta Tammikuussa pidetään itkukurssi Karjalantalolla 27.-28.1.07. ilmoittautuminen 15.1.07 mennessä puh 0400-212971 tai 09-7520275 tai ensio.fihlman@netsonic.fi. Kurssimaksu 50. Sääntömääräinen vuosikokous on Karjalatalolla 3.3.07 alkaen klo 13.00, jonka jälkeen pidetään itkuseminaari klo 14.00-18.00 Sortavala-salissa. Tarkempi ohjelma myöhemmin. Jäsenmaksut Yhdistyksemme jäsenmäärä on tällä hetkellä 62, joista suurin osa on maksanut jäsenmaksunsa. 22 jäsentä on vielä maksamatta. Jäsenmaksut on suoritettava ennen vuoden loppua. Kaksi vuotta maksamattomat jäsenet poistetaan jäsenluettelosta. Sähköpostiosoitteet helpottavat jäsenkirjeiden lähettämistä, sen vuoksi pyydetään että ne, jotka vielä eivät ole antaneet sähköpostiosoitettaan, lähettäisivät sen ensi tilassa. Lopuksi oikein hyvää syksyn jatkoa, kiitos kuluneesta vuodesta. Rauhallista Joulua odotellen, Ystävällisin terveisin Pirkko Fihlman Puheenjohtaja Anna-Liisa Tenhunen: Martta Kuikan itkupolku Kuulin Martta Kuikan itkevän itkuvirsiseminaarissa Iisalmen Evakkokeskuksella vuonna 1995. Muistikuvissani on pieni, feresipukuinen nainen; salintäyteinen yleisö, joka kuunteli hääitkuja hiiskumatta; tiivis tunnelma. Tapasin hänet Ilomantsissa Megrijärvellä toukokuussa 1999, jolloin olin havainnoimassa ensimmäistä kertaa itkuvirsikurssilla ja aloittelemassa väitöskirjaani. Muistan, miten kurssilaiset Simana Sissosen pirtissä kuuntelivat Marttaa hievahtamatta. Hän ei enää itkenyt äänellä, mutta sai jo tarinoillaan monet kyyneltymään. Nuoremmat kuulijat pitivät hänen kertomuksiaan elämänsä ja sukunsa vaiheista, evakkoon lähdöstään ja itkuperinteestä yleensä "uskomattoman mielenkiintoisina". Samalla matkalla vierailin Martan kotona Viinivaarassa ja haastattelin häntä. Tapasin Martan myöhemmin itkuvirsikursseilla ja seurasin hänen toimintaansa itkennän parissa median kautta. Olen iloinen, että sain tavata hänet. Martta Kuikka (o.s. Pentunen) syntyi vuonna 1921 Suojärvellä Riuhtavaaran kylässä. Hän oli vanhaa ilomantsilaista Borisoffin runonlaulajasukua. Itkuvirret tulivat hänelle tutuiksi jo lapsena. Martta kuuli äitinsä itkevän äänellä omia surujaan salaa kotona. Ne tuntuivat pienestä tytöstä "liian apeilta kuultavaksi", eikä hän tullut äidin itkuja seuranneeksi. Hän ei uskaltanut mennä sisälle äitinsä itkiessä. Naapurissa asunut isän täti, "Oravan täti" eli Paraskeva Orava, esitti itkuja kylän häissä ja hautajaisissa. Martta muisteli olleensa naapurin sukulaistalossa häissä, joissa isotäti itki äänellä. Karjalassa ei erikseen kuunneltu itkuvirsiä, ne vain kuuluivat elämään, totesi Martta myöhemmin. Nuoret miniät juoksivat metsään itkemään, jos tuli paha olla. Martta joutui lähtemään Karjalasta sotaa pakoon 17-vuotiaana. Hänen evakkotiensä polveili Ala-Härmään, Rautalammille, Polvijärvelle ja Sotkamoon. Tammikuussa 1943 Martta Pentunen solmi avioliiton Arvo Kuikan kanssa ja muutti asumaan Ilomantsiin, josta piti vielä lähteä sodan jaloista evakkoon Kiuruvedelle. Elämäntyönsä hän teki Ilomantsin Viinivaarassa pientilan emäntänä, hoitaen karjaa. Perheeseen syntyi neljä lasta. Vuonna 1978 Martta Kuikka jäi leskeksi. Kiinnostus lauluun syttyi jo lapsena ja siitä tuli Martta Kuikalle myöhemmin koko elämälle sisältö. Hän oli jo Karjalassa esiintynyt koulun juhlissa. Etelä-Pohjanmaalla, Ala-Härmässä evakossa ollessaan Martta osallistui paikallisen harrastajanäyttämön toimintaan, ja esiintyi myöhemmin myös Sotkamossa. Sotien jälkeen hän ei esiintynyt vuosiin, mutta alkoi sitten 1950-luvulla lausua runoja ja laulaa Ilomantsissa Marttayhdistyksen tilaisuuksissa. Vuodesta 1956 lähtien hän keräsi kansanperinnettä SKS:lle ja Museovirastolle. 1970-luvun alussa hän alkoi esittää karjalaisia lauluja Runonlaulajan pirtillä, jossa toimi myös oppaana. Martta Kuikan esiintyvän taiteilijan polulla merkittävä vuosi oli 1972, jolloin hän osallistui Kaustisen kansanmusiikkijuhlien kansanlaulukilpailuun. Hyvä menestyminen kannusti Marttaa kehittämään ja kartuttamaan ohjelmistoaan. Siitä tulikin vuosien mittaan varsin monipuolinen: oli runolauluja, piirilauluja, tsastuskoja ja yhä enemmän myös omia runoja ja lauluja. Esiintymisiä oli runsaasti, Pohjois-Karjalan lisäksi myös eri puolilla Suomea, Ruotsissa, Venäjällä, radiossa ja TV:ssä. Esiintymishalu oli voimakas. Martta totesi, että alkuun ei palkkioita maksettu eikä kyselty. Joskus piti matkaan lähteä kyydittä ja rahatta - pääasia oli, että sai esiintyä. Viinivaarassa riitti vierailijoita: tutkijoita ja taiteilijoita, haastattelijoita ja filmiryhmiä, ulkomailta saakka. Lehtitietojen mukaan Martta Kuikka koki vierailut tunnustuksena siitä, että hänen perinteentaitoaan arvostettiin. Paitsi että oli oman leipätyönsä ohella perinteen kerääjä, tallentaja, esiintyjä ja luova taiteilija (mm. julkaisi omakustanteena runokirjoja ja levyjä), Martta Kuikka koulutti ja kehitti itseään jatkuvasti, osallistui erilaisille kursseilla ja opiskeli kirjeopiston kautta. "Sisäinen pakkohan se panee minut tekemään ja yrittämään", hän totesi eräässä lehtihaastattelussa. Tuli hyvä olo, kun sai jonkin kurssin suoritetuksi, tunsi oppivansa ja koki siitä iloa. "Valmiiksi ei taiteilija tule koskaan." Itkun säilyttäjä " Sillon meinas loppua kokonaan kun lähdettiin evakkoon, sillon meinas katketa koko perinne - - mutta sitä vain löyty niitä itkijöitä ja oli tarpeen se itku". Näin kuvasi Martta Kuikka sotien jälkeistä aikaa Suomessa. Itkuvirsien estradit olivat pitkään hyvin hiljaisia, etenkin 1960-luvulla. Puhuttiin viimeisistä itkijöistä, itkuperinteen kuolemasta. Itkukulttuuri oli kuitenkin ollut Raja-Karjalassa hiipumassa jo ennen sotia. Itkuvirsien esittämistä alettiin pitää vanhanaikaisena ja nuoret halusivat etenkin häissä siirtyä nykyaikaisempiin menoihin. Myös Martta Kuikka totesi, että hääitkut vähitellen katosivat. Lopullisen iskun itkuperinteelle toivat sota ja evakkoon lähtö, mikä hajotti perinteisiä kyläyhteisöjä ja jätti rajan taakse vanhat kalmistot. Juuriltaan reväistyiltä, muualle Suomeen hajalleen siirtolaisiksi joutuneilta karjalaisilta katkesivat yhteydet sukulaisiin, entisiin tuttaviin ja yhteisöihin. Äänellä itkemisen perinne menetti luonnollisen elinympäristönsä. Uusilla asuinsijoilla karjalaisia tapoja tai itkuvirsiä ei hevin uskallettu tuoda esille. Mm. perinteinen kalmoillakäynti katosi. Kaikesta huolimatta itkuvirsille alkoi löytyä uusia esittäjiä. Uudet itkijät olivat karjalaisia siirtolaisia naisia, jotka olivat kasvuaikanaan Karjalassa kuulleet itkuja sukulaisnaistensa tai muiden itkijöiden esittäminä. He aloittivat oman itkentänsä uusilla asuinsijoillaan vasta vuosikymmeniä myöhemmin, ja olivat melko harvinaisia, yksittäisiä muistelijoita. Itkuvirsiä ei enää esitetty riittien yhteydessä, vaan estradeilla, mm. siirtoväen tapaamisissa ja pitäjäjuhlissa. Uudessa ympäristössä itkuvirren tehtävänä oli toimia karjalaisuuden symbolina ja omien tunteiden purkajana. Pohjois-Karjalassa alettiin karjalaisuuden renessanssin myötä elvyttää evakkojen itkuperinnettä matkailutarkoituksiin. Tehtiin Runonlaulajan pirtti (1964) ja Bomba-talo (1978). Martta Kuikan ohjelmistoon itkuvirret tulivat 1970-luvun alussa. Ensimmäinen itkuvirsi syntyi kipeästä Karjalan kaipuusta. "Kun lehmiä huuteli, kaiku vastasi järven toiselta puolen, kuinka vieraalle paikalle tein kotini: panin partuot tuattoni parahista pajosista, tukipuut tuhansista tuskasista.", muisteli Martta. Toisen itkuvirtensä hän kertoi sepittäneensä Runonlaulajan pirtille, jossa hän noihin aikoihin esiintyi. Seuraavat itkuvirret syntyivät kiitokseksi Kaustisen kansanmusiikkijuhlille, jossa hänen esityksensä otettiin hyvin vastaan. Parhaimpina itkuvirsinään Martta Kuikka piti sepittämäänsä hääitkujen sarjaa. Aviomiehelleen tekemänsä kuolinitkun julkinen esittäminen jäi yhteen kertaan, koska se kävi liiaksi sydämelle. Aiheita oli monenlaisia. Martta teki myös monia iloitkuja, mm. Kalevala-Forumin avajaisiin. Martta Kuikan itkuvirsiä ei ole tutkittu, eikä niistä ole tehty kartoitusta. Hän ei osannut myöskään itse arvioida sepittämiensä itkujen määrää. Ilmeisesti itkuvirsillä oli vaihteleva sija hänen repertoaarissaan. 