Inkeriaiheista kirjallisuutta

Oili Forsman

Inkeriläistytön elämäkerta
Kohtalo määrää tien

Tekijä: Forsman, Oili
Kustantaja: Forsman Oili
Painovuosi: 2007
Tuotteen tiedot: nidottu, pehmeäkantinen, 364 sivua
ISBN: 9789529234950
mustavalkokuvitus
Saatavana esim: Bookplus 29.50 euroa, Suuri Kuu 28,30 euroa

Oili Forsmanin omakustanteena julkaisema elämäkerta on perusteellinen ja täynnä yksityiskohtia. Oilin yli 80 vuotta jatkuneeseen elämäntiehen mahtuu monia mutkia ja käänteitä.

Olga Rytkönen, josta matkan varrella kehittyi Oli Forsman, syntyi 16.4.1928 Inkerinmaalla Puapolan suomalaiskylässä Venjoen seurakunnassa nykyisen Puskinin kaupungissa. Olga kasvoi maanviljelijäperheen ainoana lapsena. Kotipaikka ei kuitenkaan ollut kaikkein tyypillisin maalaismaisema, sillä Puapolan kylä sijaitsi Katarina II:n palatsin kyljessä. Palatsin läheisyys heijastui myös inkeriläisten elämään. Oilin sukulaiset olivat töissä palatsin puutarhassa ja jopa Oilin nimi on peräisin suuriruhtinatar Olgalta.

Lapsuudenajan tarina kutoutuu omista muistoista ja muiden kertomuksista. Yksityiskohtainen kodin ja perhe-elämän kuvaus piirtyy niin todentuntuisesti, että kertomuksen perusteella voisi rekonstruoida Rytkösten talon.

Oilin lapsuudenmuistoja sävyttää ainoan lapsen yksinäisyys ja eristyneisyys. Oili toteaakin, että kaikki hauskuudet olivat häneltä lapsena kielletty. "Vanhemmilla ei ollut aikaa lapsille. Lasten kanssa ei keskusteltu, ja kun tuli vieraita, lapset ajettiin pois paikalta kuulemasta aikuisten asioita. Lapsista pidettiin kyllä huolta, mutta heitä ei hyväilty eikä pidetty sylissä sen jälkeen, kun lapsi lakkasi imemästä rintaa. En muista, pitikö isä minua koskaan sylissä, paitsi kerran kun olimme Leningradin eläintarhassa." Mutta pitkän elämänsä varrella hän on ehtinyt paikata lapsuuden hellyyden ja hauskan puutetta monin tavoin.

Lapsuuden loppu

Oilin isä kuoli tytön ollessa 11-vuotias ja perheen tukena ollut mummo muutamaa kuukautta myöhemmin. Arjesta selviytyminen vaati myös Oilin osallistumista toimeentulon hankintaan. Oili teki tottuneesti kauppaa Hatsinan torilla äidin ollessa omilla asioillaan.

Sota-aika mullisti elämän lopullisesti. Puapolan kylä jäi etulinjaan ja tulituksen keskelle. Sodan kauhut ovat jättäneet valokuvantarkat muistot Oilin mieleen. Lopputuloksena on kuvaus sodan kauhuista nuoren tytön näkökulmasta. Kertomuksesta paljastu sodan armoton raakuus. Oíli ei ryhdy arvottamaan hyviä ja pahoja. Henki oli halpaa ja valloittajat raakoja. Ammutuksi voi tulla omalle pihalleen. Rytkösten pelastukseksi tuli kuitenkin työpaikka saksalaisten keittiössä.

Kymmenien tuhansien muiden inkeriläisten tavoin äiti ja tytär Rytkönen päätyivät inkeriläisen siirtoväen joukossa Suomeen ja sijoittuivat Nastolaan maataloon työvoimaksi. Sopeutuminen sujui melko kivuttomasti, vaikka erilaisiin elämäntapoihin piti tulla tutuksi.

Oili Forsman puhuu monessa eri yhteydessä vaikeuksistaan ymmärtää ja oppia suomen kieltä. Tätä puolestaan lukijan on vaikea ymmärtää. Karanteeniajasta Oili kirjoittaa: "Opettajan puhetta en ymmärtänyt, mutta opettaja ymmärsi meitä. Hän totesi, että inkerin kieli muistuttaa paljon karjalan murretta." "Minä en pelännyt pappia, koska hän ymmärsi Inkerin suomea ja minun tarkoituksen."

Kielellisistä vaikeuksista kerrotaan myös myöhemmin. Oilin kokemukset ovat varsin uutta luettavaa, sillä aikaisemmissa elämäntarinoissa on päinvastoin korostettu kielellisen sopeutumisen helppoutta. Inkerin murrehan kuuluu suomen itämurteisiin, joskin murresanojen joukossa on muita enemmän venäläisiä lainasanoja.

