|
www.inkeri.com Etusivu Etsintäpalsta Grundtvig II -projekti Inkerin kulttuuriseura ry Historia ja kulttuuri Inkerikot Inkeri-kirjakauppa Inkerin kulttuurikanava Inkerin tapatietoa Kirjallisuutta Matkoja Inkeriin Inkerin perinneneuleita Sampo-korut Sukututkimus Tulevia tapahtumia Uutisia Vanhoja Inkeri-lehtiä Vatjalaiset По-русски In English På svenska Voterna Virtuaali-Inkeri Vankka annos tietoa historiallisesta Inkeristä: kuvia, karttoja, tarinoita, henkilöitä... Virtual-Ingermanland Inkeriradio Lähiradiossa keskiviikkoisin klo 16.45 taajuudella 100,3 MHz Keskustelupalstoja Suomi24.fi Venäjänkielinen Inkeriseuroja Suomessa Ruotsissa Virossa Pietarissa Karjalassa Muita yhdistyksiä Keravan paluumuuttajien yhdistys Villa Inkeri Infoa Caisan monikulttuurinen infopankki Kävijälaskuri Laskuri on lisätty sivulle 10.8.2006 Päivitetty 5.10.2008 |
Miksi suomea ei kuule Inkerin vanhusten palvelutaloissa? Kelton palvelutalon vanhuksia Inkerin kulttuuriseuran Muistotyynytyöpajassa toukokuussa 2008. Inkerinpäivänä 5.10.2008 syksyinen ruska hehkuu upeassa väriloistossa. Kullankeltaisesta vaahterasta on tullut vara-aurinko, joka heijastaa ikkunoihin kesäistä valoa. Enää muutama viikko ja maisemalla on toiset, karummat kulissit. Syksy ja vanhuus kulkevat ajatuksissa rinnakkain. Ei liene sattuma, että vanhusten viikkoa vietetään Suomessa juuri lokakuun alussa monin eri tavoin. Vanhuutta yritetään "brändätä", mummous kun ei ole nyky-yhteiskunnassa muotia. Paradoksaalista on, että ihmisen katsotaan vanhenevan tyylikkäästi, jos onnistuu välttämään vanhenemisen ulkoiset merkit ja pysymään myös mieleltään vireänä. Vain harva rakastaa Isä Mitron tapaan ryppyjä ja pitää "maallisen temppelin rapistumista vapauttavana". Mutta vanhuus voidaan nähdä myös voimavarana ja vanhat ihmiset kokemusten ja muistojen aarreaittana. Inkeriläisten vanhusten puolesta on tehty paljon työtä. Projekteja on ollut monia. On rakennettu vanhusten palvelutaloja ja päiväkeskuksia julkisin varoin ja kansalaisten vapaaehtoisin voimin. Se on hyvä. Väkevänä herätteenä inkeriläisvanhusten olojen puolesta toimi varmaankin pastori Arvo Survon puhe Tallinnassa vappuna 1989 pidetyssä ensimmäisessä yleisinkeriläisessä konferenssissa. Arvo kuvaili omaan värikkääseen tapaansa suomalaismummojen ja vaarien asemaa venäläisissä vanhainkodeissa, joissa oli mahdotonta kuunnella suomenkielisiä radio-ohjelmia, koska vieraskielinen puhe ärsytti toiskielisiä asukkaita. Ajatus inkerinsuomalaisten omista vanhainkodeista lankesi hyvään maahan ja palvelukeskuksia nousi useitakin. Inkerin kulttuuriseurassa on tehty työtä inkeriläisvanhusten kanssa muistelutyöpajoissa, koska muistot ovat heille erityisen tärkeitä ja niiden jakaminen antaa voimaa. Näissä merkeissä olemme vierailleet Inkerinmaan palvelutaloissa lyhyempiä ja pidempiä jaksoja. Heinäkuussa piipahdin yhdessä niistä ohikulkumatkallani jutustelemassa tutuiksi tulleiden mummojen kanssa. Joukko asukkaita oli kokoontunut palvelutalon oleskelutilaan katsomaan televisiosta alkuillan saippuasarjaa. Suomenkielinen keskustelumme ärsytti saippuasarjan katsojia ja jouduimme siirtymään käytävälle. Pieni, tavallaan ymmärrettävä välikohtaus toimi uutena herättäjänä. Mitä onkaan tapahtunut inkerinsuomalaisten vanhustentaloille? Nyt vuonna 2008 Suomen varoilla rakennetussa palvelutaloissa tilanne on sama kuin Survon vuonna 1989 kuvauksessa. Unelma suomenkielisistä vanhainkodeista on heittänyt häränpyllyä. Palvelutalot eivät ole yksin inkerinsuomalaisten vanhusten koteja, vaan puolet asukkaista on rahoitussyistä venäjänkielisiä. Myös hoitohenkilökunta on pääasiassa venäjänkielistä, joten hoitaminen, keskusteleminen ja oleskelutilan nurkassa myös televisio huutaa venäjänkielistä ohjelmaa. Inkeriläismummot elävät palvelutalossa, jossa hoitajat ovat venäjänkielisiä, suurin osa asukkaista venäjänkielisiä ja myös televisio huutaa aamusta iltaan venäjää. Minulla ei ole mitään venäjänkieltä eikä venäläisiä vastaan, mutta sitä vastaan on, että inkeriläisvanhusten huolenpidon idea on vesittynyt. Aivan kuten 20 vuotta sitten, inkeriläisvanhukset haluavat yhä vieläkin puhua äidinkieltään ja mikä luulisi olevan sen luontevampi ympäristö kuin oma palvelutalo. Henkilökunnan kielitaito on luultavasti realiteetti. Suomenkielisiä hoitajia ei palvelutaloihin saada. Mutta muitakin keinoja äidinkielisten palvelujen lisäämiseksi on. Inkerin palvelutalojen vanhuksilla on ruokaa ja puhtaat vaatteet. Kahvipakettien lahjoittamisen ja vanhojen vaatteiden rahtaamisen kanssa kilpailevina tuomisina voisivat olla jotakin yhdessä tekeminen. Inkerin kulttuuriseura on työskennellyt liki kaksi vuotta viriketoiminnan lisäämiseksi Kikkerin palvelutalossa vanhusten päivittäiseen elämää ja yrittänyt tukea myös suomen kielen asemaa. Henkilökunnan kouluttamisen ja työpajatoiminnan lisäksi olemme keränneet vanhoja suomalaisia elokuvia, joita voi katsella. Mahdollisuuksia on muitakin, jos tekijöitä vain löytyy: esimerkiksi suomenkieliset askartelu- ja kirjojen lukutuokiot ja lauluhetket, joita Inkeri-ystävät voisivat vallan hyvin vetää vapaaehtoisvoimin. Mutta myös vapaaehtoistyö maksaa. Tarvikkeet eivär ole ilmaisia ja myös matkat maksavat. Inkerin seurakunnilla on useita ystävyysseurakuntia Suomessa. Yhdenkin kahvikassan ja yhden kolehdin tuotolla tehdään paljon Inkerin palvelutaloissa. Inkerin mummot ovat muistojen aarreaittoja ja positiivisen suhtautumisen ruumiillistumia. Heidän kanssaan on ilo itkeä ja nauraa lisää ryppyjä silmäkulmiin. Helena Miettinen Puheenjohtaja Inkerin kulttuuriseura |