1970-luvun alun lehtihaastatteluissa hänet mainitaan nimenomaan itkuvirsien taitajana, ja 1980-luvulla hän esiintyikin ahkerasti. Martta Kuikka lopetti äänellä itkemisen 1990-luvun alussa, koska se rasitti liiaksi sydäntä - lääkäri varoitti ja kielsi häntä itkemästä. Hän totesi, että oli 25 vuoden aikana käyttänyt "sen asian sillä tavalla kuin se oli hänelle annettu". Enää ei itkettänyt, sielun patoutumat oli purettu. Martta Kuikan näkemykset itkuvirsistä olivat varsin mielenkiintoisia ja osin erilaisia kuin muilla väitöskirjani "evakkoitkijöillä" (Klaudia Plattonen ja Klaudia Vonkkanen). Hän korosti toistuvasti äänellä itkemisen rasittavan sydäntä ja kertoi, että hänen äitinsä oli ollut vähällä kuolla itkuunsa. Hän saattoi itse yhdellä esityskerralla esittää vain yhden itkun, koska muuten "itku jää päälle". Martan mukaan itkijän piti varoa liian syvälle tunnetilaan joutumista. Hän yritti itse äänellä itkiessään muistaa: "aika, paikka, tapahtuma". Hän painotti apeutumisen tärkeyttä, sillä itkuvirsi on hänen mielestään hoitomuoto paitsi itkijälle myös kuulijoille, joilta padot purkautuvat itkijän kyyneleiden myötä. Itku ei voi tulla kylmiltään, vaan siihen on oltava jokin asia, joka aiheuttaa itkun tarpeen. Martta Kuikka kuvasi herkästi itkuvirren syntymistä, kulkemista useiden tuskakerrosten läpi kuin lähdevesi, joka virtaa syvällä maan alla ja tunkeutuu puhtaana pinnalle: Itkuvirren pitää tulla sieltä jostakin mistä ei tiedä, se tulee, se tulee jostakin niin kuin vesisuonesta ilmestyy tuo lähde, ja lähteessä on maailman kauneinta ja parasta vettä. Sama on tässäkin, kun kulkee määrättyjen kerrostumien läpi tämä asia, joka painaa. Niin silloin kun se tulee itkuvirtenä, niin silloin se on maailman kaunein asia. Se on viaton, vailla mitään pyyteitä. Martta Kuikka jaksoi pitää itkuperinnettä yllä ja yritti tehdä asiaa tunnetuksi. Hän kirjoitti vuonna 1972 itkuvirsiperinteestä artikkelin, joka julkaistiin Pogostan Sanomissa. Siinä hän pohti mm. itkuvirren käyttöyhteyksiä, aiheita, dramaattisuutta ja vanhan surujen ilmaisumuodon katoamista: "- - seuraako koskaan itkuvirren uusi tuleminen, kukapas sen taitaisi sanoa?" Tavalliset ihmiset eivät voi itkuvirsiä esittää, hän totesi. Itkijällä pitää olla runotaitoa, musikaalisuutta, mutta myös "suvun jättämä rasite", jota hän vertasi tulivuoreen - senkin on pakko purkautua. Martta Kuikka piti myös itkuvirsistä luennon ja kertoi äänellä itkemisestä lukuisissa eri tilaisuuksissa ja haastatteluissa. Hän mainitsi aiemmin myös tekevänsä käsikirjoitusta itkuvirsiperinteestä: "Itkijöiden tekemää perinnekirjaa ei ole vielä Suomessa tehty. Vain tiedemiehet ovat kirjoja tehneet, mutta eihän se ole samaa kuin itkijöiden itsensä tekemä." Ovi itkuvirsien maailmaan Kun uusi kiinnostus itkuvirsiä kohtaan virisi 1990-luvun lopulla, vanhat siirtokarjalaiset itkuvirren taitajat nousivat arvoonsa, oman aikakautensa viimeisinä itkijöinä ja harvinaisuuksina. Vaikka Martta Kuikka ei enää itkenyt äänellä, hän otti osaa "kaikkeen mahdolliseen". Hän oli vuonna 1999 kunniavieraana ja opettajana itkuvirsikursseilla Ilomantsissa ja Tampereella. Häntä käytiin haastattelemassa lehtiin, ja hän esiintyi monta kertaa myös televisiossa kertomassa itkuvirsistä ja tunteiden purkamisen merkityksestä. Hänestä tehty dokumenttielokuva "Martta Kuikka - aito itkijä" (Laurinen & Leinonen) valmistui vuonna 2001. Martta Kuikka kuoli Ilomantsissa 22.9.2005. Karjalainen-lehden muistokirjoituksessa kerrottiin niin kotimailla kuin ulkomaillakin laajalti tunnetun itkuvirsien taitajan ja esittäjän elämän vaiheista ja urasta: "Itkuvirsiin Martta Kuikan perehdytti hänen isotätinsä, mutta oppivuosista kävivät myös evakkoajan raskaat kokemukset ja työntäyteinen elämä." Kysyin Martta Kuikalta vuonna 1999, millaisia ajatuksia uusi itkuinnostus hänessä herätti ja mitä ohjeita hän antaisi uusille itkijöille. Hän arvioi, että itkuvirsillä on ehdottomasti tulevaisuutta ja selitti nykynaisten uutta itkentäinnostusta seuraavasti: "Sitä on elämässä niin paljon asioita, jotka ei parane kuin itkemällä." Hän näki äänellä itkemisen nykyisenä tehtävänä juuri tunteiden purkamisen, ja painotti, että pitäisi tunnustaa, että itkuvirsi on hoitomuoto sekä itkijälle että kuulijoille. Martta Kuikan mielestä tämän ajan elämässä korostuu liikaa itsekkyys ja uhma, joka itkijän on jätettävä. "Elämän edessä on antauduttava", muuten seuraa katastrofi, hän sanoi. On sisäistä ylpeyttä, jos ei itke. Hän huomautti, että myös miesten pitäisi oppia purkamaan omia tunteitaan itkemällä. Martta Kuikan mielestä myös tänä aikana voi oppia itkemään äänellä, jos on aidosti kiinnostunut ja on itkuun aihetta ja tarve. Itkeä voi nuorenakin. Surun kokemus, taipumus ja lahjakkuus ovat tärkeitä, samoin ahkera harjoittelu. Hän kertoi, ettei itkujen tekeminen ollut alussa hänellekään helppoa, eikä tulos ollut vielä niin hyvä. Tahto, oppimishalu ja entinen runotausta kehittivät koko ajan, niin kuin muidenkin asioiden oppimisessa. Kun taito karttui, itkujen sepittämisessä ei mennyt enää kauan. "Aika tekee taiteilijan", Martta kiteytti. Sukuperintöä tai karjalaisia juuria hän ei (enää) itkutaidon edellytyksiksi maininnut, mutta muistutti, että itkijän on oltava aito ja tosi, "ei mitään bisnestyyppiä". Itkijöitä ei saisi lajitella, koska kukin tekee itkuja omilla lahjoillaan. Jokainen, joka itkee äänellä, on hyvä itkijä. (Martta Kuikan itkuvirsistä ja itkunäkemyksistä tarkemmin, ks. Itkuvirren kolme elämää, SKST 1051, 2006.) Martta Kuikka sai aktiivisesta toiminnastaan perinteen kerääjänä monia tunnustuspalkintoja ja kunniakirjoja, mm. Kalevalaseuran tunnustuspalkinnon 1985 ja Ilomantsin kulttuuripalkinnon vuosina 1985 ja 2001. Äänellä Itkijät ry. kutsui hänet kunniajäsenekseen. Siitä huolimatta hänen haastatteluissaan kuulsi mielestäni se, että hän koki, ettei vanhoja perinteentaitajia riittävästi arvostettu. Martta Kuikka oli yksi sisukkaista itkuvirren säilyttäjistä, joiden ansioista tämä vanha perinne säilyi nykypäivään. Hän itse sanoi: "Olen nykypolville ovi itkuvirsien maailmaan." Hänessä herätti mielipahaa se, ettei häneltä tallennettua perinnettä ole kunnolla tutkittu. (Kiinnostuneille vihjeeksi: mm. äänitteitä on monissa perinnearkistoissa, lehtiartikkeleja löytyy vuosikymmenien ajalta.) Martta Kuikan mittava työ perinteenkannattajana ja kansantaitelijana ansaitsisi tarkemman tutkimuksen. Sen me jälkipolvet olisimme hänelle velkaa. Kuka ottaisi haasteen vastaan? Kevään toiminnasta Vilkas kevät on takana. Kuluvan vuoden aikana olemme jo pitäneet viisi itkukurssia ja useita luentotilaisuuksia ja synttäriseminaarin. Kursseille osallistui 46 ja luentotilaisuuksiin noin 50 osanottajaa. Yhdistyksemme täytti tänä vuonna viisi vuotta. Yhdistyksemme on pitänyt yli kolmekymmentä itkukurssia vuodesta 1998 lähtien. Kursseja on pidetty 20 eri paikkakunnalla ja niihin on osallistunut yhteensä yli viisisataa kurssilaista. Kursseilla on ollut yhteensä yli kaksikymmentä eri luennoitsijaa. Uusia haasteita ja työnäkymiä tuntuu olevan ilmassa kaiken aikaa. Kysyntä on lisääntynyt ja olemme kyenneet vastaamaan haasteisiin. Anna-Liisa Tenhusen väitöskirja Itkun Kolme Elämää julkaistiin maaliskuussa. Siinä oli hieno osa yhdistyksemme historiaa. Väitös kirjaa on saatavissa Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kirjakaupassa. Vuosikokous pidettiin Karjalatalolla 4.3.2006. Yhdistyksen puheenjohtajana jatkaa Pirkko Fihlman, hallituksen jäseniksi valittiin: Tuomas Rounakari vp, Ensio Fihlman siht, Sirpa Heikkinen, Riitta Korhonen, Helena Miettinen ja Päivi Peittola. Varajäseniksi valittiin Kirsti Kaartinen, Karoliina Kantelinen ja Raija Rekola. Jäsenmaksu on 15 euroa. Karjalaliiton toimintakilpailuissa pääsimme neljännelle sijalle. Karoliina Kantelinen esitti synttäriseminaarissa vaikuttavia vienankarjalaisia joikuja sekä piti joikukonsertin Helsingissä huhtikuussa Sinebrykoffin tiloissa. 2. Yhteinen ilta Pukkisaaressa 22.5.06 klo 18.00 Yhdistyksen jäsenten ja itkukursseille osallistuneiden yhteinen ilta pidetään 22.5.06 klo 18.00 alkaen Pukkisaaressa rautakautisessa kauppakylässä. Yhteisessä illassa voimme kertoa kuulumisia ja esittää itkuja, kuulla joikuja, seurata Ukon Vakka- näytelmää, kuunnella viulunsoittoesityksiä, laulaa yhteislauluja ja istua nuotion ääressä ja nauttia itse kunkin mukanaan tuomia eväitä. Pukkisaari sijaitsee Seurasaaren lähellä. Kulje Seurasaaren siltaa puoliväliin asti. Puolivälissä on kyltti jossa lukee "Rautakautinen kauppakylä". Kyltti on suurikokoinen ja sen kohdalla käännytään oikealle ja kuljetaan sata metriä hiekkatietä, kunnes tullaan lyhyille pitkospuille. Pitkospuita pitkin pääsee kävellen läntiseen Pukkisaareen. Pukkisaaren tilaisuuden on järjestänyt Anja Alanko. 