Olga muuttuu Oiliksi

Olga Rytkösen tarina inkeriläistyttönä muuttuu perheen perustamisen jälkeen sodanjälkeisen jälleenrakentajasukupolven ahkeruuden ja kekseliäisyyden kuvaukseksi. Oili oli päättänyt tulla kampaajaksi ja ponnistelujen jälkeen unelma toteutuu komeasti. Oili Forsmanilla on ollut elämänsä aikana useita menestyneitä kampaamoja. Oilin lapset saivat hyvän koulutuksen ja ovat menestyneet elämässään.

Tragiikkaa ja romantiikkaa on jäänyt myös myöhempään elämään. Miehen kuoleman jälkeen, eläkkeelle jäätyään Oili hankki itselleen talviasunnon Floridasta. Sieltä löytyi myös kypsän iän rakkaus. Venjoen tyttö vihittiin toiseen avioliittoon Las Vegasissa. Byrokraattisten kommellusten takia Oili miehineen joutui kuitenkin jättämään Floridan lämmön ja muuttamaan Kanadaan. Kirja päättyy Oilin koskettavaan muistopuheeseen auto-onnettomuudessa menehtyneelle pojalleen.

Kirjan jälkipuoli on mielenkiintoinen tarmokkaan naisen menestystarina ja kertomus unelmien muuttamisesta todellisuudeksi. Sitkeydellään Oili hankki itselleen unelmiensa kampaajan ammatin ja pyöritti parhaimmillaan melkoista liikeyritystä. Tämä ei riittänyt, vaan hän ryhtyi opiskelemaan venäjän kieltä aluksi Helsingin yliopistossa ja jatkoi Moskovan yliopiston kursseilla. Hän suoritti loppututkinnon vuonna 1977. Tarttuminen elämän tilanteisiin näkyy myös rohkeudessa, jolla 68 -vuotias Oili uskaltautui uuteen onneen.

Oilin kuvaa katsellessa joutuu miettimään vanhuuden suhteellisuutta. Inkerinmaan vanhainkodeissa tapaamieni Oilin ikäsisarten kasvoihin on uurrettu erilaiset jäljet.


