www.inkeri.com
Etusivu

Inkerin kulttuuriseura ry
Etsintäpalsta
Grundtvig II -projekti
Historia ja kulttuuri
Inkerikot
Merkkihenkilöitä
Inkeri-kirjakauppa
Inkerin kulttuurikanava
Inkerin tapatietoa
Kirjallisuutta
Matkoja Inkeriin
Perinneneuleita
Projektit
Sampo-korut
Sukututkimus
Tulevia tapahtumia
Uutisia
Vanhoja Inkeri-lehtiä
Vatjalaiset
По-русски
In English

På svenska
Voterna

Virtuaali-Inkeri
Vankka annos tietoa historiallisesta Inkeristä: kuvia, karttoja, tarinoita, henkilöitä...


Inkeriseuroja
Suomessa
Ruotsissa
Virossa
Pietarissa
Karjalassa


Muita yhdistyksiä
Keravan paluumuuttajien yhdistys
Villa Inkeri


 
Inkerin kirkon kuulumisia >>
Uusi Grundtvig II-projekti käynnistyi 24.-26.10. Frankfurtissa>>
Äänessä Inkerikot -tapahtuma Karjalatalossa 23.8.2008. Lue >>>
Tarinaa ja kuvia Tarton juhlilta. Lue >>>

По-русски >>>

Muistotyynyjä näytteillä etelässä ja pohjoisessa


Inkerin kulttuuriseuran muistelutyöpajojen tuotoksia on sekä pohjoisessa että etelässä. Tallinnan työpajojen helmiä on ripustettu Tarton Inkeritupaan ja tarinatäkit Vesisaaren kveenimuseoon Pohjois-Norjaan. Tarton näyttely Potuskoja ja muistojen kuvia on avoinna elokuun loppuun (suljettu lomien takia 6.7-3.8.)ja Vesisaaressa ovet ovat auki 20.8. saakka. Näyttely on auki Pietilän talossa tiistaisin klo 13.30 - 17.00 ja sunnuntaisin 12.00 - 15.00.

Suomalaiset ovat osa Vesisaaren historiaa ja nykyisyyttä. Suomalaissiirtolaiset eli kveenit muodostivat aikoinaan enemmistön Vesisaaren väestöstä, mutta vieläkin suomalaisuus näkyy ja kuuluu paikkakunnalla. Ajan saatossa kveenien enemmistö on menettänyt kielensä, mutta mielenkiinto omaa kulttuurista perinnettä kohtaan on kasvanut viime vuosina. Kveenit ovat perustaneet omia kulttuuriyhdistyksiään ja saaneet nuoret kiinnostumaan juuristaan.

Kveenien ja inkeriläisten historiassa on muitakin samankaltaisuuksia kuin muutto naapurimaahan. Myös kveenit ovat joutuneet kokemaan sortoa ja moni luopui painostuksen alla kansallisesta identiteetistään. Muistot ovat kuitenkin jäljellä.

Vesisaaren kaupunki on panostanut omalta osaltaan muistotalkoisiin. Vesisaaren museoon kuuluu useitakin aitoja kveenien entisiä asuinrakennuksia, joissa voi erittäin aidolla tavalla aistia entistä elämää. Pietilän talo kuului aikaisemmin kalastajaperheelle. Tuomaisten talossa leivotaan vieläkin ja kaupunkilaiset voivat käydä ostaa vanhasta leipomosta kotona tehtyä leipää. Ja torstaisin Tuomaisten talon lipputankoon nostettu vasta kutsuu väkeä saunomaan. Museotalojen tiloja vuokrataan myös perhejuhlia varten. Museo ei siis ole kuollut ja etäinen, vaan osa Vesisaaren nykypäivää.


Vesisaaren Tarinatäkkejä ja muistotyynyjä - näyttelyn avasi Inkerin kulttuuriseuran puheenjohtaja Helena Miettinen. Vesisaaren museota edustivat museon johtaja Sigrid Skarstein ja konservaattori Helena Maliniemi.



Näyttelyyn liittyy 18.-20.8. pidettävä muistelutyöpaja, johon odotetaan paikallisten kveenien ja norjansuomalaisten lisäksi myös Tornionjokilaakson meänkielisiä. Odotettavissa on varsin mielenkiintoinen kulttuurinvaihtoviikko.

Lapset kielen elvyttäjinä



Heissä on koltansaamen tulevaisuus.