3. Karjalaisen naisen itkupolku, Martta Kuikan muistoseminaari Viime syksynä tuonilmaisiin siirtyneen kunniajäsenemme Martta Kuikan muistoseminaari "Karjalaisen naisen itkupolku" pidetään Parppeinvaaralla Ilomantsissa 7.7.2006. Seminaarin järjestää Pyhän Kosketus Kirkkomusiikiyhdistys ry. Seminaarissa käsitellään äänellä itkemistä sekä menneen että nykyajan ilmiönä. Seminaarin esitelmöitsijöinä toimivat Laura Jetsu, Anna-Liisa Tenhunen ja Pirkko Fihlman. Tarkempi ohjelma julkistetaan myöhemmin internet sivuilla www.ort-music.net. Seminaarin osallistumismaksu on 5 euroa. Samassa yhteydessä pidetään yhdistyksemme kesätapaaminen. Lisätietoja saa Tiina Juurelalta tiina.juurela@joensuu.fi . Seminaarin osallistuvat voivat majoittua Anssilan Maatilamatkailun tiloissa, jossa kurssilaisille tarjotaan yöpymistä 25 euron erikoishinnalla, johon sisältyy aamiainen ja liinavaatteet. Yöpymisestä saa lisätietoja www.ilomantsi.fi/anssila puh 0400-881181, Anssilantie 7, 82900 Ilomantsi. Seminaarin jälkeen pdeitään itkukurssi samassa paikassa 8.-9.7.2006. Itkukurssi on avoin myös niille jotka eivät osallistu seminaariin. Kurssin hinta on 30 euroa. Kurssin opettajana toimii Pirkko Fihlman. Kurssille voi ilmoittautua puh 0400-212971 ja 09-7520275 tai Tiina Juurelalle sähköposti tiina.juurela@joensuu.fi, puh 0440-550417. Ilmoittautumiset on tehtävä 3.7.2006 mennessä. Kurssi pidetään jos vähintään viisi henkilöä ilmoittautuu kurssille. Seminaarin ja itkukurssin yhteydessä pidetään karjalainen kesäkoulu lapsille klo 10.00-14.00, joten kurssilaiset ja seminaarilaiset voivat ottaa lapsensa mukaan. Kesäkoulu maksaa 5 euroa hengeltä sisältäen välipalan ja opetuksen. Runonlaulajan pirtin kesäkoulu on erikoisuus. Leikkimielisessä koulussa opetetaan karjalaista kulttuuria ja mm kantele tulee tutuksi. 4. Muita tilaisuuksia. Helsingin Kalevalaisten Naisten itkukurssin yhteydessä Reija Tyrjä esitti että voitaisiin kokoontua itkun merkeissä kerran kuukaudessa Helsingin Kalevalaisten Naisten järjestämässä tilaisuudessa Helsingissä. Reija Tyrjä lupasi toimia yhteyshenkilönä, reija.tyrja@elisanet.fi puh 050-3687049, Terveystie 12 B 7, 00730 Helsinki, puh 09-3462508. 5. Reija Tyrjän äänellä itkemisen kokemus Haluan kertoa teille miten kahdeksannen lapsenlapseni kastetilaisuus lauantaina meni äänellä itkemiseni osalta. Kylläpä olinkin tietämätön omista voimavaroistani ja kyvystäni oppia ja omaksua asia sekä mahdollisuudesta toteuttaa sitä, mitä itse haluaa toteuttaa. Nimittäin kurssimme jälkeen hioin vielä kasteitkua omasta mielestäni vähän parempaan muotoon ja harjoittelin sitä joitakin kertoja avaten aina ensin ääneni kurssilla saamieni oppien mukaan, mikä oli myös oikein hieno asia oppia. Erilaisista omista syistäni johtuen olin nukkunut kahden kastetta edeltäneen yön aikana kaikkiaan vain noin seitsemän tuntia, joten viritys- ja herkkyystaso oli tietynlainen, mutta ei siis mitenkään esitykseen liittyen huono, vaan enemmänkin lisäsävyä antava. Kun esitämme äänellä itkemisemme jossain tilanteessa, niin itse tilanne jo sinänsä tuo sellaisen värinän, että oma herkkyys äänellä itkemistä esitettäessä on kohdillaan ja että tunteen pitää antaa päästä valloilleen siten kuin se tulee. Olin itsekin erittäin yllättynyt kuinka upealta omissa korvissani äänellä itkemiseni kuulosti verrattuna niihin harjoituskertoihin ja äänityksiin, joita olin viikon varrella tehnyt. Se tilanne vain jotenkin antoi sellaista lisävoimaa, jota itsellä en tiennyt olevan olemassakaan. Ääneni värisi kyllä herkimmässä vaiheessa ja kyyneleet suorastaan virtasivat silmistäni pitkin poskia, mutta se ei haitannut itseäni eikä edes hävettänyt koko vierasjoukon edessä. Esityksen jälkeen tuli oikein hyvä ja tyyni olo. Kaikki olivat kuunnelleet hiiren hiljaisina esitystäni, mutta esityksen aikana en pystynyt tarkkailemaan kuulijoideni ilmeitä tai muuta sellaista, vaan keskityin ainoastaan omaan esitykseeni sekä vauvaan, jolle itkuni kohdistin. Uskallan suositella teille kaikille vastaavanlaista hyvää kokemusta, jos ette sitä vielä ole ehtineet kokeilemaan. 6. Jäsenmaksut Yhdistyksemme käytännön työt (postitus, puhelin, monistus ym työt) katetaan jäsenmaksuilla. Olemme poistaneet jäsenluettelosta kaikki ne jotka eivät ole suorittaneet jäsenmaksua kahden viimeisen vuoden ajalta. Hallitus toivoo että jokainen jäseneksi ilmoittautunut maksaisi vuoden 2006 jäsenmaksunsa 15 euroa kesään mennessä Äänellä itkijät ry.n tilille 580013 – 2100083. Kiitos kivasta yhteistyöstä ja oikein hyvää kesää kaikille ja tapaamisiin. Ystävällisin terveisin Pirkko Fihlman Puheenjohtaja Jäsentiedote 1/2006. 1. Puheenjohtajan palsta. 1. Vuosikokous Yhdistyksen sääntömääräinen vuosikokous pidetään lauantaina 4.3.2006 alkaen klo 13.00. Huom. Vuosikokouksen pitopaikka on muuttunut! Vuosikokous pidetään Helsingissä, Karjalatalolla, Galleriasalissa, Käpylänkuja 1. 2. Synttäriseminaari. Vuosikokouksen jälkeen samassa tilassa alkaa 5-vuotissynttäriseminaari klo 14.30. Seminaarin ohjelma: - Itkun kolme elämää. Anna-Liisa Tenhunen esittelee uutta väitöskirjaansa. Väitöstilaisuus 25.2.2006, Joensuun yliopiston perinteentutkimuslaitos. Väitöskirjan julkaisee SKS. - Mitä nykyitkut kertovat ja aikamme rituaalit, Helena Miettinen VT - Itkuvirren melodia, Tuomas Rounakari FM Seminaari pidetään yhteistyössä Opintokeskuksen kanssa. Tilaisuudessa on kahvi- ja teetarjoilu josta koituvat tulot koituvat yhdistyksen työn tukemisen. Tervetuloa! 3. Kevään itkukurssit. Yhdistys on pitänyt alkaneena vuonna jo kaksi itkukurssia, yhden kurssin Karjalatalolla tammikuussa ja toisen kurssin Haminassa helmikuun alussa. Molemmilla kursseilla oli niin paljon osanottajia, ettei enempää voitu ottaa. Koska kaikki halukkaat eivät mahtuneet mukaan niin jatkossa pidetään seuraavia kursseja joihin voi ilmoittautua: - 11.-12.3.2006 Tampereella, Ilon Tila, Ilmoittautuminen: Essi Tolonen, puh: 050-3700338 . Opettajina Pirkko Fihlman ja Tuomas Rounakari sähköposti: essi.tolonen@luukku.com - 18.3. ? 19.3.2006 Alavus, Lakeudenportin Kansalaisopisto, paikka on Ouran Loma, osoite: Nurmitie 76, Alavus, opettajia: Pirkko Fihlman ja Tuomas Rounakari. Ilmoittautuminen 10.3. mennessä puh 06-25251561 sähköposti: riitta-liisa.nieminen@alavus.fi - 25.26.3.2006 Helsinki, Helsingin Kalevalaiset Naiset, paikka: Runeberginkatu 37 A 6 (1 krs), opettajina: Pirkko Fihlman ja Karoliina Kantelinen, Ilmoittautuminen 22.3.06 mennessä Pauliina Latvalalle 050-3029873, sähköposti. pauliinalatvala@hotmail.com. - 31.3. -1.4.06 Espoo, Tapiolan Ortodoksinen kirkko osoite: Samovaari-toimintakeskus, kotikyläntie 5 Espoo. opettajina Pirkko Fihlman ja Tuomas Rounakari, Ilmoittautumiset 20.3.06 mennessä puh: 09-7520275 tai 0400-212971 sähköposti: ensio.fihlman@netsonic.fi ja ensio.fihlman@netsonic.fi 4. Muita tilaisuuksia. Pirkko Fihlman kertoo äänellä itkemisen perinteestä ja esittää itkuja Ilon Tilassa Tampereella 14.2.2006 klo 14.00 -15.00. Pirkko Fihlman kertoo itkuvirren merkityksestä aikamme ihmiselle Tampereella, Tampereen kirjaston Metso-Salissa alkaen klo18.00. Syksyllä on luvassa äänellä itkemistä käsittelevä luentosarja Kauniaisten Kansalaisopistossa. Lempäälä-opisto on luvannut järjestää itkukurssin syksyllä. Mikäli tarvetta on niin Äänellä Itkijät ja Opintokeskus järjestää itkukurssin Karjalatalolla myöhemmin syksyllä. Yhdistyksen kesätapaamisesta Ilmatar Instituutissa ilmoitetaan tarkemmat tiedot myöhemmin . 