Pajatettiin vadda tšeelt

Luutsan praasniekassa syötiin ja tanssittiin heinäkuisessa helteessä. Praasniekasta on muutamassa vuodessa muodostunut tärkeä itsetuntoa kohottava tapahtuma.

Inkerin kulttuuriseuran kesämatkalla tehtiin tuttavuutta uhanalaisten vatjalaisten kanssa.

Vatjan laulavat Linnud
Vatjalaiset ovat aina olleet suhteellisen pieni kansa. 1800-luvullakin heitä arvioidaan olleen vain noin 5 000. Nykyisin jäljellä on enää kourallinen vatjan kieltä puhuvia iäkkäitä ihmisiä. Vähät vatjalaiset asuvat parissa kylässä Laukaanjoen suulla, uuden Ust-Lugan suursataman tuntumassa. Vatjan taitajien korkea ikä ei ehkä ole pahin kulttuurin uhka. Kohtalokkaampi lienee tuleva satamakaupunki, joka jyrää alleen Joenperän ja Luutsan vanhat vatjalaiskylät.

Professori Heinike Heinsoo jututtaa vatjan kieltä taitavaa Grigoria. Helena Miettinen puolestaan kuuntelee elämänsä ensimmäisen kerran vatjankielistä puhetta.

Vatjalaisissa on kuitenkin viime vuosina syttynyt halu kulttuurinsa säilyttämiseen. Hyvänä osoituksena on Luutsan kylässä vietettävä Pekon päivän praasniekka, joka kokoaa yhteen koko kylän väen. Notkuvan pitopöydän ääressä herkkuja nauttivat niin nuoret kuin vanhatkin. Myös praasniekan ohjelmassa nuorilla oli näyttävä rooli. Linnud-lauluryhmä esitti vatjankielisiä lauluja ja nuoret tytöt olivat sanoittaneet kotikylän vaiheista kertovan laulun. Myös tanssinurmikko houkutteli kaikenikäiset yhteiseen karkeloon.

Praasniekka huokui aidon perhejuhlan tunnelmaa. Kaukaa tulleet vieraat otettiin lämpimästi vastaan. Inkerin kulttuuriseuran ryhmän lisäksi juhlaan osallistui joukko nuoria tutkijoita Pietarista ja professori Heinike Heinsoo Tarton yliopistosta. Kyläläisten kanssa oli helppo pajattaa ja solmia kontakteja.

Tukea työlleen Luutsan ja Joenperän vatjalaiset tarvitsevatkin. Kielen elvyttäminen on haastava, mutta ei mahdoton tehtävä. Tarvitaan vain työtä, tietenkin myös rahaa sekä tukijoita. Vatjankielisen oppimateriaalin kehittämisellä on kiire. Myös Inkerin kulttuuriseura on mukana tukemassa vatjalaisten ponnistuksia.

Lännestä itään

Soikkolan kirkon raunioita.

Luutsan kyläjuhlan lisäksi praasniekkamatkalaiset pistäytyivät inkerikkojen asuinsijoilla Soikkolanniemellä. Tutkija Marjukka Patrakka valotti inkerikkojen vaiheita ja ryhmällä oli mahdollisuus piipahtaa Miihkelin Dusjan talossa Viistinän kylässä.

Keski-Inkerissä aikoinaan vahvasti vaikuttanut hyppääjien liike on yhtä harvalukuinen kuin Vatjan kansa. Katri Lilja on yksi liikkeen jäljellä olevista jäsenistä. Kuvassa Katri laulaa isoisoisänsä Mikko Soinin haudalla.

Lempaalan Miiskunmäki on kokenut muodonmuutoksen. Larin Parasken syntymäkoti on purettu jo sata vuotta sitten, mutta maisemat ovat tallella.

Keski-Inkerin Ropsu ja Skuoritsa tulivat tutummiksi tutkija Aleksei Krjukovin opastuksella. Lähtöpäivänä Aleksei saatteli ryhmän Toksovan ja Lempaalan kautta kotimatkalle. Toksovassa tutustuttiin kirkonkylään ja Lempaalassa kohteena oli Larin Parasken syntymäkylä Miiskunmäki ja historiallisena helmenä Pähkinänsaaren rauhan rajalle 1323 pystytetty ristikivi Lempaalan ja Kivennavan rajalla.