Suomalainen valtaväestö saattaa unohtaa, että suuri osa pohjoisen väestöstä puhuu äidinkielenään saamen kieltä. Mutta harva tietää, että saamen kieliä on useita. Enemmistö saamelaisista puhuu pohjoissaamea, mutta Ivalossa puhutaan inarinsaamea ja lisäksi on myös koltansaamen kieli. Kyseessä ovat nimenomaan eri kielet, eivät murteet. Koltansaamelainen ei ymmärrä pohjoissaamea.

Erityisesti inarinsaame ja koltansaame ovat erittäin uhanalaisia kieliä. Inarinsaamea äidinkielenään puhuvia on tätä nykyä noin 300 ja koltansaamelaisia 600. Ennen aktiivista kielen elvytystyötä inarinsaamen osaaminen oli muutaman henkilön varassa. Nyt tilanne on huomattavasti parantunut lasten kielipesätoiminnan ansiosta.

Kielipesän idea on yksinkertainen. Pienet lapset oppivat kielen äidinkielenomaisesti päivähoitopaikoissaan, joissa koko toiminta tapahtuu elvytettävällä kielellä. Kielipesään tulevat lapset ovat useimmiten ummikkoja. He ovat perheistä, joissa vanhemmat eivät pysty puhumaan entistä äidinkieltään eivätkä eivät useimmiten osaa saamea. Päivähoitopaikassa lapset oppivat hämmästyttävän nopeasti ymmärtämään opetettavaa kieltä ja puheeseen ilmestyy vähitellen myös saamenkielisiä ilmaisuja. Sekä kielipesätoimintaa tutkinut Annika Pasanen että inarinsaamen kielipesän vastaava Ritva Kangasniemi ja koltansaamelaisen kielipesän vastaava Pirjo Semenoff ihailevat lasten joustavuutta. Asiaan perehtymätön voisi kuvitella, että ummikkona kielipesään tuleva lapsi kokisi vieraan kielen traumaattiseksi. Mutta lapset suhtautuvat asiaan eri tavalla. Heille on tärkeintä tulla ymmärretyksi. Ja näin tapahtuukin. Vaikka hoitohenkilökunta puhuu johdonmukaisesti opetettavaa kieltä, he ymmärtävät lapsen puhetta ja reagoivat siihen täysin normaalisti. Ainoa ero vain on, että hoitajat vastaavat lapselle opetuskielellä. Alkuvaiheessa käytetään tarvittaessa myös eleitä ja esineitä.

Kielipesätoiminnan ansiosta inarinsaamen taito on kasvanut 12 vuodessa muutamasta taitajasta useisiin satoihin. Myös vuosi sitten käynnistyneen koltansaamen kielipesän suosio kasvaa. Uusia tulijoita olisi enemmän kuin hoitopaikkoja.

Inkerin kulttuuriseuran Päivi Tukia ja Helena Miettinen kävivät hakemassa kokemuksia kielipesätoiminnasta vietäväksi inkerikoille ja vatjalaisille, joiden äidinkieli on yhtä uhattu kuin inarinsaame ja koltansaame ennen elvytystyön alkamista. Kielipesätoimintaa on kokeiltu myös Venäjällä, mutta menestymisen esteiksi ovat muodostuneet erilaiset oppimiskäsitykset ja myös lainsäädäntö. Venäläisen käsityksen mukaan kaksikielisyys on lapselle haitallista, vaikka eri puolella maailmaa tehdyt tutkimukset puhuvat aivan muuta.

Inkerin suomalaisten kesäjuhla Lahdessa Joutjärven kirkolla sunnuntaina 26.7.2009

Ohjelma Klo 08.00 Kanslia avataan

Kahvio Avataan

Näyttelyt avataan

Arpojen myynti alkaa. Huom. pikavoitot

Klo 09.00 Kukkatervehdys Sankarihaudoille ja Karjalaan jääneiden muistomerkille

Ristinkirkko

Klo 09.00 Kyykkäkilpailut lähikentällä (viitoitus)

Klo 10.00 Jumalanpalvelus

- Liput saapuvat kirkkoon

- Saarnaa Arvo Survo

- Inkerikuoro

Klo 12.00 Ruokailu ja kirkkokahvit

Klo 14.00 Päiväjuhla

- Yhteislaulu Nouse Inkeri

- Tervehdyssanat. Puh. joht. Marja Rämö

- Kuorolaulua Inkerikuoro

- Tervehdyspuhe. Suomen Inkeriliiton Puh. joht. Toivo Iho

- Musiikkia Arvo Survo

- Juhlapuhe. Inkerin emerituspiispa Leino Hassinen

- Kuorolaulua

- Ansiomerkkien jako

- Mahdolliset tervehdykset

- Yhteislaulua kuoro

- Loppusanat. Vara puh.joht. Inkeri Ojala

- Loppuhartaus Emerituspiispa Leino Hassinen

Tilaisuuden juontaa Toivo Puronen

Tilaisuuden jälkeen ruokala auki noin tunnin.