5.Jäsenmaksut Yhdistyksemme käytännön työt (postitus, puhelin, monistus ym työt) katetaan jäsenmaksuilla. Vuoden 2005 jäsenmaksunsa maksaneita jäseniä oli vajaa 50. Olemme poistaneet jäsenluettelosta kaikki ne jotka eivät ole suorittaneet jäsenmaksua kahden viimeisen vuoden ajalta. Hallitus toivoo että jokainen jäseneksi ilmoittautunut maksaisi vuoden 2006 jäsenmaksunsa 15 euroa alkuvuodesta tai viimeistään kesään mennessä. Viime kursseilla olleet ovat innostuneet tapaamaan keskenään omissa ryhmissään. Näin he toivovat saavansa vahvistusta alkaneelle itkupolulle. Hallituksen jäsenet sekä kurssien opettajina toimineet Pirkko ja Tuomas ovat mielellään mukana mikäli aikataulu antaa myöten. Nähdään vuosikokouksessa ja synttäriseminaarissa. Ystävällisin terveisin Pirkko Fihlman Puheenjohtaja Jäsenkirje 2/2005 1. Puheenjohtajan palsta. Kulunut vuosi on ollut vilkas ja täynnä monenlaista toimintaa. Alkuvuodesta oli peräti neljä kurssia, Oulussa, Lempäälässä, Haminassa ja Norjassa. Kesällä ennen juhannusta oli kurssi Ilomantsissa. Siellä puhuin puhelimessa Martta Kuikan kanssa. Se olikin viimeinen puheluni hänelle, sillä syyskuun lopulla kunniajäsenemme Martta nukkui ikuiseen uneen. Elpyvä itku on saanut kiitettävästi julkisuutta. Itkuseminaari oli näyttävä tilaisuus mikä pidettiin Helsingissä SKS:n juhlasalissa 3.11.2005. Seminaari järjestettiin yhteistyössä Helsingin yliopiston, Sibelius Akatemian, Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran (SKS) ja Äänellä Itkijät ry:n kanssa. Seminaarin puheenjohtajana toimi professori Aili Nenola ja siihen otti osaa noin 100 henkeä eri puolilta Suomea. Yhdistyksemme toimi seminaarin aloitteentekijänä ja oli mukana yhteistyössä seminaarin valmisteluissa. Yhdistyksemme kiittää SKS:n edustajia ja antaa erityisen kiitoksen Senni Timoselle onnistuneen seminaarin valmisteluista. Seminaariin osallistunut Pirkko Metso -Vainio totesi seminaarista seuraavaa:" Marraskuun itkuvirsiseminaari avasi monipuolisuudellaan itkujen merkityksiä ja mahdollisuuksia. Oli mielenkiintoisia luentoja ja itkuesityksiä. Lopuksi kuulimme Aito kamariorkesterin esityksenä Tuomas Rounakarin sävellyksen "Itku". 2. Kuulumisia kentältä Yhdistyksemme kesätapaaminen oli heinäkuun lopulla Uukuniemellä. Pirkko Metso-Vainio: "Uukuniemi oli elämys. Ensio ja Pirkko veivät meidät, itkujen alkulähteille, myös Ääneen itkijöiden syntysijoille. Mitä tarinoita, historiaa ja mikä esitys Seita-kivellä! Ja jo itse luonto puhutteli. Helenan kanssa mustikkametsässä, saunomiset, uimiset ja nyyttikesti-ateria (täydellinen juhla-ateria ilman etukäteissuunnittelua!). Melkoinen paketti yhden vuorokauden aikana. Sai eväitä pitkäksi aikaa pureskeltavaksi." Tuomas Laurinen on avioitunut ja muuttanut sukunimensä. Hänen sukunimi on nykyään Rounakari. Toivotamme Tuomakselle onnea. Lyyli Arhipov on lopettanut toimintansa Karjalan Keitaalla Tuusniemellä. Hän muuttanut takaisin Pöljään. Hän toimii edelleen äänellä itkemisen saralla ja esittää karjalaisia lauluja ja itkuvirsiä sekä opettaa karjalaisia käden taitoja. 3 Äänellä itkemiseen liittyviä graduja ym tutkimuksia ja teoksia: Sandra Stepanova, Karjalan ja venäjänkielinen Itkusanakirja. Suomenkielinen käännös on työn alla. Eila Stepanova, gradu "Itku, itkukieli ja itkijä" Paraskova Saveljevan itkuista Gradua voi tilata Helsingin yliopiston kirjastosta. Anna-Liisa Tenhunen, väitöskirja "Itkuvirren kolme elämää" julkaistaan keväällä 2006. Tuomas Rounakarin (Laurinen) gradun lyhyt tiivistelmä on tämän kirjeessä mukana. Professori Jim Wilce Arizonan yliopistossa valmistelee äänellä itkemisen elokuvaa. Jim Wilcen kuulumiset ovat tässä kirjeessä mukana. Iiris Härmä kertoo itkudokumentistaan tässä kirjeessä. Helena Miettisen analyysi nykyitkuista on tässä kirjeessä mukana. Päivi Peittola, Pirkko Metso-Vainio ja Sirpa Heikkinen kertovat kokemuksiaan itkun tekemisestä ja esittämisestä. Paavo Kärkkäinen kertoo miten hän käyttää itkuja koulutustyössään. Tuleva toiminta Yhdistyksemme täyttää tulevana vuonna viisi vuotta. Yhdistyksemme vuosikokous pidetään Espoossa Kotikyläntie 5. Samovaari-projektin Trapeza toimintakeskuksessa lauantaina 4.3.2006 alkaen klo 13.00. Vuosikokous jatkuu opintopiirin merkeissä samassa paikassa. Asiaa koskeva tarkempi ohjelma ilmoitetaan myöhemmin. Yhdistykseltämme järjestää itkukursseja: - Karjalatalolla 28.- 29.1.2006, - Haminassa 4.-5.2.2006 Haminan srk pyynnöstä, - Alavuuden Kansanopistolla 11.-12.3.2006 ja - Tapiolan ort kirkossa huhtikuussa, lopullinen päivämäärä on auki. Kesätapahtuma 2006. Yhdistyksen kesätapaaminen on suunniteltu pidettäväksi Virtasalmella Ilmatar Instituutissa heinä-elokuun vaihteessa. Sirkku Sky-Hiltunen on kutsunut Äänellä itkijät ry:n jäseniä tutustumaan Ilmatar Instituuttiin. Kesätapahtuman ajankohta ilmoitetaan myöhemmin. 4. Tuomas Rounakarin gradun lyhennelmä. Graduni 'Kyynelten laulu - Tunne itkuvirsien luomisprosessissa ja musiikillisissa rakenteissa' lähtökohtana on ollut aiemmassa tutkimuksessa ristiriitaiseksi ja vähätellyksi jäänyt tunteen osuus itkuvirsissä. Itkentä ei näy suoraan itkuvirsistä tehdyissä transkriptioissa tai kirjoitetussa itkuvirsirunoudessa. Tutkielmassa kysynkin miten luonnollisen itkun vaatimus vaikuttaa itkuvirsiin, niiden luomisprosessiin ja musiikillisiin rakenteisiin, sekä kuinka suuri merkitys on tunteella itkuvirttä ohjaavana ja muokkaavana keinovarana? Gradun pääaineistona ovat ollut Martta Kuikan haastattelut sekä Praskovja Saveljevalta tallennetut itkuvirret. Praskovja Saveljevan itkujen musiikillinen analyysi jatkaa osaltaan Eila Stepanovan gradua Saveljevan kielellisestä itkutyylistä. Pro gradu-tutkielmani osoittaa tunteen olevan keskeinen itkuvirsien luomisprosessia ohjaava keinovara, joka on läsnä itkuvirren jokaisessa osa-alueessa. Luonnollisen itkun vaatimuksen voi nähdä syynä itkuvirsien runomitattomuuteen vapaasti varioitavien elementtien tukiessa itkijän emotionaalista prosessia. Tunne ja luonnollinen itku eivät ole ainoastaan henkilökohtaisia vaan yhtälailla yhteisöllisiä ja perinteen sanelemia kuin itkuvirsien runokieli ja musiikilliset keinovarat. Itkuvirsissä luonnollinen itku ei ole itkuvirsien tunteellisen ilmaisun tulos vaan lähtökohta, mikä näkyy itkuvirsissä myös rakenteellisella tasolla. 5. Uusien itkujen analyysi Helena Miettinen tarkasteli Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran seminaaria varten viiden eri itkijän tuottamaa nykyitkua sosiaalipsykologisesta näkökulmasta. Mielenkiintoni kohteena oli erityisesti se mitä itkut kertovat itkijöistä ja heitä ympäröivästä sosiaalisesta maailmasta. Nykyitkut osoittautuivat olevan osa sosiaalista itkemistä ja kollektiivinen tunteiden kanavoimismuoto. Niitä esitetään usein varsin samantapaisissa sosiaalisissa tilanteissa kuin perinteisiä itkuvirsiä eli elämän merkittävissä taitekohdissa ja sosiaalisten suhteiden murrostilanteissa, joissa emotionaalinen itkeminen on ylipäätään yleistä. Lapsen syntymä, koulun päättäväinen, häät ja hautajaiset ovat tilaisuuksia, joissa kyyneleet jostakin syystä virtaavat. Kollektiivisten tunteiden ilmaiseminen hakee tänä päivänä uusia kanavia ja on löytänytkin. Muistamme Suomen toistaiseksi ainoan mm-jääkiekkokullan ja siihen liittyvät riehakkaat karnevaalit. Samalla tavoin yllättävien onnettomuuksien tuottama järkytys halutaan jakaa yhdessä. Tämä on synnyttänyt esimerkiksi tavan viedä kynttilöitä ja kukkia itselle tuntemattomienkin uhrien muistoksi. Kollektiivisella suremisella on varsin omaperäiset normit jotka hakevat muotoaan. Nykyitkuvirret voidaan asemoida tähän kollektiivisten tunteiden ja ahdistuksen kanavoimisen maisemaan. Siinä, missä yksilöllinen itkeminen saatetaan leimata häpeälliseksi, kollektiivinen itkeminen sallitaan ja samalla itkuvirsi voi synnyttää läsnäolijoissa helpotuksen tunteen. Itkuvirren sanomaan on mahdollista samaistua. Käsitellessään avioeroaan tai asunnottomuutta tai sotalapsena olemistaan, itkijä toimii myös kuulijoidensa tunteiden kanavana. Kuten aikaisemminkin, itkuvirressä on mahdollista puuttua arkoihinkin ongelmapesäkkeisiin ikään kuin ulkopuolisena, osoittelematta ketään sormellaan ja leimautumatta itse häiriköksi. Tilanne on aivan erilainen, kun esimerkiksi organisaatiomuutoksen ongelmia käsitellään itkuvirressä, kuin että siitä julistettaisiin puhujapöntöstä käsin. Nykyitkujen olennaisina piirteitä on esittämisen vapaaehtoisuus ja irrallisuus kulttuurisista normeista, mikä toisena ääripäänä on mielestäni nykyitkujen tilauksellinen luonne. Itkuvirsi tehdään usein tilaustyönä johonkin tiettyyn tapahtumaan, esimerkiksi kirkkoiltaan tai ennalta valmisteltuna lahjana omaisten tai ystävien merkkipäiville. Itkuvirsi voi olla yksi tilaisuuden käsiohjelmaan painetuista ohjelmanumeroista. Etukäteissopimisesta huolimatta itkuvirsi voi olla usein varsin uusi kokemus. Voidaankin väittää, että nykyitkujen kohdalla yllätyksellisyys on korvannut tradition. 