www.inkeri.com Etusivu Inkerin kulttuuriseura ry Tulevia tapahtumia Inkerin kulttuurikanava Inkeriläisiä kulttuuripersoonia Inkerin historia ja kulttuuri Uutisia Inkeri-kirjoja Inkerin tapatietoa Kuukauden runo Äänellä itkijät Sampo-korut Sukututkimus Inkeriseuroja Suomessa Ruotsissa Virossa Pietarissa Karjalassa Virtuaali-Inkeri In English		Inkeriaiheista kirjallisuutta Oili Forsman Inkeriläistytön elämäkerta Kohtalo määrää tien Tekijä: Forsman, Oili Kustantaja: Forsman Oili Painovuosi: 2007 Tuotteen tiedot: nidottu, pehmeäkantinen, 364 sivua ISBN: 9789529234950 mustavalkokuvitus Saatavana esim: Bookplus 29.50 euroa, Suuri Kuu 28,30 euroa Oili Forsmanin omakustanteena julkaisema elämäkerta on perusteellinen ja täynnä yksityiskohtia. Oilin yli 80 vuotta jatkuneeseen elämäntiehen mahtuu monia mutkia ja käänteitä. Olga Rytkönen, josta matkan varrella kehittyi Oli Forsman, syntyi 16.4.1928 Inkerinmaalla Puapolan suomalaiskylässä Venjoen seurakunnassa nykyisen Puskinin kaupungissa. Olga kasvoi maanviljelijäperheen ainoana lapsena. Kotipaikka ei kuitenkaan ollut kaikkein tyypillisin maalaismaisema, sillä Puapolan kylä sijaitsi Katarina II:n palatsin kyljessä. Palatsin läheisyys heijastui myös inkeriläisten elämään. Oilin sukulaiset olivat töissä palatsin puutarhassa ja jopa Oilin nimi on peräisin suuriruhtinatar Olgalta. Lapsuudenajan tarina kutoutuu omista muistoista ja muiden kertomuksista. Yksityiskohtainen kodin ja perhe-elämän kuvaus piirtyy niin todentuntuisesti, että kertomuksen perusteella voisi rekonstruoida Rytkösten talon. Oilin lapsuudenmuistoja sävyttää ainoan lapsen yksinäisyys ja eristyneisyys. Oili toteaakin, että kaikki hauskuudet olivat häneltä lapsena kielletty. "Vanhemmilla ei ollut aikaa lapsille. Lasten kanssa ei keskusteltu, ja kun tuli vieraita, lapset ajettiin pois paikalta kuulemasta aikuisten asioita. Lapsista pidettiin kyllä huolta, mutta heitä ei hyväilty eikä pidetty sylissä sen jälkeen, kun lapsi lakkasi imemästä rintaa. En muista, pitikö isä minua koskaan sylissä, paitsi kerran kun olimme Leningradin eläintarhassa." Mutta pitkän elämänsä varrella hän on ehtinyt paikata lapsuuden hellyyden ja hauskan puutetta monin tavoin. Lapsuuden loppu Oilin isä kuoli tytön ollessa 11-vuotias ja perheen tukena ollut mummo muutamaa kuukautta myöhemmin. Arjesta selviytyminen vaati myös Oilin osallistumista toimeentulon hankintaan. Oili teki tottuneesti kauppaa Hatsinan torilla äidin ollessa omilla asioillaan. Sota-aika mullisti elämän lopullisesti. Puapolan kylä jäi etulinjaan ja tulituksen keskelle. Sodan kauhut ovat jättäneet valokuvantarkat muistot Oilin mieleen. Lopputuloksena on kuvaus sodan kauhuista nuoren tytön näkökulmasta. Kertomuksesta paljastu sodan armoton raakuus. Oíli ei ryhdy arvottamaan hyviä ja pahoja. Henki oli halpaa ja valloittajat raakoja. Ammutuksi voi tulla omalle pihalleen. Rytkösten pelastukseksi tuli kuitenkin työpaikka saksalaisten keittiössä. Kymmenien tuhansien muiden inkeriläisten tavoin äiti ja tytär Rytkönen päätyivät inkeriläisen siirtoväen joukossa Suomeen ja sijoittuivat Nastolaan maataloon työvoimaksi. Sopeutuminen sujui melko kivuttomasti, vaikka erilaisiin elämäntapoihin piti tulla tutuksi. Oili Forsman puhuu monessa eri yhteydessä vaikeuksistaan ymmärtää ja oppia suomen kieltä. Tätä puolestaan lukijan on vaikea ymmärtää. Karanteeniajasta Oili kirjoittaa: "Opettajan puhetta en ymmärtänyt, mutta opettaja ymmärsi meitä. Hän totesi, että inkerin kieli muistuttaa paljon karjalan murretta." "Minä en pelännyt pappia, koska hän ymmärsi Inkerin suomea ja minun tarkoituksen." Kielellisistä vaikeuksista kerrotaan myös myöhemmin. Oilin kokemukset ovat varsin uutta luettavaa, sillä aikaisemmissa elämäntarinoissa on päinvastoin korostettu kielellisen sopeutumisen helppoutta. Inkerin murrehan kuuluu suomen itämurteisiin, joskin murresanojen joukossa on muita enemmän venäläisiä lainasanoja. Olga muuttuu Oiliksi Olga Rytkösen tarina inkeriläistyttönä muuttuu perheen perustamisen jälkeen sodanjälkeisen jälleenrakentajasukupolven ahkeruuden ja kekseliäisyyden kuvaukseksi. Oili oli päättänyt tulla kampaajaksi ja ponnistelujen jälkeen unelma toteutuu komeasti. Oili Forsmanilla on ollut elämänsä aikana useita menestyneitä kampaamoja. Oilin lapset saivat hyvän koulutuksen ja ovat menestyneet elämässään. Tragiikkaa ja romantiikkaa on jäänyt myös myöhempään elämään. Miehen kuoleman jälkeen, eläkkeelle jäätyään Oili hankki itselleen talviasunnon Floridasta. Sieltä löytyi myös kypsän iän rakkaus. Venjoen tyttö vihittiin toiseen avioliittoon Las Vegasissa. Byrokraattisten kommellusten takia Oili miehineen joutui kuitenkin jättämään Floridan lämmön ja muuttamaan Kanadaan. Kirja päättyy Oilin koskettavaan muistopuheeseen auto-onnettomuudessa menehtyneelle pojalleen. Kirjan jälkipuoli on mielenkiintoinen tarmokkaan naisen menestystarina ja kertomus unelmien muuttamisesta todellisuudeksi. Sitkeydellään Oili hankki itselleen unelmiensa kampaajan ammatin ja pyöritti parhaimmillaan melkoista liikeyritystä. Tämä ei riittänyt, vaan hän ryhtyi opiskelemaan venäjän kieltä aluksi Helsingin yliopistossa ja jatkoi Moskovan yliopiston kursseilla. Hän suoritti loppututkinnon vuonna 1977. Tarttuminen elämän tilanteisiin näkyy myös rohkeudessa, jolla 68 -vuotias Oili uskaltautui uuteen onneen. Oilin kuvaa katsellessa joutuu miettimään vanhuuden suhteellisuutta. Inkerinmaan vanhainkodeissa tapaamieni Oilin ikäsisarten kasvoihin on uurrettu erilaiset jäljet.