Mikäli Lahteen saapuu juhlavieraita jo lauantaina ja jos tarvetta ilmenee voimme pitää yhteistä iltaa Kahvisaaressa noin 2 km keskustasta, kahvin ja saunan merkeissä. Alkaen klo 17.00 Yhteyshenkilö Arvo Korkkinen 358 404120475 Irja Pelkonen.

+358 405505712

Savityöpajassa leivottiin muistoja (15.6.)



Muistojen kuvia leivottiin savelle keramiikkataiteilija Helena Leppäsen 13.6.2009. Taideteollisella korkeakoululla.

Kuvassa ohjaavia neuvoja vastaanottavat Marjatta Tahvanainen, Petra, Henri, Ebba ja Timo Miettinen ja Inkeri Sava sekä Irja Terävä (oik.) Pikkuinen Ebba päätti jättää kurssin muutaman vuoden päähän, mutta 6-vuotias Henri oli mukana innokkaasti.

Piirakoita ja pullaa Espan puistossa 12.6.



Inkerin kulttuuriseura osallistui jälleen Helsinki-päivän viettoon. Esplanadin markkinatorilla tarjottiin käsintehtyjä karjalanpiirakoita ja mummonpullaa. Omatekoiset leivonnaiset maistuivat. Esimerkiksi kansanedustaja Ben Zyskowicz pistäytyi piirakanhaussa peräti kolme kertaa.

Grundtvig-tapaaminen Tromssassa



Norjan kansallispäivänä 17.5.juhli koko kansa.

Promoting migrants participation -projektin kumppanit kokoontuivat kolmanteen tapaamiseen Tromssaan 15.-18.5. Inkerin kulttuuriseuran lisäksi tiensä kevätauringossa kylpevään arktiseen kaupunkiin oli löytänyt organisaatiot Frankfurtista, Munchenistä, Romaniasta ja Espanjasta. Tilaisuutta emännöi Tromssan aikuiskoulutuskeskus, jonne tehtiin tutustumiskäynti projektityöskentelyn lomassa. Sunnuntai 17.5. tarjosi torientäydeltä norjalaista eksotiikkaa. Norjan kansallispäivää juhlittiin koko kansan voimin. Värikkäisiin kansallispukuihin pukeutuneet perheet osallistuivat aamupäivällä koululaisten paraatiin ja iltapäivällä esittäytyivät Tromssan kansallisjärjestöt. Kansallispukuja käyttävät Norjassa sekä vauvat että vaarit, eivät pelkästään tanhupiirien tädit.

Uusi koulutus- ja työpajaprojekti käynnistyi Taaitsan ja Tervolan palvelutaloissa


Susanna innostui muistelemaan elämäänsä Tervolassa.

Villa Inkerin palvelutalon kanssa yhteistyöprojekti sai jatkoa, kun kaksivuotinen projekti Toiminnallisia menetelmiä Inkerin palvelutaloissa käynnistyi 2.-6.5. Taaitsassa pidettiin projektin kartoitustapahtuma ja terveystiedon maisteri Eva Kotiniitty koulutti hoitohenkilökuntaa kuntouttavaan hoitotyöhön.

Tervolassa käynnistyi muistelutyöpaja Maria-kodin suomenkielisen vanhusten kanssa. Unohdettu ei myöskään Kikkerin mummoja, joiden kanssa järjestettiin lauluilta ja villasukkatanssit.

Inkerin kulttuuriseuran muistelutekstiilit kasvattavat pohjoista ulottuvuutta


Verena Scahll, Ivar Johnsen ja Aili Mehiläinen Tromssan jylhässä keväässä.

Tarinatäkit ja muistotyynyt Norjaan

Tarinatäkit ja muistotyynyt ovat näytteillä Vadsön kveenimuseossa 24.6. alkaen kesän loppuun. Näyttelyyn liittyy 18.-20.8. pidettävä muistelutyöpaja, johon odotetaan paikallisten kveenien ja norjansuomalaisten lisäksi myös Tornionjokilaakson meänkielisiä. Odotettavissa on varsin mielenkiintoinen kulttuurinvaihtoviikko.