6. Huomisen muistoja -elokuvasta. Iiris Härmä Osallistuin vuonna 2003 itkuvirsikurssille ilman sen kummempia odotuksia. En edes ajatellut sinne mennessä, että siellä ihan oikeasti itsekin itkisin. Kokemus itkuvirren tekemisestä ja sen jakamisesta oli kuitenkin niin hieno ja jotenkin erikoinen, että elokuvantekijänä tunsin, että olin tullut sellaisen aiheen äärelle, josta haluan tehdä elokuvan. Itkuvirren tekemiseen liittyy universaali ja ajaton viisaus. Se ei vaadi mitään erikoistaitoja: se vaatii vain oman luvan, että sallii sen tapahtua itselle. Se on aika vähän pyydetty siitä mahdollisuudesta, että itkun aikana mielen ja kehon solmut purkautuvat. Henkistä hyvinvointia mittaavat tilastot välittävät suomalaisista ankean kuvan. On karmeaa, että joka viides suomalainen käyttää jossain elämänsä vaiheessa psyykelääkkeitä. Jokainen siis tuntee ihmisen, jonka elämässä masennus ja ahdistus käyvät ylivoimaisiksi. Yhteys omaan sieluun on katkennut. Ensin ei haluta itkeä ja sitten ei enää osata - tuskaiset tunteet työnnetään vain syvemmälle, kunnes ne lopulta räjähtävät. Mutta mikä ihanan vapauttava perinne tämä itkuvirsi on ja miten paljon se voi meille antaa. Ihmiset käyvät jumpassa ja harrastavat liikuntaa vaikka ovat terveitä ja voimissaan pitääkseen yllä kuntoaan ja juuri samasta syystä voi itkeä tirauttaa itkuvirren ihan vain siksi, että mieli pysyisi edelleenkin puhtaana ja valoisana. Löysin elokuvaprojektiini mahtavia ihmisiä, joita itkuvirsi oli myös koskettanut ja niinpä sitten kuvasimme elokuvan. Huomisen muistoja ei ole opetuselokuva vaan pyrin luomaan siitä elokuvan, joka olisi ikään kuin itkuvirsi itse. Elokuva on kuvattu ruskan aikaan ja siinä olevien itkujen teemat käsittelevät lasten ja vanhempien välisiä suhteita. Olen saanut elokuvasta monenlaista palautetta Suomessa ja ulkomaisilla festivaaleilla. Pääosin palaute on ollut myönteistä ja elokuva on koskettanut ja herättänyt keskustelua. Mutta on ihan selvää, että ei ole mitenkään helppoa ottaa vastaan aikuisen ihmisen itkua ja se voi tuntua myös kiusalliselta. Jokainen tarkastelee elokuvaa kuitenkin omasta kontekstistaan. Itse ajattelen, että elokuvani muistuttaa siitä, kuinka tärkeää on kohdata omat tunteensa, jotta voi kasvaa ehyeksi ja aidoksi ihmiseksi. HUOMISEN MUISTOJA. - Dokumenttielokuva tunteiden kohtaamisesta ja uskaltamisesta. Tuotanto: Guerilla Films Oy, 2004. Kesto 28 min DVD elokuvaa voi tilata osoitteesta: iiris_harma@yahoo.com hinta 20 sis. postikulut . DVD sisältää myös Visa Koiso-Kanttilan puhuttelevan dokumenttielokuvan Isältä pojalle. 7. Kokemuksia itkun tekemisestä ja esittämisestä. Sirpa Heikkinen. Kun minua pyydettiin tekemään itku kollektiivisesta aiheesta, Stalinin vainoista (Inkerin kulttuuriseuran ja Tuomiokirkkoseurakunnan tilaisuus Stalinin vainoissa kärsineiden muistoksi), suostuin siihen enempää ajattelematta. Kuitenkin matka jonka tein tutustumalla itselle kaukaiseen aiheeseen oli aikamoinen. Luin Helena Miettisen ja Kyllikki Jogansonin kirjan Petettyjen toiveiden maa, tutkiskelin mitä kuvaus Stalinin vainojen vaikeista olosuhteista ja lohduttomuudesta tuntuu. Kun kirjoittelin tekstejä, yritin unohtaa ja antaa alitajunnan viedä. En tiennyt miten astua itkunvirtaan tämän aiheen kanssa. Omassa elämässä olevat haasteet tuntuivat vievän huomion ja pohjalla tunsin suunnatonta lohduttomuutta. Kuukausi tuntui ylettömän raskaalta. Lopulta kokosin paloja teksteistä ja sain syntymään itkun tekstin. Kun istuin itkemään kirkossa, silmät sumenivat ja en nähnyt mitään, muistin vain jotain tekstistä joka lyheni ja muuttui ja hidastui. Tunsin ihmisten vastuksen, jännitteen joka sai minut varomaan suurta itkua, joka tuntui liian voimakkaalta niiden seinien sisässä irtilaskettavaksi. Muureja oli sydänten suojaksi rakenneltu vuosikymmeniä ja ne tuntuivat selvänä paineena itkiessäni. Itkussa lähetin valon valkean laulujoutsenen ohi harmaan teräsviitan noutamaan mukaansa eksyneitä ja eksytettyjä, väsyneitä ja väsytettyjä tulemaan kodin lämpöön, omiensa luo lepäämään, kotia sydänten yhteyteen. Kumahdellen, kumahdellen, syömmen kellot soi kumahdellen, kumahdellen syömmen kellot soi rakkaille, rakkaille kellot syömmen soi Syvät tummat veet, syvimmät tummimmat veet syvät tummat veet, syvimmät tummimmat veet vierivät veet syvimmät syvänteet... Lähdimme ulos sytyttämään kynttilöitä ja silloin virta aukesi. Kun menin ulos, niin itku alkoi tulla sellaisella voimalla, että sydämessä oli koko rintakehän läpäisevä aukko, josta virtasi läpi itkua kuin jostain valtavasta putkesta. Itku kulki lävitseni ja samalla koin maailmassa olevat vainot ja tunsin valtavaa huolta ja surua kuinka meidän ihmisten sydämet ovat aivan tukkoisia ja lukittuja. Olin valtavassa onnen ja suruntilassa yhtä aikaa. Koin että itku lähti aaltona kaikkialle maailmaan ja sen piti tullakin juuri ulkona. Itkun jälkeen koin, kuin olisin täysin auki ja tarvitsin rauhallista ympäristöä, missä ei tarvitse suojautua. Itkun loppuun saattaminen oli tosi helpottavaa. Mietin vain, kuinka usein kaiken muun tekemisen ohessa on valmis laittamaan tuolla tavoin likoon. Päivi Peittolan itkupolku. Ehkäpä oma polkuni itkujen maailmaan sai sysäyksensä jo lapsuudessa. Olin hurjan kiinnostunut kaikesta oman sukuni menneisyyteen liittyvästä ja mielenkiinnolla imin kaiken tiedon, mitä isästäni irti sain. Isältäni kuulin myös isoäidistäni, joka oli paikallisesti tunnettu itkuvirsien taitaja. Kun sitten päätimme järjestää isälleni ja hänen kaksoisveljelleen yhteiset 75-vuotisjuhlat lasten voimin, sain ajatuksen, että juhliin tulisi joku esittämään itkuvirren. Juhlat olisivat samalla sukumme sukujuhlat ja mikä muu kuin itkuvirsi sopisi sukumme juhliin paremmin. Sain selville Pirkko Fihlmanin yhteystiedot ja tiedustelin häneltä mahdollisuuksia saada itkijä juhliimme. Pirkko mietittyään asiaa yllättäen ehdottikin, että minä voisin itse hänen opastuksellaan tehdä sukuitkun ja esittää sen juhlassa. Hetken emmittyäni suostuin. Myöhemmin tapasimme ja Pirkko opetti, miten itkupolku rakennetaan. Sain opastusta myös itkusäveleen. Näillä eväillä lähdin rakentamaan itkua isäni äidille Palakalle hänen vaikeasta mutta myös toivoa antavasta elämästään. Esitin itkun sukujuhlissamme 12.6.2004. Jännitin kauheasti ja se varmasti näkyi itkussani, mutta silti itku liikutti ja kosketti. Muistamme suvussamme ne juhlat siitä, että siellä naurettiin ja itkettiin yhdessä. Koko elämän kirjo oli läsnä. Juhlat jäivät historiaan, mutta itkut jäivät minun elämääni. Olen tehnyt enemmän itkuja muille, kuin itselleni. Jostain syystä se on vain ollut minulle luontevampaa niin. En osaa itkeä spontaanisti tässä ja nyt. Tarvitsen sen, että kirjoitan itkut ylös, työstän niitä. Mutta voi, miten vahva onkaan itkujen voima. Kun niitä alkaa itkeä, tunteet tulevat pintaan ja itku niiden myötä. Vaikka itkenkin muille, samalla purkautuu jotain omasta surustani. Itku jollain tavoin yhdistää minut itkettävään ja kuulijat itkettävään. Itkusta tulee yhteinen ihmisyyden itku. Tunnelmia ääneenitkijänä Pirkko Metso-Vainio Mikä maailma onkaan avautunut viime loppiaisen keittiöpöytäkeskustelujen ansiosta! Siinä keksimme sisareni kanssa järjestää Metson suvun sukukokous kesäkuussa laulujuhlana: Sortavalan laulujuhlat. Mitä ne sisälsivät aikanaan? Ainakin itkuvirret. Jo seuraavana viikonloppuna osallistuimme Pirkon ja Tuomaksen itkukurssille Lempäälässä. Oman itkun tekeminen avasi uusia ovia ja poisti vanhoja mörköjä sisimmästä. Lupauduin tekemään sukuitkun sukujuhlaan. Pelotti, mutta toisaalta halusin tehdä sen. Aikaa oli vähän. Välillä puolipaniikissa etsin ajatuksia. Loppujen lopuksi siitä syntyi kiitositku juhlaan tulleille. Viimeiset värssyt syntyivät edellisen yön pikkutunneilla. Juhlassa kerroin ensin itkulaulun perinteestä ja sitten esitin itkun. Pirkon neuvot, että pitää muistaa hengittää ja ettei ole kiire, pidin mielessäni. Kun olen elämässäni aina vältellyt julkisia esiintymisiä, oli uskomaton tunne kokea se voima, mikä niistä tutuista ihmisistä nousi. Ja se vastaanotto! Lopullisen sävelen itkuun sain siinä esittäessäni. Vaikka en ollutkaan kovin monisanainen, oli mukava huomata, kuinka eri kohdat olivat koskettaneet eri ihmisiä. Mm. mietin pitkään, miten sodan jaloista selviytymisen voisi ilmaista. Sain sanat: "Siunausta on heill' ollu toimissansa/ metsonpoikasii syntyy ain uusia." Nuo sanat koskettivat erityisesti omaa äitiäni. Esityksen jälkeen oli tyhjääkin tyhjempi olo. Irtipääsemiseen meni pitkään, vai lienenkö päässyt siitä irti vieläkään! Kesätapaamiseen Uukuniemellä lupasin ottaa itkuni mukaan. Pistin tyttäreni kirjoittamaan kopion itkustani, kun en itse siihen vielä pystynyt. Tunnen olevani etuoikeutettu, kun olen päässyt kokemaan itkun terapeuttisen voiman. Itkusta on tullut osa arkeani. 