Muistotyynypaja toi museoon eloa

Vesisaaren museoon kuuluvan Esbensenin talo tarjosi upeat puitteet työpajatyöskentelyyn. Ovensuussa Helena Maliniemi ja sohvalla Tornionjokilaakson meänkielisten Tore Hjort sekä Minna Hjort. Ikkunan ääressä Vesisaaren kveeniseuran puheenjohtaja Astrid Ballo.

Ruijan kveenimuseo pursusi naurua ja elämää, kun muistotyynypajan osallistujat valloittivat Esbensenin talon 18.-20.8 Vesisaaressa. Suomessa toimivan Inkerin kulttuuriseuran ja Vesisaaren museon järjestämään työpajaan osallistui vetäjien lisäksi 18 henkilöä yhteensä 13 eri maasta. Tunnelmallinen ympäristö sytytti pajalaiset innostuneeseen tunnelmaan.

Astrid ja Grete viimeistelevät tarinatyynyjään.

Ajatus yhteisestä työpajasta syntyi Inkerin kulttuuriseuran ja Ruijan kveeniliiton edustajien tavatessa toisiaan Helsingissä vuoden 2008 marraskuussa. Ivar Johansen ja Verena Schall vierailivat läpikulkumatkallaan Petroskoihin Inkerin kulttuuriseuran toimitilassa ja ihastuivat nähdessään aikaisempien työpajojen tuotoksia. Inkerin kulttuuriseura on jo noin viiden vuoden ajan järjestänyt eri puolilla asuvien inkerinsuomalaisten parissa muistelutyöpajoja, joissa oman elämän vaiheita tarkastellaan luovin menetelmien avulla ja tehdään niitä näkyviksi eri tavoilla. Seurassa on tehty mm. muistorasioita, tarinatyynyjä ja -mekkoja. Aineellista tukea hankkeelle saatiin Suomalais-norjalaiselta kulttuurirahastolta ja Pohjoismaiselta kulttuurirahastolta. Kun vielä Vesisaareen museon konservaattori Helena Maliniemi toivotti työpajan pitäjät tervetulleiksi museon tiloihin, ideasta tuli tosi.

Laajentunut väriskaala

Työpajaa suunniteltaessa kohderyhmänä oli Suomen lähialueella asuvien suomalaistaustaisten ryhmien kveenien, Tornionjokilaakson meänkielisten ja inkeriläisten keskinäinen tapahtuma, jossa keskeisenä teemana olisivat olleet suomalaisuuden kokemukset kieli- ja kulttuurivähemmistöjen näkökulmasta. Vesisaaren monikulttuurinen naistenryhmä kiinnostui kuitenkin työpajan ideasta ja halusi mukaan. Niinpä elokuun kolmannella viikolla käynnistyneeseen työpajaan osallistui varsin värikäs joukko eritaustaisia norjalaisia meänkielisten ja inkeriläisten lisäksi. Kaksi kolmesta rinnakkaisesta pienryhmästä koostui uusista maahanmuuttajista. Kolmannessa ryhmässä kokemuksiaan vaihtoivat kveenien, inkeriläisten, meänkielisten ja kantanorjalaisten edustajat.

Muistojen kuvia

Tanem ja Aida poseeraavat valmiit muistotyynyt sylissään

Valokuvilla on muistotyynytyöpajassa keskeinen rooli. Vanhoihin valokuviin on tallentunut rakkaita, joskus kipeitäkin muistoja. Muistotyynyn hienouksiin kuuluu, että eri maailman kolkkiin hajautuneet perheenjäsenet on mahdollista yhdistää samaan kuvaan, kuten Kolumbiasta Vesisaareen muuttanut Milvia Wengen teki. Muistotyynyn keskuskuvaan voi poimia myös tärkeän hetken tai rakkaan ympäristön. Tornionlaakson meänkielisten Svenska Tornedalingars Riksförbundin puheenjohtaja Tore Hjort halusi ikuistaa muistotyynyynsä vuonna 1994 pidetyn Lapin sodan evakuoinnin muistojuhlan tunnelmat. Tore oli ollut pääjärjestäjiä tapahtumassa, jota kunnioittivat läsnäolollaan Ruotsin kuningas, Suomen presidentti ja molempien maiden pääministerit. Randi puolestaan valitsi tyynyynsä omasta mökkirannasta avautuvan upean merimaiseman.

Muistotyynyn tekeminen on sekoitus käsityötä ja tekniikkaa. Valokuvat siirretään kankaalle tietokoneprintin kautta, mutta reunuksien tekeminen vaatii käden taitoja. Muistot voi kierrättää tyynyihin myös omiin kaappeihin jääneistä vanhoista vaatteista. Näin teki Kjersti Kvammen, joka leikkasi oman lapsuudenaikaisen mekkonsa reunustamaan muistotyynynsä keskuskuvaa.

Suuri osa työpajan osallistuja oli joutunut lähtemään kotimaastaan pakolaisena. Osa halusi ikuistaa tarinatyynyyn kuvia entisestä kotimaastaan, mutta varsin monella katse oli kohti tulevaisuutta. Kun kuvien vauvat ovat kasvaneet vaipoistaan, tarinatyyny muuttuu vähitellen muistotyynyksi, johon on talletettu hetkiä vasta Norjaan muuttaneiden tulokkaiden elämästä.

Potuskanaiset

Inkerin kulttuuriseurasta työpajaan osallistui seitsemän henkilöä. Kurssivastaavana toimi Helena Miettinen ja ryhmien vetäjinä Inkeri Sava ja Aili Mehiläinen. Tyynyjen suunnittelussa ja tekemisessä avustivat Marja Karhula, Pirkko Nykänen ja Elma Puidet ja teknisessä osaamisessa Jussi Haponen.

Vesisaaren museon puolelta työpajan järjestelyihin osallistui konservaattori Helena Maliniemi ja Vesisaaren seurakunnasta Kjersti Kvammen.