Yhteistyötä Ruijan kveeniliiton kanssa

Inkerin kulttuuriseuran puheenjohtaja Helena Miettinen ja sihteeri Aili Mehiläinen tapasivat Tromssan Grundtivg-projektitapaamisen aikana Ruijan Kveeniliiton edustajat Vereena Schallin ja Ivar Johnsenin. Kveeneiksi kutsutaan Pohjois-Norjan suomenkielistä vähemmistöä. Kveenejä on asunut Norjassa jo vuosisatojen ajan. Ruijan Kveeniliiton ideana on, että Suomen lähialueilla olevat suomalais-ugrilaistaustaiset vähemmistökansojen kesken pidettäisiin yhteinen kulttuuritapahtuma ensi tai seuraavana vuonna. Lähialueiden inkeriläisten, setujen, karjalaisten, vepsäläisten, meänkielisten ja muiden ryhmien alkutapaaminen pidettäisiin ensi talvena.

Sanankuulijasta sananjulistajaksi


Teologian tohtori Kaija Santti vieraili Inkerin kulttuurikahvilassa kertomassa inkeriläisiä vaikuttajanaisia koskevasta väitöstutkimuksestaan Sanankuulijasta sananjulistajaksi. Kaija Santti kiinnostui inkeriläisten vaiheista vieraillessaan Joensuun ystävyyskaupungissa Kontupohjassa. Monet vaiheet kokeneiden inkeriläisvanhusten kohtalot koskettivat.

Karjalassa Santti tutustui myös nyt jo edesmenneeseen Maria Kajavaan ja Katri Kukkoseen, joilla oli merkittävä rooli Inkerin kirkon jälleenrakennusvaiheessa. Kumpikin heistä oli Stalinin aikana ajautunut saarnaajiksi. He olivat pitäneet hartauksia, siunanneet vainajia ja kastaneet lapsia.

Inkeri oli 1900-luvulle tultaessa perinteinen talonpoikaisyhteiskunta. Inkeriläisnaisten elämänpiirinä oli koti, työkenttänä vaimon, perheenemännän ja äidin tehtävät. Kirkossa nainen oli sanankuulijan asemassa. Seurakuntien ja kirkon hallinnolliset tehtävät ja virat olivat miesten hallussa. Perinteinen sanankuulijan rooli vaihtui Stalinin kirkkoihin kohdistaman terrorin aikana sananjulistajan rooliin.

Inkeriläisnaiset eivät tieten tahtoen hakeutuneet seurakunnissa näkyvään asemaan. 1930-luvulla seurakunnallinen toiminta vaikeutui huomattavasti. Lähes kaikki miespuoliset seurakunnanhoitajat ja seurakuntien vastuunkantajat likvidoitiin toinen toisensa jälkeen. Jäljelle jääneet välttivät näkyvää kirkollista roolia viranomaisten pelossa. Naiset nousivat seurakuntien vastuunkantajiksi ja sananjulistajiksi, koska miehiä ei enää ollut tai he eivät uskaltaneet toimia. Naisiin turvauduttiin "paremman puutteessa". Jopa konsistori hyväksyi naisten toiminnan kirkossa. Papillisia tehtäviä heille ei uskottu, eivätkä he itsekään niitä halunneet. Saarnastuoliin naissaarnaaja ei kavunnut eikä jakanut ehtoollista. Toimiessaan aktiivisesti kirkon puolesta inkeriläiset naiset nousivat samalla vastustamaan neuvostoyhteiskunnan politiikkaa ja ideologiaa. Naiset johtivat kokoontumisia kirkoissa, kunnes viranomaiset estivät ne.



Naisten ansiosta uskonnollisuus säilyi hajallaan asuvien inkeriläisten kanssa. Ihmiset kokoontuivat yhteen salaa ja eri verukkeiden alla. Kaija Santti korostaa kuitenkin ymmärtävänsä hyvin niitäkin, jotka paineiden alla luopuivat kielestään, uskonnostaan ja suomalaisista nimistään

Ilman inkeriläisiä saarnaajanaisia Inkerin kirkon elpyminen olisi ollut epätodennäköistä. Santin väitöstutkimus on kunnianosoitus Inkerin vahvoille naisille, joiden seuraajillekin soisi nykyistä tasa-arvoisempaa asemaa. Santin väitöskirjaa voi ostaa Inkerin kulttuuriseurasta 15 euron hintaan.

Kolmen sortin kattauksia



Joulun alla Inkerin kulttuuriseura on ollut mukana monenlaisissa kattauksissa. Eksoottisin pitopöytä katettiin heti joulukuun 1. päivänä Puchheimissa, Baierissa uuden Grundtvig-kumppanin ensimmäisessä projektitapaamisessa. Eri maista tulleet projektikumppanit toivat mukanaan omia herkkujaan yhteiseen pöytään. Inkerin kulttuuriseuran matkalaukussa oli kaali- ja karjalanpiirakoita sekä metsäsienisalaattia. Tuoreuden takaamiseksi munavoi valmistettiin vasta paikan päällä.