8. Kuulumisia maailmalta Jim Wilce Dear Pirkko and Ensio, I have time for a short report before flying to Washington DC for the annual meetings of the American Anthropological Association. First, there is really no news about either the film or the book, unfortunately, since both are "on hold." About the FinnGrandFest, here is what I can write: FinnGrandFest is an annual event (though it is only "Grand" every other year or so) involving both a cultural festival gathering Finns or people of Finnish descent living in North America, as well as bringing together scholars who present papers on Finnish-related topics, and musicians and other artists performing Finnish-related works. I presented a video-based lecture, "Äänelläitkijät: Finno-Karelian Lament and The Modernity of Tradition," highlighting Pirkko, Ensio, and Tuomas's descriptions of the work of the Lament Society. I left a DVD with all of the video clips with Tuomas during my visit last summer. Although only a few people attended the lecture, my overall experience at Finngrandfest was very rewarding. Highlights included "warming up" my Finnish before coming to Finland the next week, and watching Kelly Saxberg's film about Karelia. In regards to our visit to Finland: Sarah and I had a wonderful second visit to Finland, thanks to our hosts, the Fihlmans, Tuomas Rounakari, and the family of my former Arizona Finnish teacher, Tiina-Maija Peltokoski. During our visit with him, Tuomas suggested some edits for my book on lament, called Crying Shame. And during our visit with Pirkko and Ensio we learned much more about the work of Äänelläitkijät , and I also had very useful meetings with Aili Nenola and Senni Timonen. During my appointment with Senni at the Finnish Literature Society she played for me some recordings of Martta Kuikka. It was a fascinating first visit to the archives of the SKS, and a wonderful time in Finland, thanks to our friends and colleagues. 9. Itkut osana koulutustyötäni. .Paavo Kärkkäinen Toimin työhyvinvoinnin kouluttajana sosiaali- terveys- ja opetustoimen alueilla sekä yritysmaailmassa. Työskentelin 17 vuotta Geologian tutkimuskeskuksessa geofysiikan sekä kemian osastoilla. Kuusitoista vuotta sitten tapahtunut loppuun palaminen käynnisti itseni etsimisprosessin. Oman lapseni sekä puolisoni sairastuminen syöpään olivat ankara vastoinkäyminen, joka pysäytti itkun lähteille. Kriisi ja siitä yhdessä selviytyminen, avasivat uuden, erilaisen tuntevan miehen ja perheenisän maailman. Perusteellinen pohjakosketus, opiskelu sekä laaja perehtyminen hyvinvoinnin alueelle mahdollistivat uuden ammatin, jota nyt olen tehnyt jo kuusi vuotta päätoimisena. Vuonna 1999 minulle annettiin haasteellisen tehtävä. Sain suunnitella ja rakentaa masennuksen hoidon uusien mahdollisuuksien koulutusprojektin. Sisältöjä kootessani mietin, miten voisin mahdollistaa eheyttäviä surunprosesseja kokemuksellisesti siten, että mielenterveys-ammattilaiset itse pääsisivät työstämään omia surujaan. Minulla oli vahva tunne rankan työuupumuksen läpikäyneenä, että masennus ja suru kulkevat käsi kädessä ja että masennus saattaa koostua osaksi jäätyneistä kyynelistä. Omassa selviytymisessäni olin useiden vuosien ajan kohdannut traumaattisen menneisyyteni kipeät kohdat ja saanut itkeä, itkeä ja itkeä. Työstin tunteitani tuhansiksi runoiksi ja monista vihkoistani löytyy kyynelten kastelemia sivuja. Tunteiden käsitteleminen auttoi merkittävällä tavalla ja mahdollisti matkani uuteen, myönteiseen, ilon täyttämään elämään, jossa surulla ja kärsimyksellä on oma, hyvinvointia avaava paikkansa. Kun rakensin koulutusrunkoa, sain siinä vaiheessa tietooni Kuopion lähellä asuvan Lyyli Arhipovin. Otin häneen yhteyttä. Olin kuullut, että Lyyli oli esittänyt itkuja. Sitten ensimmäisen kerran Lyylin tavatessani tunsin löytäneeni aarteen tulevaan masennuksen hoidon koulutushankkeeseen. Pilottikoulutus toteutettiin Kuusamossa ja toinen pääkouluttaja oli psykoterapeutti Marja-Liisa Dunder. Hän oli toiminut vuosia Tampereen kriisikeskuksen johtajana. Koulutus oli 10 opintoviikon pituinen ja yhtenä tärkeänä osana oli Arhipovin Lyylin surun lyriikka. Miten jäätyneet kyyneleet sulavat elämän vihreyttä versoviksi puroiksi. Koulutuskokemukset olivat erittäin hyviä ja kurssilaisten palautteet rohkaisevia. Vedimme 2002 Joensuun yliopiston täydennyskoulutuskeskuksessa toisen koko talven pituisen masennuksen uusien hoitomuotojen koulutuksen ja myös siellä oli Lyyli mukana. Kuluneena vuonna olen kouluttanut Lyylin kanssa päivähoidon henkilökuntaa Matinkylä-Olarin asukaspuistojen työhyvinvointi- ja mentorointihankkeessa. Siinä koulutuksessa meillä oli mukana taiteilija Pauli Kuitula, joka säesti upeasti viulullaan itkua. Esitys oli todella vaikuttava. Samalla kokoonpanolla koulutimme myös Iisalmessa JYTY:n työhyvinvoinnin koulutuspäivillä (JYTY on Julkis- ja yksityisalojen toimihenkilöliitto). Tilaisuuteen osallistui n. 150 kuulijaa ja palautteet olivat erittäin myönteisiä. On tärkeää tänä aikana, kun maassamme on niin paljon ahdistusta ja työssään uupuneita, avata tunteiden ovia ja ikkunoita itkun tulla. On suunnattoman helpottavaa ilman häpeää voida ilmaista sisäisiä olotilojaan ja lähteä eteenpäin voimaantumisen ja uusien mahdollisuuksien tulevaisuuteen. Itkut soveltuvat erittäin hyvin sellaisiin koulutuksiin, joissa yhtenä tarkastelunäkökulmana ovat tunteet ja niiden luova käsittely. On hämmästyttävää myös huomata se, miten vahvana juuri näissä koulutuksissa on ilo. Suru ja ilo ovat todellakin hyvin lähellä toisiaan. Tunteiden ilmaisun opettelu mahdollistaa itsetuntemuksen lisääntymisen ja sitä kautta myös ihmisenä kasvamisen. Hoitohenkilökunnan luovat, omien tunteiden prosessoinnit hyödyttävät masennuksesta kärsiviä. Samoin päivähoidon sektorilla lasten tunneilmaisuille tarvitaan yhä enemmän vastaanottavia, lämpimiä, tuntevia sydämiä. 10. Uuden jäsenen ajatuksia. .Reija Tyrjä Uutena äänellä itkemisen harrastajana ja uutena Äänellä itkijät ry:n jäsenenä toivoisin yhdistyksen taholta jäsenmaksun vastinetta, koska siitähän tässä jäsenen kannalta perimmältään on kysymys, Kun osallistuu etäisellä paikkakunnalla järjestettyyn äänellä itkemisen kurssille, niin se voi jäädä irralliseksi, vaikka haluaisi jatkaa asian harrastamista. Ongelma on siinä että itsekseen sitä on hankala jatkaa. Jos ei ole varsinaisia laulutaitoja, niin kynnys äänellä itkemiseen on korkeammalla kuin sellaisilla, jotka ovat laulaneet lähes koko ikänsä tai joilla muuten on kelvollinen tai hyvä lauluääni. Koen asian siten, että harjoittelu tekee mestarin ja harjoittelemalla paljon saattaisi aikanaan yltää äänellä itkijäksi. Lyhyen kurssin jälkeen harjoittelua tulisi jatkaa kokeneemman ohjauksessa tai yhdessä asiasta kiinnostuneiden kanssa. Minä voisin antaa oman kotini tietyin sovituin säännöllisin tai vähemmän säännöllisin tapaamiskerroin (esim. kerran kuukaudessa jokaisen kuukauden esim. kolmantena keskiviikkona klo 18 - 20) "opintopiirin" käyttöön osallistumalla tietysti itsekin opintopiiriin yhtenä muista opintopiiriläisistä. Toki opintokerhorahaa pitää anoa ja kyseisen opintopiirin pitää täyttää tietyt kriteerit, jotta avustuksen voi saada. Mutta olisihan sellainen pieni avustus parempi kuin ei mitään, vaikka se vähän paperityötä ja lomakkeiden täyttöä yms. vaatiikin. Mistähän tuota asiaa voisi alkaa purkaa, miten tulee toimia, missä aikataulussa, jotta