| ||||||
www.inkeri.com Etusivu Inkerin kulttuuriseura ry Tulevia tapahtumia Inkerin kulttuurikanava Historia ja kulttuuri Uutisia Inkeri-kirjoja Inkerin tapatietoa Luettelo Inkeri-aiheisesta kirjallisuudesta Äänellä itkijät Sampo-korut Sukututkimus Virtuaali-Inkeri Inkeriseuroja Suomessa Ruotsissa Virossa Pietarissa Karjalassa Virtuaali-Inkeri In English |
Kikkerin mummojen muistojen parissa
Ruokailun jälkeen on helppo heittäytyä nokosille ruokasalin sohvalle. Inkerin kulttuuriseura järjesti Villa Inkerissä Kikkerissä palvelutalon asukkaille kolmen päivän mittaisen muistelupajan, johon osallistui kuusi mummoa ja yksi Inkerin äijä. Elämäntarinoita kerrottiin kuvien, vanhojen esineiden ja omasepitteisten laulujen avulla.
Lyylillä oli vanhan mallin mukaan tehty kaunis "riepu". Muistelijoiden taustat edustivat varsin hyvin Inkerin historiaa. Kolme pajalaista oli kotoisin Kikkerin läheltä ja Hatsinan seudulta, mutta toiset olivat päätyneet Kikkeriin mutkien kautta. Lyyli oli kotoisin Pohjois-Inkeristä, josta inkeriläiset karkotettiin pois jo 1930-luvulla. Emilia puolestaan oli tullut Kikkeriin vasta kolme vuotta sitten Jakutiasta. Villa Inkeristä hän oli kuullut vuosittaisilla kirkkomatkoillaan. Emilia oli joka vuosi tehnyt tuhansien kilometrien junamatkan Jakutiasta entiseen kotikirkkoon Tyröön. Muutama oli tehnyt sodan aikana "Suomen retken" ja palannut rauhan tultua takaisin Neuvostoliittoon. Vuosien saatossa he olivat onnistuneet löytämään asunnon myös vanhoilta kotikonnuiltaan. Vaikeista vaiheista ja kirjavista kohtaloista huolimatta jokainen oli tyytyväinen elämäänsä. Eläke riittää hyvin vuokraan ja ruokaan. Huumorintaju on tallella ja pilke silmäkulmassa. Jos jotain Villa Inkerissä kaivataan, niin jutustelua omalla äidinkielellä. Osa asukkaista on venäjänkielisiä, samoin myös hoitajista.
Villa Inkerin yhteydessä on myös rivitaloja, joissa voi viettää omaehtoista elämää ja sisustaa asunnon oman maun mukaan.
Paikalliset vesitornit yllättivät. Kyseessä ei ole jääveistos, vaan vettä juoksutetaan tornista jäätymisen estämiseksi. |
|||||