Isäntien toivomus oli, että osanottajat pukeutuisivat kansallispukuun tai muuhun tyypilliseen asuun. Inkerin kulttuuriseuran puheenjohtaja jätti tuulipuvun kotiin ja valitsi Tuutarin puvun. Ankarasta kotoisin olevan Nurhayat Apaydinin asuna on puku, jota turkkilainen morsian pitää häitä edeltävänä iltana.

Koko projektitapaaminen oli yhtä antoisa kuin tutustumisillan pitopöytä. Monia hienoja ideoita vapaaehtoistyön mahdollisuuksista jäi orastamaan



Kirjailija Leena Laulajainen esittelee Inkerin kulttuuriseuran sukututkimusjaoston vetäjille Pekka Wikbergille ja Risto Toivoselle Vuolelaisen sukunsa tarinaa.

Kahvittelut jatkuivat 11.12. kotoisemmissa tunnelmissa, kun Pohjois-Inkeri-klubi tai lyhyemmin PI-klubi kokoontui Inkerin kulttuuriseuran Koivuun ja tähteen vaihtamaan kokemuksia omista ja perheensä kohtaloista.



Keravan paluumuuttajien pikkujoulu keräsi 16.12. ennätysmäärän väkeä. Pitkän pöydän ääreen ahtautui 18 henkeä muistelemaan mieleen jääneitä jouluja. Yksi hellyttävimmistä muistoista oli Elina Rahimovan harras lapsuudentoive. Joka ainoa joulu hän jaksoi toivoa, että joulupukki olisi muuttanut jonkin monista pehmoleluista oikeaksi koiranpennuksi.

Fil. tohtori Maria Mullonen on kuollut 7.12.2008



Petroskoin yliopiston suomalais-ugrilaisen osaston johtaja fil. tohtori Maria Mullonen kuoli 7.12.2008. Hänen panoksensa suomen ja vepsän kielten kehityksessä Karjalassa on ollut keskeinen. Suomen kieltä opiskeltiin kymmeniä vuosia Mullosen laatimien oppikirjojen avulla. Hänen viimeisimpiä suursaavutuksiaan oli kesäkuussa 2004 ilmestynyt Inkerin murteiden kirja "Elettiinpä ennen Inkeris", joka perustui eri Inkerin murrealueilla asuneiden ihmisten haastatteluihin. Vielä eläkkeellä ollessaankin Maria Mullonen antoi arvokkaan panoksensa nuorten kielen opetukseen Petroskoissa. Kollegoiden muistokirjoitus

Dosentti, kirjailija Lyyli Ronkonen on kuollut


Lyyli Ronkosen (15.3.1927-23.11.2008) elämästä >>>

Lämmmintä mieltä laulamalla



Kulttuurikahvilan väki lauloi täydestä sydämestä Alina-Sinikka Salosen ja Galina Khimitschinin johdolla 27.11. Ilmoille kaikuivat niin suomalaiset kuin venäläisetkin laulut ja lopuksi sikermä joululauluja. Yleisön vetäessä henkeä Alina-Sinikka ja Galina ilahduttivat esittämällä soolonumeroita. Onnistunut ilta päättyi halauksiin ja leveisiin hymyihin.

Kynttilät syttyivät vainouhrien muistoksi 22.11.



Perinteiseen tapaan sytytettiin inkeriläisten vainouhrien muistoksi kynttilämeri Tuomiokirkon portaille iltakirkon päätteeksi. Muistojuhla vietettiin tänä vuonna tavallista myöhemmin, mutta ajankohdan muutoksesta huolimatta tieto oli kulkenut ja paikalla oli runsaslukuinen yleisö. Pastori Hannu Varkki korosti puheessaan sitä, miten Stalinin vainohulluuden synnyttämän vihan ja katkeruuden pystyy voittamaan rukoilemalla ja rakastamalla. Hannu Varkin oma isoisä vangittiin ja hän menehtyi Stalinin kanavalla.



Tarja Laiho Äänellä itkijöistä esitti koskettavan itkuvirren Menehtyneille omaisille. Itkuvirren arkaainen melodia ja Tarjan voimakas tulkinta meni suoraan sydämeen. Itkun tumman tunnelmaa valaisi ehtoollisen aikana Kaarina Lingon heleä kiitoslaulu "Oi kiitos sä Luojani armollinen, joka päivästä jonka mä elin".