kyseistä avustusta voi saada ja mitä muita sääntöjä kyseiseen asiaan liittyy? Nähdäkseni kyseisellä avustuksella, mikä muistaakseni maksetaan pitkällä viiveellä (ehkä 4 - 6 kuukautta myöhemmin), voitaisiin opintopiiriä varten hankkia äänellä itkemisen kasetteja/CD-levyjä ja ehkä kirjallisuutta, josta opintopiiriläiset saisivat seuraavaa tapaamiskertaa varten jotain valmisteltavaa; esim. jokainen vuorollaan valmistautuu kertomaan jotain uutta tai esittämään jonkin valmistamansa itkun tms., joiden pohjalta keskustelisimme äänellä itkemisestä ja siihen kytkeytyvistä asioista sekä tekisimme omia itkuja ja esittäisimme niitä toisillemme tutussa ja turvallisessa joukossa ilman ulkopuolisia kuuntelijoita. Voisin myös tulla kertomaan näistä ajatuksistani äänellä itkemisen kursseille, edellyttäen että kurssipaikan sijainti on sellainen, että sinne on helppo tulla julkisilla liikennevälineillä, koska itselläni ei ole autoa. Ylipäänsä yhdistyksen uusi jäsen ja äänellä itkemistä opetteleva henkilö, jolla on "iso jano" uutta asiaa kohtaan, tarvitsee "suojelusta" harrastuksen alkutaipaleella, joten innostusta ja kiinnostusta tulisi ruokkia. Nimittäin innostus ja kiinnostus saattaa laantua jos tarjolla ei ole mitään mihin voisi tarttua omin voimin. Enkä tarkoita tässä vain itseäni, vaan kaikkia, jotka tulevat kiinnostuneena äänellä itkemisen kurssille, mutta koko asia jää sitten vain siihen kurssiin eikä tuota hedelmää. Siinä enimmät äänellä itkemiseen liittyvistä asioista mieleeni nousseet ajatukset ja ideat. Terveisin Reija Tyrjä reija.tyrja@suomiforum.com GSM 050-368 7049 Kiitos Reija hyvästä kirjoituksesta. Olemme hallituksen kokouksissa usein miettineet miten pitää yhteyttä jäsenien kanssa. Opintopiiriajatus on hyvä idea. Opintopiirin ei tarvitse olla aina yhdessä ja samassa paikassa. Kuka tahansa yhdistyksen jäsen voi kutsua luokseen muita jäseniä. Samalla tutustumme toisiimme ja toistemme työkenttään ja saamme uusia ideoita äänellä itkemisen saralla. Miettikäämme tätä opintopiiriajatusta ja tuokaamme se maaliskuun vuosikokoukseen. Jutellaan siitä siellä yhdessä. Tarkastaessani jäsenmaksuja, huomasin että vain puolet jäsenistä oli maksunsa suorittanut. Lähetän ohessa Äänellä Itkijät ry:n puheenjohtaja Pirkko Fihlman (oik) säteili tyytyäväisyyttään seminaarin antiin. Ruotsisa asuva Eila Pöllänen esitti seminaarissa itkulaulun Martta Kuikan muistoksi. Tietoa entisistä ja nykyisistä itkuvirsistä Lajissaan ainutlaatuinen itkuvirsiseminaari pidettiin Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran juhlasalissa 3.11.2055. Lönnrothin ja Snellmanin tiiviin katseen alla, samassa ympäristössä, jossa Larin Paraske sävähtytti yleisönsä aikoinaan, kuultiin tällä kertaa uusia itkuja neljän vahvan tulkitsijan voimin. Pirkko Fihlman, Päivi Peittola ja Sirpa Heikkinen itkivät Vesalan kaadetulle metsälle, orvoksi jääneelle ystävän lapselle ja omalle tyttärelle. Eila Pöllänen puolestaan esitti itkulaulun äskettäin menehtyneelle itkijälle Martta Kuikalle. Sirpa Heikkisen tyttärelleen tekemä itku ei jättänyt ketään kylmäksi. Vanhemman ja murrosikäisen lapsen kohtaamisen vaikeus ja toisen auttamisen mahdottomuus riipaisivat syvältä. Mutta tätä ennen yleisö oli kuullut tukevan tietopaketin ikivanhasta itämerensuomalaisesta itkuvirsitraditiosta eri näkökulmista ja perhehtynyt aikansa julkkikseksi nouseen itkijän Matjoi Plattosen elämään. Esitelmän pitäjinä olivat tutkijat Aleksandra ja Eila Stepanova, Anna-Liisa Tehnhunen ja professori Aili Nenola, joka toimi myös seminaarin puheenjohtajana. Itkuvirsien musiikilliseen puoleen antoivat opastusta professori Heikki Laitinen ja säveltäjä Tuomas Ruonakari. Ennen itkuvirsiesityksiä Pirkko Fihlman kertoi itkuvirsiperinteen elpymisestä ja valtiotieteiden tohtori Helena Miettinen esitti analyysin nykyitkuista sosiaalisena ilmiönä. Tilaisuuden päätti Tuomas Ruonakarin säveltämä "Itku", jonka esitti kamariorkesteri Aito. Seminaarin järjestelyistä vastasivat Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Kansanrunousarkisto, Helsingin yliopiston Folkloristiikan laitos Kristiina-instituutti, Sibelius-Akatemian Kansanmusiikkiosasto ja Äänellä itkijät ry Itkujen ilta Oslon Kulttuuri-instituutissa Pirkko Fihlman muinaispuvussa ja NFF:n aikaisempi varapj. Arja Jäntti. Pirkko Fihlman oli neljän päivän vierailulla Oslossa Norjalais-suomalaisen yhdistyksen kutsumana. Hän piti kahden päivän itkuvirsikurssin kiinnostuneille ja Itkujen illan kulttuuri-instituutissa 17. huhtikuuta. Koko Norja sai kuulla hänen fantastisia itkuvirsiään: sekä NRK että P4 lähettivät ohjelman hänestä. Uusi vierailu Norjaan on jo suunnitteilla, ehkä Finnskogeniin. Keväinen jäsenkirja 1/2005 Valoisaa kevättä Teille kaikille! 1. Vuosi on taas vaihtunut ja sääntömääräinen vuosikokous on pidetty 6.3.05 Kauniaisten Kansalaisopistolla. Tilaisuudessa Eila Stepanova kertoi vanhasta itkukielestä, Helena Miettinen puhui itkun hoitavasta merkityksestä ja Iiris Härmä kertoi itkudokumentistaan "Huomisen Muistoja", joka esitetään televisiossa huhtikuussa 2005. 2. Yhdistyksen kunniajäseneksi valittiin Sandra Stepanova Petroskoista ja hallitukseen valittiin uudeksi jäseneksi Päivi Peittola Vantaalta. Hallituksen kokoonpano on seuraava: pj Pirkko Fihlman, Helsinki, vara-pj Tuomas Laurinen, Helsinki, sihteeri Ensio Fihlman, Helsinki. Varsinaiset jäsenet: Sirpa Heikkinen Tampere, Riitta Korhonen, Helsinki, Maire Kotilainen, Tampere, Helena Miettinen Tuusula. Varajäsenet: Kirsti Kaartinen, Espoo, Raija Rekola, Espoo ja Päivi Peittola, Vantaa. 3. Vuoden 2004 toiminnasta mainittakoon yhteenvetona seuraavaa: 3.1. Jäsenistö. Yhdistyksellä oli vuoden 2004 lopussa 49 jäsenmaksunsa maksanutta jäsentä. Vuoden 2005 alussa on ehditty pitää jo monta itkukurssia, Lempäälässä, Oulussa ja Haminassa, joten jäseniä on tulossa lisää itkukurssien myötä. 3.2. Tiedottaminen. Yhdistys pitää yhteyttä jäsenistöön jäsenkirjeiden avulla. Yhdistyksen jäseniä kehotetaan pitämään yhteyttä keskenään haluamallaan tavalla. Hallituksen jäsenet osallistuvat tilaisuuksiin mahdollisuuksien mukaan. Jotta tiedottaminen olisi mahdollisimman vaivatonta, yhdistyksen jäseniä kehotetaan ilmoittamaan sähköpostiosoitteensa hallituksen sihteerille. 3.3. Tapahtumista. Vuoden aikana on pidetty 18 kurssi- , esitys- ja koulutustilaisuutta, joihin on osallistunut yhteensä 350 henkilöä. Lisäksi on pidetty itkutilaisuuksia, karjalaisen musiikin iltoja ja esiinnytty muiden järjestöjen tilaisuuksissa 12 kertaa. Kuulijoita on ollut yhteensä 670 henkeä. Kiitokset Eila Pölläselle ja hänen tyttärelleen jotka tulivat Ruotsista esiintymään Uukuniemelle ja Tuusniemelle. 4. Talous. Yhdistyksemme toimii jäsenmaksujen turvin. Apurahoja on haettu, mutta niitä ei ole saatu. Yhdistyksellä oli rahaa ja omaisuutta 1019,68 euron arvosta 31.12.2004. 5. Tuleva toiminta. Vuoden 2005 toiminta noudattelee samoja latuja kuin vuoden 2004 toiminta ja talousarvioksi kirjattiin 1000 euroa. Yllättävää on että jokainen vuosi on kuitenkin erilainen. Kutsuja ja pyyntöjä itkuista ja itkukursseista tulee aina eri puolilta Suomea. Tämän vuoden toiminnan painopisteenä on marraskuussa pidettävä Itkuseminaari. 6. Itkuseminaari 3.11. 7. Muuta toimintaa. 23.4.05 Ukon Vakka esitys, Kulttuurikeskus Caisassa klo 13,00. Vapaa pääsy. 3.5.05 Esitelmä Pyhittäjä Aleksanteri Syväriläisestä, Tampereella, Tuomiokirkkokatu 27. Nikolai salissa alkaen klo 18.00. tilaisuudessa kuullaan aiheeseen liittyviä itkuja. 5.5.05 Suuri Pako-patikkaretki Uukuniemen Papinniemestä Parikkalaan. Ukon Vakat Kirkkokalliolla aamupäivällä. Lisäksi hallituksen jäseniä on pyydetty pitämän luentoja itku-aiheista eri tahojen tilaisuuksissa. 23.7.05 Naisten viikon päätteeksi ennen kuin Jaakko heittää kylmän kiven veteen, pidetään tapaamispäivä Uukuniemellä Ensio ja Pirkon mökillä itkuvirsien ja nyyttikestien merkeissä. Aiheena on "Itken metsän puille, haastan haavan lehtilöille", aloitetaan aamupäivällä klo 10.00 ja lopetellaan myöhään illalla, siten kuin mukavalta tuntuu. Viipyä voit yli viikonlopun jos olet pitkämatkalainen. Ilmoita tulostasi puhelimitse 0400-212971 tai 050-3676700. 