INKERIKOT

Komea Korpi-ryhmä edustaa inkeriläisten nousevaa voimaa.

Äänessä inkerikot ja vatjalaiset - tapahtuma 23.-24.8. Helsingin Karjalatalossa ja Keravalla tarjosi kukkuramitoin mielenkiintoista uutta tietoa kahden katoamisuhan partaalla sinnittelevästä sukukansasta. Suomenlahden etelärannikolla asuvat inkerikot ja vatjalaiset ovat jääneet lähes täydelliseen katveeseen. Inkerikkoja on Venäjän viimeisen väestölaskennan mukaan runsaat 300 ja vatjalaisia 74. Toisten lähteiden mukaan inkerikkoja äidinkielenään puhuvia 200 ja vatjalaisia 7. Äidinkieli on tietty vain yksi kriteeri, jolla etnisyyttä määritellään.

Uhanalaisista ryhmistä kuitenkin on kyse ja juuri sen vuoksi Inkerin kulttuuriseura haluaa vahvistaa inkerikkojen ja vatjalaisten ääntä Suomessa. Molempien kansojen keskuudessa on herännyt mielenkiinto omia juuria kohtaan ja on tehty paljon työtä perinteiden tuomiseksi nykypäivään.Tutkija Olga Konkovan mukaan mm. lapsia varten on julkaistu vatjankielinen satukirja.

Ryhmän johtaja Olga Konkova on tutkinut inkeriläisten kansanpukuja ja -perinnettä. Olgan elävän innostunut esitystapa ei jättänyt kuulijaa välinipitämättömäksi.

Vaaleat vatjalaiset

Vatjalaiset ovat Inkerinmaan vanhin tunnettu kansa. Ensimmäiset maininnat vatjalaisista löytyvät jo vuodelta 1064. Vatjalaiset olivat pienellä alueella Länsi-Inkerissä asuvia maanviljelijöitä. 1 800-luvulla heitä oli noin 6 000, mutta 1900-luvun vainot harvensivat muutenkin vähälukuiseksi huvennutta joukkoa kriisirajalle. Pitkään Suomessakin väitettiin, että vatjalaiset olisivat kuolleet sukupuuttoon, mutta vatjankieltä kuulee edelleen muutamissa kylissä Laukaanjoen tuntumassa. Vatjalaiskylät sijaitsivat aina luonnonkauniilla paikoilla.

Vatjalaisten kerrotaan olleen maailman vaalein kansa. Naiset olivat valkohiuksia, sinisilmäisiä ja rotevia, miehet vastaavasti komeita. Perinnepuvuissaan vatjalaiset naiset kuuluivat ennen kuin näkyivät. Taidokkaissa puvuissa oli runsaasti kiliseviä ja kalisevia osia, joiden tehtävänä oli karkottaa pahat voimat etäämmälle. Tärkeää oli suojata myös naisen alavartalo moninkertaisilla hursteilla ja esiliinoilla. Myös pää suojattiin korvia myöten. Pukujen koristelussa nähtiin vaivaa. Vatjalaisten suosiossa olivat simpukat, joita tuotettiin Intian valtamereltä saakka.

Juhlassa esiintynyt Irina Kolon johtama Mesimarja-ryhmä on kotoisin Hakunilasta. Entinen Röntyskä-ryhmän johtaja on Hakunilan kansainvälisen yhdistyksen perustajajäsen ja aktiviinen toimija. Irinalla (kesk.) on yllään itsetekemä vatjalaisasu. Anna ja Lyyli Räikkösellä inkerinsuomalaisten puvut.

Kurkulan kalankuristajat

Länsi-Inkerin inkerikot puolestaan olivat kalastajia. Nuoria naisia varoitettiin ottamasta itselleen inkerikkomiestä, koska tämä kuitenkin hukkuisi kalastusmatkalla ja jättäisi tytön nuorena leskeksi. Ja vaarassa olisi nainen itsekin, kun joutuisi korvaamaan miehensä paikan kalastusporukassa ja hukkuisi itsekin. Jäljelle jäisivät vain orvot lapset. Erityisesti Kurkula, Soikkoa ja Hevaa olivat Länsi-Inkerin keskeisiä inkerikkoalueita. Inkerikkojen kylät sijaitsivat aina korkealla paikalla ja meren piti näkyä ikkunasta. Aikaisemmin inkerikkoja on asunut myös Pohjois-Inkerin Lempaalassa ja Vuolella, jossa elämäntapa muistutti muuta väestöä.

Myös inkerikkojen perinteinen vaatetus oli taidokkaasti kirjottu. Yhden paidan valmistamiseen saattoi kulua puoli vuotta. Inkerikkojen perinteessä vainajien palvonnalla on keskeinen rooli, johon tässä esityksessä ei riittänyt aikaa paneutua.

Kalevalainen runonlaulanta säilyi pitkään inkerikkojen parissa. Kirkkaimpana tähtenä loistaa Lempaalassa, Pohjois-Inkerissä syntynyt Larin Paraske. Mutta myös Länsi-Inkerin inkerikoilta on saatu talteen huomattava määrä kalevalamittaista runoutta.

Korpi kaikui

Pietarilainen Korpi-yhtye on loistava esimerkki siitä, mihin omia juuria etsivät nuoret voivat parhaimmillaan yltää. Vuonna 2002 perustetun Korven jäsenet ovat kaikki juuriltaan vatjalaisia, inkerikkoja ja inkerinsuomalaisia, jotka musiikin ja kansanperinteen avulla tekevät omaa taustaansa tunnetuksi. Esimerkiksi ryhmät eivät suinkaan ole mitä tahansa esiintymisasuja 'vaan tehty tarkkaan alkuperäisten pukujen mukaan. Myös laulut esitetään alkuperäisten tallenteiden mukaisessa kieliasussa. Korven esitys muodostaa kertoo samalla ryhmien historiasta välillä huumorilla höystettynä, välillä herkän koskettavasti. Esitys ei ole pelkkää pukuloistoa, vaan laulu on vahvaa ja traditionaalista ilmaisutapaa mukaileva.

Fil. tri. Manja Lehto kertoi uusia asioita inkeroisten kieliperinteestä. Manjan luennosta tulee myöhemmin tarkempi selostus. Manjan taustalla näkyy Inkerikot -näyttelyn kuvapaneeleita. Aira Kurosen suunnittellema näyttely olitapahtumassa lainassa Museovirastosta.

Lue lisää inkeroismurteista

Tätä täytyy saada lisää

Karjalatalossa inkerikkojen asiat jäivät kesken. Toivottavasti Olga Konkova saadaan uudelleen Inkerin kulttuuriseuran vieraaksi kertomaan inkerikkojen mielenkiintoisesta tapakulttuurista tulevan talven aikana. Mahdollista on myös seuramatka vatjalaisten ja inkerikkojen pariin vuonna 2009, mikäli mielenkiintoa riittää. Jo nyt voi meilata omasta kiinnostuksesta Inkerin kulttuuriseuran sähköpostiin koivujatahti@inkeri.com, niin ryhdymme ottamaan yhteyksiä ja suunnittelemaan matkaa.