Inkeriläiset kasvot tapahtumalle piirsi inkeriläisten paluumuuttajien Pihapihlaja -kuoro tilaisuuden henkeen hienosti istuneella lauluvalikoimallaan. Ovathan inkeriläiset "Kahden maan kansalaisia" ja särkyneitä, joille pitää puhua hiljaa.

Keravalla muisteltiin lapsuuden tarinoita 18.11



Keravan paluumuuttajien marraskuun tapaamisessa karkotettiin kaamosta muistelemalla lapsuuden satuja ja loruja. Kun sanat eivät riittäneet, otettiin laulu avuksi. Iloiseen iltapäivään osallistui 14 paluumuuttajaa Keravalta ja Tuusulasta.

Virkaten, huovuttaen ja tarinoiden


Kerttu Kinnunen ja Pirkko Nykänen seuraavat innokkaiden oppilaidensa ketjusilmukoiden sujumista.

Loppusyksy on ollut ahkeraa aikaa Inkerin kulttuuriseurassa. Lokakuun lopussa Ompeluseuran naiset opastivat nuoria Virkkaamisen saloihin ja iloihin Vantaan tapahtumalauantaissa 25.10.2008. Opastajilla oli hauskaa, vaikka opastettava olisi voinut olla enemmänkin.

Tallinnan potuskapaja 14.-15.11


Pirkko Nykänen, Helena Leppänen ja Elma Puidet kuuntelevat posket hehkuen Tallinnan inkeriläisten tarinoita. Rinnakkaisryhmässä vetäjinä toimivat Tallinnan suomalaisen seurakunnan kirkkoherra Hannele Repo, Marja Karhula ja Aune Kämäräinen sekä Liisa Söderlund.

Inkerin kulttuuriseuran ja Tallinnan suomalaisen seurakunnan yhteinen Potuskapaja-projekti starttasi marraskuun puolivälissä. Idea syntyi Tartossa inkeriläisten kesäjuhlilla olleesta Muistotyynyjä ja tarinatäkkejä - näyttelystä. Tallinnan kirkkoherra Hannele Repo totesi töitä katsellessaan, että jotain vastaavaa voisi myös Tallinnan Mummokerhossa tehdä.

Joskus asiat etenevät kuin itsestään. Syyskuussa Kulttuuriseuran edustajat kävivät tutustumassa Tallinnan tilanteeseen. Innokkaita muistelijoita oli peräti parikymmentä, joten ryhmiä tarvittaisiin enemmän kuin yksi. ja kokoontumiskertojakin kertyisi useita. Haasteeksi nousivat kustannukset. Vetäjien matkoihin ja oleskeluun Tallinnassa kuluisi melkoinen määrä euroja, vaikka työ tehdäänkin vapaaehtoispohjalla. Mitään tukea spontaanisti syntyneellä projektilla ei ollut. Ongelmat poistuivat, kun Tallink-Silja halusi tarjota työryhmäläisille ilmaiset matkat ja seurakunta yösijan siskonpedissä seurakuntakodissa.

Potuskapajat jatkuvat kevättalvelle saakka. Lopputuloksia saadaan ihailla keväällä näyttelyssä, josta tulee osa Tallinnan suomalaisen seurakunnan 20-vuotis juhlavuoden tapahtumia.

Laurikkalan arkistossa riittää mielenkiintoista tutkittavaa



Inkerin kulttuuriseuran sukututkimusjaos pendelöi 7.11. Turkuun ja tutustui yliopiston kirjastossa rovasti Selim Laurikkalan arkistoon. Mielenkiintoista tutkittavaa osoittautui olevan huomattavasti odotettua runsaammin. Yhdessä päivässä ehdittiin raapaista vain pintaa.

Mukavaa oli tutustua myös Turussa asuviin, sukututkimuksesta kiinnostuneisiin inkeriläisiin. Turun retki ei jäänyt ainoaksi. Toinen matka on suunnitteilla ensi vuodeksi.

Kirjeitä kaukaa ilmestyi 4.11.


Helena Miettinen saatteli uuden karkotettujen inkeriläisten kirjeistä kootun kirjansa maailmalle 4.11.

Tupaantuliaiset Koivussa ja tähdessä 4.11.


Valma Karlson, Alina-Sinikka Salonen, Irja Terävä, Aira Kuronen ja Elma Puidet vireän keskustelun parissa Koivun ja tähden tupaantuliaisissa.

Viriketyöpaja Kikkerissä


Muistojen puutarhassa loistavat elämän värit ja näkyvät mummojen sormenjäljet.