8. Jäsenmaksut. Vuosikokous päätti pitää jäsenmaksun ennallaan, 15 euroa, joten voit sen maksaa tilille n: 580013-2100083. Yhdistyksen hallitus toivottaa hyvää kesää kaikille. Pidetään yhteyttä. Terveisin: Pirkko Fihlman Luentopäivä itkuvirsistä pidettiin 6.3.2005 Kauniaisten kansalaisopistolla Tilaisuudessa kuultiin VTT Helena Miettisen esitys Itkun sosiaalinen ja psykologinen merkityksestä ja FM Eila Stepanovan esitelmä karjalaisesta itkukielestä ja nähtiin Iris Härmän elokuva Huomisen muistoja. Äänellä itkijät ry:n sääntömääräinen vuosikokous pidettiin 6.3.2005 Kauniaisten kansalaisopistolla. Itkuvirsiesitys Arabianrannassa Puheenjohtaja Pirkko Fihlman esitti Taideteollisen korkeakoulun kirjaston vihkijäistilaisuudessa 3.12. itkun, jossa koskettavalla tavalla menneisyys yhdistyi nykyisyyteen ja linkittyi myös tulevaisuuteen. Monille kuulijoille itkuvirsi lienee ollut ensimmäinen omakorvaisesti kuultu. Saatu palaute osoitti kuitenkin, että itkut koskettavat myös nuoria. Äänellä itkijät ry:n puheenjohtaja Pirkko Fihlman esitti Inkerinpäivän juhlassa 5.10. itkun muinaisille emosille. Jäsentiedote 2/2004. Syksyinen tervehdys! Vilkas kesä on takanpäin. Kohokohtana oli tapaaminen Tuusniemellä. Kiitokset vielä kerran kaikille osanottajille, luennoitsijoille ja etenkin Lyyli Arhipoville ja Karjala-Keitaan antimille. Terveisiä myös Martta Kuikalta. Kävimme TV1 toimittajan Mia Jonkan kanssa tapaamassa häntä elokuussa. Haastattelu nähtiin A-studiossa nähtiin 13.8.2004. Martta korostaa meille nuoremmille itkijöille, että vihan tunteista ei pitäisi itkeä. Pitää päästä katkeruuden yli. Iiris Härmä on saanut itku-elokuvansa valmiiksi. Se esitetään todennäköisesti äitienpäivän tienoilla televisiossa nimellä "Huomisen muistoja". Tuomas Laurinen on ollut loppukesästä USA:ssa Jim Wilcen kanssa tekemässä elokuvan käsikirjoitusta kansainväliseen itkuelokuvaan. Tutkimus nykyitkuista Helena Miettinen väitteli kesän alussa valtiotieteen tohtoriksi. Hän on kiinnostunut tekemään analyysia nykyitkujen aihepiiristä sekä niiden kulttuurisista ja sosiaalisista merkityksistä. Hän toivoo saavansa kokoon satakunta nykyitkua. Siis hyvät jäsenet, jos teillä on kotona omia itkuja, niin lähettäkää niitä Helenalle tämän vuoden aikana. Hänelle jää silloin aikaa valmistaa analyysi syksyllä 2005 pidettävää seminaaria varten. Sähköpostiosoite: mietthe@saunalahti.fi. Helenan kännykkä on 041-5455000. Helenan osoite on: Helena Miettinen, Kirkkotie 43 1, 04310 Tuusula. Itkusanakirja ilmestyy, toistaiseksi vain venäjäksi. Sandra Stepanovan itkusanakirja ilmestyy tänä syksynä karjalan ja venäjänkielisenä. Eila Stepanova, Sandran tytär, on luvannut kääntää sen suomeksi, jos rahoitus järjestyy. Eila on tehnyt pro gradunsa itkukielestä Helsingin yliopistossa. Vuosi 2005 Jäsentapaamiset jatkuvat vuoden 2005 aikana. Jos sinulla on ideoita tai ehdotuksia yhdistyksemme toimintaan liittyen niin soita Pirkolle tai muille hallituksen jäsenille. Suunnittelemme koulutustilaisuutta äänellä itkemisen opettajille. Tilaisuus olisi tarkoitus järjestää vuoden 2005 aikana. Mikäli olet kouluttanut äänellä itkijöitä ja olet kiinnostunut asiasta, ota yhteyttä Pirkko Fihlmaniin, puh: 0400-212971 tai 09-7520275. Äänellä Itkijät ry:n aloitteesta suunnitellaan seminaaria syksyksi 2005. Se on kansallinen ja kansainvälinen äänellä itkemisen tapahtuma. Seminaari pidetään yhteistyössä Äänellä Itkijät ry:n, Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran, Sibelius Akatemian ja Helsingin yliopiston kanssa. Asiaan palataan ensi vuoden puolella. Jäsentapaamiset jatkuvat vuoden 2005 aikana. Jos sinulla on ideoita tai ehdotuksia yhdistyksemme toimintaan liittyen niin soita Pirkolle tai muille hallituksen jäsenille. Muuta. Ensio Fihlmanin kirjoittama kirja "Pyhittäjä Aleksanteri Syväriläinen" on ilmestynyt viime kesänä. Sitä on saatavissa Valamon luostarissa, Helsingin ja Kuopion Lampukassa, sekä Suomalaisessa että Akateemisessa kirjakaupassa. Anna-Liisa Tenhunen viimeistelee väitöskirjaansa äänellä itkemisestä. Olethan muistanut maksaa vuoden 2004 jäsenmaksusi 15 euroa! Tili n:o 580013-2100083. Yhdistyksen hallitus kiittää kuluneesta vuodesta ja toivottaa jäsenkunnalle hyvää syksyä. Terveisin Pirkko Fihlman. Äänellä Itkijät ry. pj. Lohkopellontie 9-13, F 13, 00650 Helsinki Tel: 09-7520275, 0400-212971 Faksi: 09-7520275 Sähköposti: ensio.fihlman@netsonic.fi Yhteenvetoa vuoden 2003 toiminnasta. Vuosi oli monella tavalla vilkas. Eri puolilla suomea järjestettiin 15 itkuihin liittyvää yleisötilaisuutta, joissa kävijöitä oli lähes 1000 henkeä. Tampereen teatterikesän itkupolku oli aivan oma lukunsa. Siihen osallistui yli 500 kävijää. Itkukursseja pidettiin neljä, joissa osanottajia oli yhteensä 51 henkeä ja työpajoja oli 6 joihin osallistui noin 60 henkeä. Luentoja ja itkuesityksiä oli kahdeksan, joissa kuulijoita oli yhteensä 250 henkeä. Kurssien opettajina ovat toimineet Tuomas, Pirkko ja Sirpa. Lisäksi mainittakoon Raija Mäkelä-Eskolan pitämät itku ja luentotilaisuudet eri puolilla Suomea, joita on ollut yli 20, sekä tv- ja lehdistöhaastattelut. Lyyli Arhipov on ollut tuottoisa omalla tahollaan Tuusniemellä. Hän on perustanut Karjala-Keitaan kansanperinteen ja – kulttuurin elvyttämistä varten. Lyyli Arhipov on julkaissut Cd-levyn karjalaisista lauluista. Sirpa Heikkinen on julkaissut Cd-levyn itkuvirsistä ja ääniharjan, jota voi käyttää koulutustilaisuuksissa. Äänellä itkijät ovat antaneet apua Iiris Härmän itkuelokuvan tekemisessä ja Sirpa Heikkisellä oli tässä elokuvassa itkukurssin vetäjän rooli. Elokuvan näyttelijöinä olivat Äänellä Itkijät ry:n jäseniä. Marjatta Lohikoski on esittänyt itkuja ja runoja Vaasassa ja Pohjanmaalla lukuisissa yleisötilaisuuksissa. Radiohaastatteluja ja tv-esiintymisiä on vuoden aikana ollut useita. Itkuaiheisia lehtiartikkeleita on ollut yli 20 eri puolilla Suomea. Yhdistyksen hallitus kiittää yhdistyksen jäseniä aktiivisesta osallistumisesta ja vaikuttamisesta itkuperinteen elvyttämisessä. Jäsenistö Vuoden 2003 jäsenmaksunsa maksaneita jäseniä oli 45. Vuoden aikana ilmoittautui eri tilaisuuksissa ja kursseilla uusia jäseniä 25 henkeä. Entisistä jäsenistä 13 ei ollut maksanut jäsenmaksujaan. Karjalan Liitto perii jokaisesta jäsenestä 6 euroa, joten yhdistykselle ei jää toiminnan kattamiseen kuin 6 euroa kustakin jäsenmaksusta (postitus, puhelin, toimisto, pankki ym. kulut). Näin ollen hallitus toivoo, mikäli haluaa olla mukana toiminnassa, että jokainen jäseneksi ilmoittautunut maksaisi vuosittain jäsenmaksunsa. Olemme joutuneet karsimaan pois ne jäsenet, jotka eivät ole maksaneet jäsenmaksua. Vuosikokous Vuosikokous pidettiin 7.3.2004 Kauniaisten kansalaisopistolla. Vuoden 2004 jäsenmaksuksi päätettiin 15 euroa ja ainaisjäsenmaksuksi 80 euroa. Vuoden talousarvioksi hyväksyttiin 1000 euroa. Yhdistyksen puheenjohtajaksi valittiin edelleen Pirkko Fihlman ja hallitukseen Ensio Fihlman, Sirpa Heikkinen, Riitta Korhonen, Maire Kotilainen, Tuomas Laurinen ja Helena Miettinen. Varajäseniksi valittiin Kirsti Kaartinen, Raija Rekola ja Mirja Siidorov-Qvintus. Tilintarkastajina jatkavat eero Julkunen ja Kaarin West, varalla Iiris Härmä ja Kimmo Rekola. Vuosikokouksessa pidettiin hiljainen hetki poisnukkuneen kunniajäsenemme Klaudia Vonkkasen muistoksi. Samoin kiitettiin hallituksesta eroavia jäseniä hyvästä ja aktiivisesta työstä yhdistyksen hyväksi. Ensio Fihlman nimettiin yhdistyksen konttoripäälliköksi. Kuluvan vuoden tapahtuneesta toiminnasta. Alkanut vuosi on ollut täynnä monenlaista toimintaa. Tammikuussa pidettiin Hiiden opistolla Lohjalla itkukurssi. Itkupajat ovat jatkuneet Kauniaisten Kansalaisopistolla. Anna Liisa Tenhunen piti antoisan luentotilaisuuden väitöskirjansa aiheesta ”Itkuvirsien eri vaiheet”. Luento pidettiin Kauniaisten Kansalaisopistolla 8.4.2004. Tuomas Laurinen oli Räisälän Kansanopistolla opettamassa ääni- ja energiahoitajille äänellä itkemisen taitoja. Yhdistyksemme jäsenet esiintyivät Kalevala-päivänä monissa eri tilaisuuksissa. Eila Pöllänen järjesti Vallentunassa, Ruotsissa, itkukurssin maaliskuun lopussa. Kurssin opettajana toimi Pirkko Fihlman. Vuosikokous nimesi Eila Pölläsen Ruotsin delegaatiksi. Terveisin: Pirkko Fihlman, pj. Lohkopellontie 9-13, F 13 00650 Helsinki Tel: 09–7520275, 0400–212971 Faksi: 09–7520275 Sähköposti: ensio.fihlman@netsonic.fi