Villa Inkerin palvelutalossa Kikkerissä pidettiin Inkerin kulttuuriseuran hallinnoimankaksivuotisen projektin viimeinen koulutusjakso 27.-29.10. Viriketyöpajasta vastasivat Villa Inkerin puheenjohtaja Eva Kotiniitty ja Inkerin kulttuuriseuran projektisihteeri Margareta Partanen. Projektin tavoitteena on ollut ohjata palvelutalon henkilökuntaa käyttämään luovia ja toiminnallisia menetelmiä luontevana osana päivittäistä ohjelmaa. Lokakuun koulutuspäivien aikana hoitohenkilökunta sai ohjausta märkä- ja neulahuovutukseen. Huopa muotoutui vanhusten käsissä muistojen kotipihan omenoiksi, porkkanoiksi ja kukkatarhaksi. Innolla tuotettu kollaasi koristaa nyt palvelutalon seinää.



Kulunut kaksivuotiskausi on merkinnyt käännettä vanhusten päivittäisessä elämässä. Yhdessä toimiminen ja tekeminen on virkistänyt ja voimauttanut asukkaita. On ollut riemukasta löytää itsestään uusia, piilossa olleita taitoja.

Pohjoisinkeriläisten kulttuurikahvila 23.10.


Pohjois-Inkeristä lähtöisin olevat tai sinne juuriltaan liittyvät viettivät vilkkaan parituntisen lokakuun Kulttuurikahvilassa. Keskenjääneitä juttuja päätettiin jatkaa 11.12. Koivussa ja tähdessä.

Kuvassa Jouni Arjava, Risto Toivonen ja Päivi Tukia.

Kelton muistelutyöpaja


Valmista on. Muistotyynyjä ja hyvää mieltä. Myös uusia tarinoita syntyi, kun tyynyn kuvat innostivat muistelemaan.Palvelutalon johtaja Natalia Väisä ja Inkerin kulttuuriseuran toiminnanjohtaja Helena Miettinen ja kiittelevät mummoja mukavista yhdessäolon hetkistä. Myös Kelton palvelutalo sai oman muistotyynynsä, jota koristaa Kelton vanhan, ennen sotaa tuhoutuneen kirkon valokuva.

Inkerin kulttuuriseura piti 20.- 22. Keltossa Teologisen instituutin pihapiirissä sijaitsevassa vanhusten palvelutalossa muistelutyöpajan, jossa asukkaille valmistettiin omat tarinatyynyt.

Palvelutalossa asuu 24 vanhusta, joista vähemmistö 6 - 8 on inkeriläisiä. Muut ovat kunnan tai yksityisten ostopaikkoja venäläisille vanhuksille. Inkeriläisvanhuksista osa oli varsin iäkkäitä, vanhin Mari Savolainen on 101-vuotias. Muistelutyöpajaan oli kutsuttu myös lähikylien inkeriläismummoja valokuvineen.

Vaikka muistelutyöpaja toimi pääasiassa suomen kielellä, touhu kiinnosti myös venäjänkielisiä vanhuksia ja he osallistuivat ahkerasti yhteisiin tuokioihin. Työpajan vetäjät huomasivatkin yllättäen, että osallistujien määrä kaksinkertaistui oletetusta 6 - 8:sta. Kun vanhusten palvelutalossa ei ollut ruokasalin lisäksi muita yhteiseen toimintaan sopivia tiloja, Teologisen instituutin kokoustila muuttui työpajan ajaksi ompelimoksi, jossa Suomesta tuoduista materiaaleista urakoitiin kaikkiaan persoonallista 18 muistotyynyä.

Valmiit tyynyt luovutettiin omistajilleen kakkukahvien kera torstai-iltana. Vastaanotto oli ihastunut. "Tässä tyynyssä on minun koko elämäni", Alina totesi liikuttuneena. Tyynytalkoolaisten saama palaute oli kaikin puolin kannustavaa. Kelton vanhustentalon johtaja Natalia Väisä kertoi työpajan piristäneen vanhuksia. Vaikka vierailijaryhmiä käykin vanhustentalossa tavan takaa, Inkerin kulttuuriseuran muistelutyöpaja oli ainoita, jotka konkreettisesti toimivat mummojen kanssa. Tieto tarinatyynyistä levisi nopeasti Teologisen instituutin opiskelijoille ja myös piispa Aarre Kuukauppi kiinnostui kuulemastaan. Nille, joilla ei ollut vanhoja valokuvia saatavilla, näpsästiin tuore kuva tyynyä koristamaan.


 Kelton muistelutyöpajaan osallistuivat (vas.) Elma Puidet, Helena Miettinen, Pirkko Nykänen, Inkeri Sava, toimittaja Eeva Mäkinen ja Marja Karhula, Mukana oli myös valokuvaaja Aune Kämäräinen, joka joutui palaamaan Suomeen hieman ennen "tyynykahveja".

Tusina tarinamekkoa


Tarinamekot tekijöineen yhteiskuvassa.

Syyskuussa käynnistynyt tarinamekkokurssi huipentui 10.3. yhteiskatselmukseen. Syksyn ja talven mittaan oli suunniteltu omat yksilölliset kankaat ja kuosiin sopiva vaate. Lopputuloksena oli nähtävissä tekijöidensä näköisiä elämää pursuavia luomuksia, jotkut juhlavaatteeksi ja toiset arkikäyttöön tai virittämään keskustelua.


Tarinamekkojen kuvioinnissa oli herkkyyttä, värejä ja muotoja suojelusenkeleistä kiukkuisiin kukkoihin ja kuviointia runoista seinärappauksiin. Moneen mekkoon oli tallentunut lapsuuden maisemat ja kuvat.

Muistomekkojen tekoprosessi oli haastava. Oman tarinan tuottamisen ohella tekijät oppivat koko ajan uutta sekä kankaan painannan menetelmistä, väriopista ja suunnittelusta. Ilmeisesti oppimisen tuska ei ollut kaikkien kohdalla muuttunut vielä varauksettomaksi onnistumisen iloksi, sillä moni muistomekkomannekiini vähätteli omaa työtään, jotka ulkopuolisten silmin näyttivät mielenkiintoisilta ja upeilta.

Osa mekoista on näytteillä 18.3. Stoan Galleriassa avattavassa näyttelyssä.

Presidentti Tarja Halonen avasi Rajantakaista Karjalaa -näyttelyn



Kulttuurien museossa avattiin 3.3. Rajantakaista Karjalaa - näyttely, jossa myös inkeriläisillä on oma nurkkansa. Intendentti Ildiko Lehtisen suunnitteleman upean näyttelyn avasi presidentti Tarja Halonen, joka puheessaan pohdiskeli rajan merkitystä kulttuurisena tilana sekä korosti kansallisen kulttuurin merkitystä nykyihmisen elämässä. Rajantakaisten tervehdyksen tuli Vienan Karjalsta sikäläisen lauluryhmän tulkitsemana.



Inkerin kulttuuriseura on tuottanut näyttelyyn dvd-esityksen "Ikuinen kulkuri", jossa kuvin ja sanoin kerrottaan lyhyesti Inkerin historiasta sekä viisi eri-ikäisten ja eritaustaisten inkeriläisten tarinaa. Tarinat kiinnostivat avajaisvieraita, luurit eivät ehtineet penkillä pölyttyä. Kokoelma innosti myös keskusteluun. Helena Miettisen kanssa rupattelemassa kaksi Liisaa: Suikkanen ja Söderlund.

Inkerikot keskipisteessä ensimmäisessä kulttuurikahvilassa



Inkerin kulttuuriseuran kulttuurikahvilatoiminta käynnistyi Kalevalnapäivänä Caisan tiloissa, jolloin Marjukka Patrakka perehdytti inkerikkojen historiaan ja nykypäivään. Inkerikot ovat vatjalalisten ohella Inkerinmaan alkuperäisasukkaita, jotka ovat nykyisin varsin vähälukuisia ja vaille huomiota jääneitä.



Parituntisen tuokion aikana syntyi vilkastakin keskustelua. Kuvassa inkerikkoihin perehtynyt tutkija Aira Kuronen vaihtamassa mielipiteitä Jorma Kuortin kanssa, jota kiinnosti inkerikkojen sodanjälkeinen lähtö Neuvostoliittoon. Toisen maailmansodan jaloista Suomeen evakuotiin noin 3 000 inkerikkoa ja vatjalaista, jotka valtaosin palasivat takaisin. Yhtenä syynä oli heidän saamansa kohtelu. Ortodoksista uskontoa tunnustavat ja venäläisperäisiä nimiä kantaviin inkerikkohin suhtauduttiin epäluuloisesti "ei-suomalaisina". Arviolta muutamia satoja jäi palaamatta Neuvostoliittoon. Myös Ruotsiin saattoi siirtyä kourallinen.

Inkerikoista ja vatjalaisista kerrotaan lisää omilla sivuilla. Kaikki täydentävä tieto on tervetullutta.